Näyttämö ja tutkimus

En kvinna ser på en kvinna

2024-05-10T15:22:15+03:00

”En kvinna ser på en kvinna. Blick och begär i Hagar Olssons tidiga dramatik” beskriver hur den finlandssvenska modernisten Hagar Olsson (1893–1978) i sina tre första pjäser föreställer sig ännu inte realiserade erotiska representationer av lesbiskt begär genom en analys av blicken som metateatral dramaturgisk strategi. Studien visar hur Olsson successivt skapar en implicit lesbisk åskådare i sin debutpjäs Hjärtats pantomim (1927) för att måttlöst hänge sig åt dennas skopofili i S.O.S. (1928) och i växande grad utnyttja den politiska sprängkraft som representationen av lesbisk subjektivitet på en kollektiv plats som varit förbehållen män och deras bilder av kvinnor i årtusenden besitter i Det blåa undret (1932). Genom hänvisningar till queerteoretisk dramaforskning och Teresa de Lauretis analyser av den lesbiska subjektiviteten uppmärksammas hur den lesbiska representationen i Olssons tidiga dramatik motstår den manliga blicken genom en slags återappropriering av den kvinnliga blicken, kroppen och det kvinnliga begäret.

Medeian tytär mediayhteiskunnassa

2024-06-03T11:09:03+03:00

Tragedian keskeinen piirre on sen loppu, katastrofia seuraava hiljaisuus ja paikalta poistuva yleisö. Näytelmäkirjailija E. L. Karhu nostaa kuitenkin näyttämölle päähenkilöksi lapsen, joka joutuu elämään tragedian jälkeisessä tilanteessa. Karhun näytelmässä Eriopis. Medeian selviytyjätytär kertoo kaiken (2021) Medeia on surmannut hänen ja Jasonin kaksospojat mutta ei heidän tytärtään Eriopista. Koska tapahtumapaikkana ei ole myyttinen antiikin Kreikka vaan nykyaikainen mediayhteiskunta, tragediaa ei seuraa hiljaisuus vaan mediaspektaakkeli. Artikkelissani tutkin, miten Karhun näytelmä kuvaa mediayhteiskunnan toimintatapoja, ja miten Eriopis henkilöhahmona ja näytelmä kokonaisuutena taistelevat mediaa ja sen kertomuksia vastaan. Media käyttää useita draamalle ominaisia keinoja luodessaan yleisöön uppoavia tarinoita, kun taas Eriopis hylkää ne ja etsii vaihtoehtoisia tapoja kohdata tragedia ja sen kokenut henkilö. Hyödyntämällä useita Hans-Thies Lehmannin kuvaamia draaman jälkeiselle teatterille ominaisia piirteitä teos haastaa tutut kertomisen rakenteet ja samalla yleisön, joka odottaa inspiraatiotarinaansa.

Tragedia ja tulkinta

2024-03-18T11:17:54+02:00

Artikkelissa tutkitaan poliittista moniselitteisyyttä strategiana Jean Anouilh’n versiossa Sofokleen Antigonesta, jonka ensi-ilta oli miehitetyssä Pariisissa helmikuussa 1944, ja strategian yhteyttä näytelmän vastaanottohistoriaan. Tutkimus osoittaa kuinka monitulkintaisuusstrategia vaikutti edelleen kriitikko- ja yleisöreaktioihin syksyllä 1944 vapautuksen jälkeen sekä kuinka näytelmän poliittisen tulkinnan mahdollisuuksia pyrittiin suitsimaan myöhemmissä englanninkielisissä käännöksissä, produktioissa ja tutkimuksissa. Artikkelissa arvioidaan näytelmän ristiriitaista vastaanottohistoriaa suhteessa teatterintekijöiden poliittista neutraaliutta tavoitteleviin aikomuksiin sekä näytelmän keskeisten rakenteiden monitulkintaisuuteen. Erityisen huomattava kysymys tältä kannalta on tragedian pessimistisen lopun merkitys. Katsojien taipumus projisoida Anouilh’n näytelmään vaihtuvia poliittisia allegorioita ei kuitenkaan selity tyhjentävästi tekstin ja produktion piirteiden tai teatteritaiteilijoiden sensuuria pakoilevien pyrkimysten kautta. Artikkelissa nimetään ymppääväksi tulkinnaksi teoksen ideologinen omaksuminen olosuhteissa, jotka ikään kuin vaativat yleisöä nojautumaan poliittisesti merkityksellisiin tulkintakehyksiin.

Tekeillä tutkimus: Haverisen ja Krabben teatteri 1934–1935

2024-06-07T16:18:47+03:00

Eero Siren esittelee hankettaan, jossa hän tarkastelee Oskar Krabben ja Aino Haverisen kiertuetta vuosina 1934–1935. Kuvaus perustuu säilyneisiin 104 kuvaan ja niiden takana oleviin kirjoituksiin, jotka nuori näyttelijätär matkan aikana teki. Materiaalina on lisäksi käytetty paikallislehtien tietoja ja arvosteluja.

Kohti esityskeskeistä pedagogiikkaa

2024-08-25T09:58:36+03:00

TeM Riku Saastamoisen teatteripedagogiikan alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin 31.5.2024 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Vastaväittäjinä toimivat professori TaT Harri Laakso Aalto-yliopistosta ja yliopistonlehtori, FT Sanna Ryynänen Itä-Suomen yliopistosta. Kustoksena toimi yliopistonlehtori, TaT Laura Gröndahl.

Näyttelijän proteesiruumis

2024-06-05T13:12:15+03:00

TeM Riikka Papusen teatteritaiteen alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin 13.4.2024 Tampereen yliopistossa. Vastaväittäjinä toimivat tohtori Katriina Andrianov ja tohtori Anu Koskinen. Kustoksena toimi professori Pauliina Hulkko.

Weird Encounters in Virtual Worlds

2024-09-25T10:37:41+03:00

FM Marleena Huuhkan esitystutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin 28.3.2024 Tampereen yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi tohtori Liam Jarvis (Royal Central School of Speech and Drama, University of London). Kustoksena toimi dosentti, yliopistonlehtori Riku Roihankorpi.

Costume design and collaboration in Finnish contemporary dance in the early twenty-first century

2024-08-12T11:28:59+03:00

TaM Tea Tua Helven pukusuunnittelun alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin 9.12.2022 Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Vastaväittäjänä toimi professori Astrid von Rosen (Göteborgin yliopisto). Kustoksena toimi professori Sofia Pantouvaki.

Pääkirjoitus

2024-11-14T15:15:13+02:00

Ensimmäisen toimituskunnan muistelo ja tervehdys numerolle 10

2024-08-08T18:43:10+03:00

Coriolanus poliittisena kannanottona

2024-05-28T15:22:24+03:00

William Shakespearen Coriolanus English Shakespeare Companyn vierailuesityksenä Suomen Kansallisteatterissa tammikuussa 1991 rakensi Euroopan kuohuntaa koskevan ajankuvan, joka Suomessa liitettiin Baltian tapahtumiin. Esitys osoitti konkreettisesti Coriolanuksen poliittisen potentiaalin. Näytelmä oli esitetty Suomessa aikaisemmin vuosina 1912, 1934, 1970 ja 1971, mutta näitä tuotantoja ei muisteta yhteiskunnallisena teatterina ja vain yhdellä niistä näyttää olleen poliittisia tavoitteita. Näytelmä kuvaa maineeseen nousseen, mutta ylimielisen Coriolanuksen tarinan sekä fiktiivisen Rooman luokkajakoa ja yhteiskunnallisten ryhmien välistä poliittista peliä. Tässä katsausartikkelissa pohdin suomalaisten tulkintojen mahdollista yhteyttä omaan yhteiskunnallisesti jännitteiseen aikaansa tarkastelemalla niitä koskevia aikalaislähteitä. Esitysaikojen arviot painottuivat teatterillisen toteutuksen ja näytelmän kulttuurisen merkityksen kuvaamiseen, mutta kaikkien esitysten kohdalla myös esitettiin yksittäisiä viittauksia ajan politiikkaan. Äärimmäiset asenteet löytyivät 1930-luvulta, kun vasemmisto kritisoi kansakuvan negatiivisuutta, keskusta näki demokratian halveksunnan vaarallisena ja äärioikealla kansakuva nähtiin oikeutettuna rajaamalla kohde rodullisesti. Ympäristön poliittisista jännitteistä huolimatta esityksiä koskeneet huomiot eivät johtaneet yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja keskustelun puuttuessa esityksetkin ovat saaneet myöhemmin vain vähän huomiota.

Disclosures of Integration in Devised Theatre Practices

2024-06-10T16:06:46+03:00

Miten kotoutumista ja monimuotoisuutta voidaan tuoda suomalaisten teattereiden lavoille? Millaisin keinoin teatterit voivat syventää ymmärrystä rauhasta ja yhteiselosta? Tässä esseessä pohdimme näitä kysymyksiä New Narratives on Finnish Stages -työpajakokemustemme kautta. Keskitymme erilaisiin ryhmä- ja prosessikeskeisiin menetelmiin (devised theatre) sekä improvisaatioon keinoina tarkastella, mitä kotoutuminen (voi) tarkoittaa tämän päivän Suomessa.

Laboratoriokierroksesta kollektiiviseen mikroskooppiin

2024-06-10T12:14:08+03:00

Trial&Theatre-kollektiivin esityssarja Nano Steps sai alkunsa kysymyksestä, mikä voisi olla maailman pienin nukketeatterinukke. Kollektiivin nukketeatterillinen tutkimus dialogissa tiedeinstituutioiden kanssa (Cornellin yliopisto, Aalto-yliopisto ja Tšekin Tiedeakatemia) on tähän mennessä saanut aikaan kaksi näyttämöteosta: a Particle Performance (Helsingin Kaupunginteatteri, Helsinki 2023) ja Into the Lab (Alfred ve dvoře, Praha 2024). Sarjassa ryhmä on tuonut teatterin lavalle valokeilaan samat laitteet, joita maailman johtavat fyysikot käyttävät tutkimuslaboratorioissaan. Työryhmä suhtautuu mikroskooppisiin elottomiin hiukkasiin nukketeatterinukkeina ja liikuttaa niitä soveltavan fysiikan laittein ja keinoin. Käytännön esimerkkien avulla teksti kuvaa jälkimmäisen teoksen, Into the Labin dramaturgian etsimistä ja prosessista kehkeytyvää ajattelua. Lisäksi teksti tarkastelee dramaturgin työroolia devising-metodia käyttävässä työryhmässä ja peilaa kirjoittajan omaa käytännön kokemusta esitysten tekemisestä muun muassa dramaturgi, professori Sodja Lotkerin ajatuksiin devising-prosessista tutkimuksena. Lopussa teksti pohtii ei-tietämisen ja ihmettelyn merkitystä.