Näyttämö ja tutkimus

Manipuloinnin kieli

Katriina Andrianov — 2023-03-08

Manipuloinnin kieli: työelämä esityksenä -hankkeessa (2022–2023) tutkitaan manipulaatiota nukke- ja esineteatterin taustaa vasten sekä laajentamalla käsite tekijäryhmän henkilökohtaisista kokemuksista yhteiskunnalliseksi uuden työn ja työelämän pohdinnaksi. Hankkeessa luodaan kahdelle ihmis- ja usealle esine-esiintyjälle näyttämöteoksen konsepti, jota testataan eri työyhteisöissä käyttämällä sitä lämmittelijänä vuorovaikutussuhteita pohtivaan työpajaan. Konseptin ja työpajan lisäksi hankkeessa tuotetaan esitystaltiointi, loppuseminaari ja artikkeli.

Hankkeen toteuttaa tamperelainen Kulttuuriosuuskunta Kiito, jonka perustajajäsenistä mukana ovat Katriina Andrianov ja Heidi Kotila sekä esitystoiminnan asiantuntijana toimiva Jarkko Suhonen. Hankkeessa sovelletaan tekijöiden erityisosaamista aihelähtöisestä ja yhteisöllisestä tekotavasta (Kotila) ja nukke-/esineilmaisusta (Andrianov). Yhteistyökumppanina on sosiaalipsykologian alaan kuuluva Tampereen yliopiston akatemiahanke SITEs – Accounting for interactionally troublesome exchanges: Paradoxes, biases, and inequalities in storying, perceiving, and countering problematic social experiences.1 Taustakeskusteluihin osallistuu työelämän vuorovaikutusprosessien tutkija Sanni Tiitinen (JAMK). Vastuullinen johtaja on Andrianov, joka tekee hankkeessa taiteellisen tutkimuksen affilioituneena Tampereen yliopistoon (Tutkivan teatterityön keskus t7) ja toimii koordinaattorina yhteistyökumppaneiden välillä. Hankkeen rahoittaa Koneen Säätiö.

Nakurampa

Aku Meriläinen — 2023-03-08

Vapaana taiteilija-tutkijana aloittamani tutkimus käsittelee taiteellisten prosessien keinoin vammattoman, heteroseksuaalisen ja cissukupuolisen ruumiin taipumusta näyttäytyä normina uusien teknologisten innovaatioiden kontekstissa. Tutkimukseni kysyy, miten vammaisuuteen liitettäviä negatiivisia kulttuurisia merkityksiä voidaan torjua ja purkaa sosiaalisessa mediassa tehtävässä online-seksityössä? Millaista ymmärrystä taiteellisten prosessien ja uusien teknologioiden yhdistäminen tuottaa vallitsevan vammattomuuden ja heteronormatiivisuuden logiikan haastamiseksi ja vastustamiseksi? Millaisia rajoitteita tai myötävaikutuksia uudet teknologiset alustat tuottavat seksityön ja vammaisuuden stigmoja purkavalle taiteelliselle prosessille?

Tässä tutkimusprojektiesittelyssä tarkastelen Nakurampa-projektini (eng. Crip Sex Worker) yhteyttä esitykseen, katsojaan sekä läsnäoloon representaation politiikan ja yhteiskunnallisen esiin asettumisen näkökulmasta digitalisoituvassa maailmassa. Nakurammassa teen online-seksityötä pornografisista sisällöistään tunnetuilla sosiaalisen median alustoilla avoimesti MS-taudin kanssa elävänä, muunsukupuolisena ja panseksuaalina ihmisenä. Käsitän sosiaalisen median tilana esitykselle, jossa katsojia ovat Nakuramman tilien seuraajat ja läsnäolo perustuu pitkällä aikavälillä tapahtuvaan Nakuramman julkaisujen kohtaamiseen sosiaalisessa mediassa. Projektin viimeisessä vaiheessa vuonna 2024 toteutan Kotiteatteri-työryhmän kanssa esityksen, joka pohjautuu omakohtaisiin kokemuksiini seksityön tekemisestä. Tätä tutkimusprojektiesittelyä kirjoittaessani olen tehnyt online-seksityötä kolmen kuukauden ajan.

Tutkimukseni edustaa taiteellista tutkimusta, joka keskustelee crip-teorian, mediataiteen ja esitystaiteen kanssa. Crip-teoria analysoi kulttuurisia ilmiöitä spesifeissä konteksteissaan queer- ja vammaistutkimuksen näkökulmasta tarjoten useita hyviä rajapintoja taiteellisen prosessin ja uusien teknologioiden muutospotentiaalin tutkimiseen esittävien taiteiden yhteydessä. Nakurampa- projekti ottaa osaa taiteen representaatiokeskusteluun crip-teorian viitekehyksessä: projekti pyrkii tunnistamaan, vastustamaan ja muuttamaan sosiaalisen median avulla seksityöhön liitettäviä negatiivisia merkityksiä vähemmän konventionaalisten ruumiiden ja mielien kysymysten lähtökohdista.

Ihmishahmon tärähdyksestä

Marja Silde — 2023-03-08

Viirus-teatterin esityksessä Toinen luonto ihmisen tunnistettu muoto on hajotettu erottamalla ääni/ puhe ruumiista ja peittämällä ihmisesiintyjien kasvot valkoisen, eurooppalaisen ihmisen naamiolla. Tässä esseessäni tarkastelen elävän, ei-elävän ja läsnäolon kokemusta ja tuotantoa rinnastamalla ja vertaamalla ihmishahmon eheyden rikkomista aiempiin avantgardistisiin kokeiluihin. Läsnäolon tuotannon ja purkamisen tarkasteluun sovellan poststrukturalismin näkemyksiä puheen ja kirjoituksen suhteesta. Lisäksi pohdin katsojan kokemusta ihmishahmosta ei-elävänä etupäässä Philip Auslanderin ja Steve Wutzlerin kirjoitusten sekä Annette Arlanderin esittämän esitystilanne/ esitysmaailma -jaon avulla.

I måsars närvaro, och hästars

Sofia Aminoff — 2023-03-08

”I måsars närvaro, och hästars: Kärleksfull uppmärksamhet och en teater utan ego i Pipsa Lonkas fyra dagar av närhet” beskriver mitt arbete med att översätta Lonkas pjäs från finska till svenska, och upplevelserna av fridfullhet, klarsyn och kontakt till måsar som jag hade under processen. Jag visar hur måsarnas närvaro etableras genom djuretiska- och post-antropocentriska dramaturgiska strategier bestående av meditation, omförhandling av blicken och omfördelning av rummet, vilka strävar efter att överbrygga dualismen mellan djur och människa. Den dramatiska effekten tolkar jag som en form av icke-konst, en teater utan ego, som jag jämför med metafysiken hos Simone Weil och Iris Murdoch, buddhistisk filosofi och djuretiken hos Elisa Aaltola, och med relationen till mina hästar. Jag uppfattar det som en uppmaning till uppmärksamhet där tillbakadragandet av ”jaget” blir en kärlekshandling.

Nukketeatteri ja näyttelijän maailma

Eero Siren — 2023-03-08

Väitöskirja tarkastettiin 3.11.2017 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Vastaväittäjinä toimivat FT, läänintaiteilija Katriina Andrianov sekä FT, tutkijatohtori Teemu Paavolainen (Tampereen yliopisto). Kustoksena toimi TeT Pilvi Porkola (TeaK).

Making Sense of Perception and Power in Participatory Performance

Joonas Lahtinen — 2023-03-08

The public defence of Joonas Lahtinen’s doctoral dissertation in Theatre research was held via Zoom at the University of Helsinki on 11 December 2020. Prof. Fintan Walsh (Birkbeck, University of London) acted as Opponent and Prof. Hanna Korsberg (University of Helsinki) as Custos.

Performativity in Theatre or How to Play with a Burned Match

Outi Lahtinen — 2023-03-08

The public defence of Outi Lahtinen’s doctoral dissertation in Theatre research was held via Zoom at the University of Helsinki on 12 December 2020. Prof. Emeritus Freddie Rokem (Tel Aviv University) acted as Opponent and Prof. Hanna Korsberg (University of Helsinki) as Custos.

The Theatricality of the Everyday through costume expressions of fandom and Drag

Jorge Sandoval — 2023-03-08

The public defence of Jorge Sandoval’s doctoral dissertation in Costume Studies was held online as a Zoom Lectio at Aalto University, School of Arts, Design and Architecture, Department of Film, Television and Scenography on 29 October 2021. Prof. Vicki Karaminas (Massey University) acted as Opponent and Prof. Sofia Pantouvaki (Aalto University) as Custos.

Digital character costume design in computer-animated feature films

Maarit Kalmakurki — 2023-03-08

The public defence of Maarit Kalmakurki’s doctoral dissertation in Costume Studies was held at Aalto University, School of Arts, Design and Architecture, Department of Film, Television and Scenography on 10 December 2021. Prof. Drake Stutesman (New York University) acted as Opponent and Prof. Sofia Pantouvaki (Aalto University) as Custos.

Balancing Acts in Spectatorship

Saara Moisio — 2023-03-08

The public defence of Saara Moisio’s doctoral dissertation of Theatre Research Balancing Acts in Spectatorship: Dynamics of Value Creation in Audience Experiences of Contemporary Dance was held via Zoom at the University of Helsinki on 28 January 2022. Professor Ben Walmsley (University of Leeds) acted as Opponent and professor Hanna Korsberg (University of Helsinki) as Custos.

Katsojasta kanssatoimijaksi

Riku Laakkonen — 2023-03-08

Tässä puheenvuorossa käyn läpi omassa taiteellisessa työssäni tapahtuneita muutoksia suhteessa katsojan paikkaan kahden esimerkin avulla. Keskitän huomioni nukke- ja esineteatterin perimästä ponnistavien taiteellisten sovellusten avaamiseen. Toivon näin valaisevani työni tuomia muutoksia suhteessa katsojan asemaan. Olen tehnyt esittävää taidetta monenlaisissa ympäristöissä yhdessä ammattilaisten ja ei-ammattilaisten kanssa. Oma työhistoriani kertoo roolini muuttumisesta näyttelijä-esiintyjästä kohti fasilitoija-yhteisötaiteilijaa, ja esitykset ovat samalla muuttuneet katsojille valmiista kohti prosessuaalista yhdessä tekemisen tapaa, missä katsoja on muuttunut osallistujasta kanssatoimijaksi. En väitä, etteikö katsominen itsessään olisi aktiivista tekemistä, mutta toimiessani erilaisissa konteksteissa, ovat ne ja niissä kohtaamani ihmiset vaikuttaneet tekemisen tapaani. Katsojuuden pohtimista ovat edesauttaneet niin soveltavan teatterin opinnot kuin nukke- ja esineteatterin mahdollisuudet.

Ihmisten ihmisille esittämässä teatterissa esitystapahtumaan osallistuu kaksi ontologisesti samanlaista oliota. Kun katsomme nukke- tai esineteatteria katsojan osallistumisen aste kasvaa, koska katsomistapahtuman tulkintaan täytyy sisällyttää ontologisesti erilainen esiintyjä – nukke ja/ tai esine. Kun esiinnyn nukkeja ja/tai esineitä animoiden, niin pyydän katsojaa hyväksymään idean esineen/nuken toimijuudesta tai elollisuudesta teatteriesityksen kontekstissa ja näin mahdollisuudet siihen, kuka tai mikä voi olla toimija kasvavat.

Omiin pohdintoihini katsojuudesta ovat lisäksi vaikuttaneet maailmanlaajuinen taiteen sosiaalinen käänne, joka on haastanut teatterin yleisösuhdetta ja käsityksiä taideteoksen koskemattomuudesta sekä organisaatiot, joissa olen esityksiä tehnyt. Haluni tutkia ja artikuloida omaa työtäni on matkan varrella kasvanut, ja tällä hetkellä teen taiteellista väitöstutkimusta Tutkivan teatterityön keskuksessa, Tampereen yliopistossa. Väitöstutkimukseni hahmottelee esineteatteritaiteen uutta muotoa, joka haastaa perinteisiin esitysmuotoihin sisäänrakennetun ajatuksen katsojasta sekä konventionaalisen yleisösuhteen. Samalla se rakentaa uudenlaista suhdetta, jopa ruumiskumppanuutta esineen, esinettä animoivan (taiteilija) ja kanssa-animoijan (osallistuja- katsoja) välille. Tällainen ruumiskumppanuus vahvistaa kunkin osallistujan toimijuutta, ja samalla se muuttaa kanssa-animoijan suhdetta omaan toimijuuteensa. Tutkimuksessani minua kiinnostaa toimijuuden eri tasot ja asteet sekä se, mitä tapahtuu minun, kanssa-animoijan ja esineiden välillä.

Katsoessa toista ei voi unohtaa

Anne Makkonen — 2023-03-08

Eeppisen teatterin teoriasta ja käytännöstä

Marja Silde — 2023-03-08

Arvioitava teos:

Eetu Viren: Vallankumouksen asennot. Brecht, Benjamin ja kysymys estetiikan politisoimisesta. Tutkijaliitto. 2021.

Monialaisia näkökulmia satavuotiaaseen Kansallisbalettiin

Tua Helve — 2023-03-08

Arvioitava teos:

Se alkoi joutsenesta. Sata vuotta arkea ja unelmia Kansallisbaletissa. Toim. Laakkonen, Johanna, Kukkonen, Aino, Rauhamaa, Raisa, Korppi-Tommola, Riikka, Suhonen, Tiina. Karisto 2021. ISBN 9789511382362. Kovakantinen.

Oikaisu 3.4.2023: Toisin kuin oheisen kirja-arvion alussa kerrotaan, Joanna Weckman, Eero Hämeenniemi, Harri Kuusisaari, Jukka O. Miettinen ja Heta Reitala eivät kuuluneet kirjan toimituskuntaan. He kirjoittivat kirjaan artikkelit omalta erityisalueeltaan. Kirjan toimituskunta on päivitetty yllä olevaan saatteeseen.

Sataviisikymmentä ja risat

Topi Vainikainen — 2023-03-08

Arvioitava teos:

Kai Häggman: Päänäyttämöllä. Suomen Kansallisteatterin 150 vuotta. Tammi 2022. 486 s.

Esipuhe

Heini Granberg — 2023-03-08

Katsojan paikka teatteritilassa

Laura Gröndahl — 2023-03-08

Tässä artikkelissa käsittelen esitystilaa katsomiskokemuksen rakentamisen välineenä suomalaisen teatterin lähihistoriasta ottamieni esimerkkien kautta. Esityskohtaisten skenografisten ratkaisujen sijasta tarkastelen teatterirakennusten arkkitehtuuria, niihin kohdistettua kritiikkiä ja uudistuspyrkimyksiä sekä niitä arvoja ja oletuksia, joita näissä yhteyksissä on liitetty vastaanottokäytäntöihin. Johdannossa avaan kysymyksiä tilan merkityksestä katsojakäsitysten tuottamisessa sekä pohdin teatterin ja arkkitehtuurin suhdetta toisiinsa. Aloitan keskustelun Kansallisteatterin katsomotilojen kehityksestä maan päänäyttämönä, joka edustaa eri aikakausille tyypillisiä taiteellisia ja poliittisia ihanteita. Sen jälkeen keskityn kiihkeimmän teatterirakentamisen aikaan vuosina 1961–87 ja kysyn, miksi uusien talojen arkkitehtuuri kohtasi vastustusta teatterintekijöiden keskuudessa. Kolmanneksi käsittelen kaupunginteattereiden vastapainoksi syntyneiden vaihtoehtotilojen tavoitteita ja merkityksiä. Lopuksi luon lyhyen katsauksen 2000-luvun ilmiöihin. Tukeudun paljolti olemassa olevaan tutkimukseen ja alalla jo käytyyn keskusteluun, mutta lähestyn sitä uudesta suunnasta kysyen, kuinka arkkitehdit ja teatterintekijät ovat pyrkineet kutsumaan katsojia tietynlaisiin kokemuksia, Juliet Ruffordia lainaten: ”Jos teatteri on talo, kenen talo se on? Millainen talo teatteri on, ja kenelle sen ovet avautuvat?

Consumption practices and rituals

Jani Varpa — 2023-03-08

Tämän artikkelin tavoitteena on tarkastella kulutusrituaalien ja -käytäntöjen välistä yhteyttä teatterissa käymisen kontekstissa. Seuraten aiempaa painotusta arkipäiväisen kulutuksen ymmärtämisessä käytäntöteoreetikot ovat enenevissä määrin kiinnostuneet kulutuksen kulttuurisista ulottuvuuksista. Rituaalitutkimuksissa kulutus nähdään usein kommunikaatiomenetelmänä ryhmien sisällä ja välillä. Pyrimme selvittämään näiden kahden tutkimusperinteen yhtäläisyyksiä ja eroja. Analyysissa tunnistamme kolme yhteistä elementtiä: artefaktit, roolit ja oikea toiminta. Lisäksi kulutusrituaaleissa on kaksi ominaista elementtiä: taianomaisuus ja yleisö. Tulkitsemalla aineistoa yhdistetyn viitekehyksen avulla laajennamme käsitystä teatterikäynnistä ritualistisena integratiivisena käytäntönä ja kahden kulutustutkimuksen perinteen sovellettavuutta. Lisäksi syvennämme ymmärrystä siitä, mistä elementeistä teatterivierailu koostuu. Havaintojemme pohjalta ehdotamme myös useita toimia teatteri-instituutioille ja esitämme ideoita tulevaa tutkimusta varten.

The Future of Culture’s Powerhouses

Riku Roihankorpi — 2023-03-08

Essee esittelee alustavia mutta tarpeellisia havaintoja elävien hybridiesitysten saavutettavuudesta, toteuttamisesta sekä suunnittelusta. Sen näkemykset ovat syntyneet LiDiA-projektissa (Live+Digital Audiences, 2021-23, lidia.fi) tehdyn taiteellisen työn ja tutkimuksen pohjalta. Projekti hahmottelee pienten ja keskisuurten suomalaisten esitystuottajien digitaalista toimintadynamiikkaa ja erityisesti niiden mahdollisuuksia palvella laajoja virtuaaliyleisöjä fyysisesti paikalle saapuvien yleisöjen lisäksi. Hybridit toimintamallit vaativat jatkuvaa ja perehtynyttä suunnittelua taiteellisten menetelmien, tuottajien ansaintalogiikan sekä erilaisten teknologioiden ja medioiden kuratoinnin suhteen. Teksti pohtii tähän suunnitteluun liittyvien haasteiden luonnetta ja ehdottaa samalla tapoja valmistautua niihin.

Katsojan läsnäolo esityksessä

Saara Moisio — 2023-03-08

Artikkelissani analysoin nykytanssin katsojien tapoja kuvailla läsnäolon saavuttamista ja saavuttamatta jäämistä esityksissä. Analyysini pohjautuu kolmessa eri tapaustutkimuksessa 21 nykytanssin katsojalta kerättyyn haastatteluaineistoon. Keskityn tarkastelemaan haastateltavien puheessa toistuvia metaforia, joilla he kuvailevat odotuksia, tyytyväisyyttä tai tyytymättömyyttä esityskokemuksissa. Hyödynnän aineiston tulkinnassa sensomotorisen ymmärryksen, kinesteettisen resonanssin ja affektiivisen rajauksen käsitteitä ruumiillisen mielen teorioista. Osoitan, miten katsojien näkökulmasta läsnäolo on jotain, mitä esityksiltä odotetaan ja mitä niissä pyritään saavuttamaan. Esitän, että läsnäolon saavuttamiseen vaikuttaa olennaisesti katsojan huomion tasapainoilu esityksen eri elementtien välillä. Lopulta läsnäolo on riippuvaista siitä, miten katsoja tunnistaa esiintyjien intentioita, ennakoi niitä ja sovittaa omat intentionsa niihin.

Peilisolujärjestelmä ja kehollinen simulaatio

Antti Taipale — 2023-03-08

Artikkelini porautuu näyttelijöiden väliseen, samapaikkaiseen ja -aikaiseen läsnäoloon sekä vuorovaikutukseen. Lähtökohtana artikkelissani on näyttelijöiden omat kokemukset siitä, millä tavalla kehollinen empatia voidaan kokea näyttelijäntyössä. Tarkastelen aineistoani Vittorio Gallesen kehollisen simulaation teorian näkökulmasta. Ihmisten välisessä kommunikoinnissa peilisolujärjestelmä on keskeisessä roolissa muiden esirefleksiivisten prosessien kanssa, mikä auttaa ymmärtämään ihmisten toimia jokapäiväisessä arjessa, varsinkin teatterin vuorovaikutusverkostossa. Näyttelijöiden välille muodostuva yhteinen ”me keskeinen tila” (we centric space) on askel kohti kehollisen empatian kokemusta.

Writing with a Pine

Annette Arlander — 2023-03-08

Kirjeiden kirjoittaminen puille niiden luona, kamera todistajana, kytkeytyy kysymykseen puhumisesta toisten puolesta, toisten kanssa tai toisille. Puun puhutteleminen yleisönä, sen sijaan että puhuisi puusta tai puuna tai puun puolesta, näyttäytyy tässä eräänä mahdollisuutena kohdata puu. Näin syntyy puolestaan uusia kysymyksiä: unohdanko jaetun olemassaolomme zoen piirissä ja jätän huomiotta ruumiidenvälisyytemme, kun kohtelen kasveja henkilöinä sen sijaan, että tunnistaisin kasvimaisuuden itsessäni? Verrattuna siihen, että vain hengittäisimme ja esiintyisimme yhdessä, lisääkö puun puhutteleminen kirjoittamalla tosiasiassa suhteemme kuvitteellisuutta? – Teksti koostuu neljästä osasta, sisältäen alkusanat, kirjeen, kriittisillä viitteillä täydennetyn vuoropuhelun ja jälkisanat. Pyrkimyksenä on, paitsi pohtia puun puhuttelemisen ongelmaa, näyttää miten taiteellinen tutkimus voi sallia keskenään vastakkaisilta vaikuttavien lähestymistapojen yhteisolemisen kokemuksen tasolla.

Economies and Ecologies

Teemu Paavolainen — 2023-03-08

Artikkeli käsittelee leikillisellä otteella laajoja aihepiirejä: yhtäältä ekonomiaa ja ekologiaa teatterin- ja esitystutkimuksen kattokäsitteinä, toisaalta vielä laveampia keskusteluita humanismista ja posthumanismista, modernista ja postmodernista. Väitteenä on, että kaikilla näillä diskursseilla on mahdollista tulla toisintaneeksi – vaikka vahingossakin – globaalin kapitalismin logiikkaa, joka sulkeistaa sisäänsä niin yhteismaat, teatterit, yksilöt kuin mielikuvituksenkin, redusoiden ihmistoimijat pelkiksi tämän luonnonvoimana näyttäytyvän spektaakkelin katsojiksi. Missä modernit tai humanistiset ’ekonomiat’ alistavat ei-inhimillisen luonnon vain hyötytalouden lavasteiksi, postmodernit ja posthumanistiset ’ekologiat’ voivat vastaavasti häivyttää ihmisten tekemästä politiikasta sekä vastuun että toimijuuden ulottuvuudet. Teksti etenee humanismin ja modernin puolustuspuheenvuoroista (Kate Soper, Ellen Meiksins Wood) posthumanismin kritiikkiin (Andreas Malm, Alf Hornborg) ja poliittisen mielikuvituksen mahdollisuuksiin (David Graeber, David Wengrow); teatterissa poiketaan vain toisinaan, mutta tutkitut ilmiöt ymmärretään pohjimmiltaan performatiivisiksi.

Silmänräpäyksen lavastaminen

Katriina Ilmaranta — 2023-03-08

Artikkelissani tarkastelen elokuva- ja tv-lavastuskoulutuksen historiaa ja tavoitteita 2000-luvun alussa. Aiemmin alan opetusta annettiin Taideteollisessa korkeakoulussa teatterilavastuksen yhteydessä, mutta erillisen elokuva- ja tv-lavastuksen suuntautumisvaihtoehdon perustaminen lavastustaiteen koulutusohjelmaan vuonna 2003 merkitsi yhtenäisen koulutuksen hajoamista. Muutos oli suuri, ja pyrin arvioimaan mahdollisia taustatekijöitä: 1) elokuvan ja television toimintakentän murros vuosituhannen vaihteessa, 2) eurooppalaiseen elokuvakoulutuksen liittyvä uusi taidepedagoginen ajattelu ja sen tuottamat esikuvat, ja 3) elokuvateknologian kehitys erityisesti digitaalisten visualisointimenetelmien osalta. Tässä kontekstissa pohdin, miten lavastamiseen liittyvät ammattikuvat ja -identiteetit muotoutuvat, ja mikä luo näiden suhteen säilyttämisen, mikä uusimisen tarvetta. Lopuksi luonnostelen ajatuksiani elokuvallisesta tilasta, jonka todentamiseen liittyvät taiteelliset ja teknologiset konventiot muodostavat elokuva- ja tv-lavastukselle erityisen ammattipraktiikan perustan.