Maanselältä merelle

Näin syntyi kaksi näyttelyä uitosta ja savotasta

Kirjoittajat

Avainsanat:

Uitto, savotta, näyttely, Iijoki, Kemijoki

Abstrakti

Kesällä 2020 ja keväällä 2021 sain mahdollisuuden tuottaa kaksi uitto- ja metsätyöaiheista näyttelyä: Ensimmäinen nousi Savukoskelle kotiseututalo Puistolaan, toista rakennetaan parhaillaan Iin kotiseutumuseoon. Vaikka aihepiiri on käytännössä sama, löytyi paikkakuntien teollisuushistorian väliltä paljon mielenkiintoisia eroavaisuuksia. Molempia näyttelyitä yhdistää aiheena uitto ja metsätyö, mutta näyttelyistä muodostui lopulta muuten hyvin erilaiset. Savukoskella uitto jäi huomattavasti pienempään rooliin kuin metsätyömaat, sillä juuri savotoilla oli selvästi suurempi paikka Kemijoen alkulähteiden seutuvilla asuvien Saulaisten sydämissä. Iissä jokisuun asukkailla oli vain hataria mielikuvia suursavotoista, sillä suurin osa paikallisista oli ollut töissä paikallisesti, siis nimenomaan tukkien uitossa tai erottelulla. Iloitsin kuitenkin siitä, että itse olen päässyt läheisesti tutustumaan pohjoisen suurten jokien molempiin todellisuuksiin. Eniten jäin kaipaamaan enemmän aiheen sosiaalihistoriaan liittyvää tutkimusta.

Osasto
Museot ja näyttelyt

Julkaistu

2021-09-21

Viittaaminen

Puolakka, H.-L. (2021). Maanselältä merelle : Näin syntyi kaksi näyttelyä uitosta ja savotasta. Tekniikan Waiheita, 39(3), 186–197. https://doi.org/10.33355/tw.110024