Maanselältä merelle
Näin syntyi kaksi näyttelyä uitosta ja savotasta
DOI:
https://doi.org/10.33355/tw.110024Avainsanat:
Uitto, savotta, näyttely, Iijoki, KemijokiAbstrakti
Kesällä 2020 ja keväällä 2021 sain mahdollisuuden tuottaa kaksi uitto- ja metsätyöaiheista näyttelyä: Ensimmäinen nousi Savukoskelle kotiseututalo Puistolaan, toista rakennetaan parhaillaan Iin kotiseutumuseoon. Vaikka aihepiiri on käytännössä sama, löytyi paikkakuntien teollisuushistorian väliltä paljon mielenkiintoisia eroavaisuuksia. Molempia näyttelyitä yhdistää aiheena uitto ja metsätyö, mutta näyttelyistä muodostui lopulta muuten hyvin erilaiset. Savukoskella uitto jäi huomattavasti pienempään rooliin kuin metsätyömaat, sillä juuri savotoilla oli selvästi suurempi paikka Kemijoen alkulähteiden seutuvilla asuvien Saulaisten sydämissä. Iissä jokisuun asukkailla oli vain hataria mielikuvia suursavotoista, sillä suurin osa paikallisista oli ollut töissä paikallisesti, siis nimenomaan tukkien uitossa tai erottelulla. Iloitsin kuitenkin siitä, että itse olen päässyt läheisesti tutustumaan pohjoisen suurten jokien molempiin todellisuuksiin. Eniten jäin kaipaamaan enemmän aiheen sosiaalihistoriaan liittyvää tutkimusta.
Tiedostolataukset
Julkaistu
Numero
Osasto
Lisenssi
Copyright (c) 2021 Hanna-Leena Puolakka

Tämä työ on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen Julkinen -lisenssillä.
Tekniikan Waiheita noudattaa Suomen Tiedekustantajien Liiton linjauksia julkaisun osien kopioimisesta. Artikkelien tulostaminen ja tallentaminen on sallittua yksityiseen käyttöön tekijänoikeuslain mukaisesti. Opetus- ja tutkimustarkoituksiin artikkeleita saa tulostaa, kopioida ja tallentaa sekä käyttää Kopioston kopiointiluvan ehtojen mukaisesti. Muusta käytöstä tulee sopia erikseen tekijänoikeuden haltijan kanssa.
