Keinotekoisuus, autenttisuus ja arvostus – mitä on aitous ja mitä väliä sillä on?

Kirjoittajat

• Olli Turunen Helsingin yliopisto https://orcid.org/0000-0002-1041-0623

DOI: https://doi.org/10.33355/tw.153470

Avainsanat:

kultasepät, synteettiset materiaalit, jalokivet, viestintätekniikka, langattomat verkot, oppaat (teokset), tekniikan tohtorit, insinöörit

Abstrakti

Tässä Tekniikan Waiheiden numerossa sukelletaan keinotekoisuuden maailmaan. Mia Haittoniemen artikkelissa “Kopioita, korvikkeita ja aidon veroisia? Synteettiset jalokivet suomalaisissa kultasepän ammattioppaissa ja jalokivikirjoissa 1900-luvun alusta 1960-luvulle” käsitellään synteettisten jalokivien kehitystä ja hyödyntämistä. Teknologian kehitys ja markkinatalouden monimuotoistuminen ovat usein tehokkuuden etsimistä vaihtoehtoisista materiaaleista ja raaka-aineista. Jos harvinaista, kallisarvoista tai vaikeasti saatavaa materiaalia voidaan korvata keinotekoisesti, avautuvat merkittävät mahdollisuudet.

Tieteen historiassa – ja myös koruihin ja koristautumiseen liittyen – tieteen vallankumous kulki hetken aikaa limittäin keskiajalta periytyvän alkemistisen tradition kanssa. Keinotekoista kultaa ei koskaan syntynyt, mutta synteettisten aineiden ja korvikkeiden kehittäminen jatkuu entistä kiivaampana. Jalokiviä hieman arkisempia kotimaisia esimerkkejä ovat vaikkapa puupohjainen tekstiilikuitu, uusiutuva jätteistä valmistettu diesel tai ihmisaivojen neuroverkkojen rakenteisiin pohjaavat keinoälyn matemaattiset mallit, joiden kouluttamista ja ajamista Kajaanin LUMI – Euroopan nopein supertietokone – tulee paljon tekemään. Samalla etsimme edelleen tuotteista ja tavaroista hankalasti määriteltävää autenttisuutta, vaikka tuotanto olisi teollista. Haittoniemen käsittelemissä jalokivioppaissa juuri jalokivien aitouden määrittäminen oli keskeinen teema synteettisen aikakauden alkaessa.

Petri Paju käsittelee tiiviissä katsauksessaan “Ensimmäiset suomalaiset tekniikan tohtorit: Saksasta valmistui unohdettuja ja muistettuja edelläkävijöitä” ensimmäisiä suomalaisia tekniikan tohtoreita, joista useat väittelivät juuri, kun teknilliset korkeakoulut alkoivat saada oikeuksia tohtorin tutkinnon myöntämiseen 1800-luvun lopulla ja vuosisadan vaihteessa. Pajun aihepiiri kytkeytyy tieteen sisäisiin mutta myös yhteiskunnalliseen arvostukseen liittyviin asetelmiin. Kuten Paolo Rossi (2010) ja Deirdre McCloskey (2011) esittävät, tieteen vallankumouksen aikakauteen liittyy myös tekniikan, kaupan ja käytännön työhön liittyvien alojen arvostuksen merkittävä muutos. Keskiajan perintönä yliopistoissa vaalittiin antiikin mestareilta katolisen kirkon kontekstiin integroitua viisautta, jossa kaikkeen uuteen suhtauduttiin periaatteellisella epäilyllä. Renessanssin myötä alkoi murros, joka kesti vuosisatoja. Samalla tekniikan, kaupan ja käsityön arvostus alkoi muuttua. Antiikin ajattelussa käytännön työt eivät oikein vapaille ihmisille soveltuneet, kun taas vapaiden miesten arvoista oli teoreettisempi ideoiden ja debatin maailma. Vielä 1800-luvulla Wilhelm Roscherin kaltainen klassisen koulutuksen saanut taloustieteilijä saattoi todeta, että reaalikouluilla ja käytännön opetuksella on tärkeä osa, mutta tieteen kannalta perinteisissä yliopistoissa tehtiin tärkein työ. Näin tekniikan alan tohtorintutkintojen syntymisen Euroopassa voi nähdä sekä tieteen historian että yhteiskunnallisen muutoksen vuosisataisen kehityksen tuloksena. Myös Suomessa tekniikan alan tohtorin tutkinnon merkitystä aluksi epäiltiin.

Tuomas Pakarinen arvioi Daniel Garcia-Swartzin ja Martin Campbell-Kellyn teoksen “Cellular: An Economic and Business History of the International Mobile-Phone Industry”, joka tarjoaa kattavan katsauksen kansainvälisen matkapuhelinteollisuuden talous- ja liiketoimintahistoriaan. Kirjassa yhdistyvät solukkotekniikat (radioverkon rakenne, jossa toiminta koostuu useista lähellä toisiaan sijaitsevista lähettimistä tai toistimista), markkinoiden rakenteet ja alan toimijoiden kilpailu eri sukupolvien (1G-4G) standardien kautta. Pakarinen argumentoi, että teos onnistuu luomaan rakenteellisen kokonaiskuvan kännykkäbisneksen historiasta globaalisti, mutta se voisi hyötyä laajemmasta näkökulmasta digitaalitekniikkaan. Kirja tarjoaa arvokasta tietoa teknologisista muutoksista, standardoinnista ja markkinoiden rakenteista, mutta kasuaalimmalle lukijalle se saattaa arvion perusteella tuntua strategian puutteen vuoksi hajanaiselta. Teknologian standardointi ja innovaatiot, geopoliittinen kilpailu, markkinarakenteet ja kilpailu sekä digitalisaation vaikutukset tietysti kiinnostavat riippumatta siitä, missä määrin kotimaiset yritykset langattoman tekniikan saralla operoivat.