https://journal.fi/tekniikanwaiheita/issue/feed Tekniikan Waiheita 2019-09-13T09:59:52+03:00 Aaro Sahari aaro.sahari@gmail.com Open Journal Systems <div class="ingressi"> <p>Tekniikan Waiheita on neljä kerta vuodessa ilmestyvä teknologian historian aikakauslehti, jota julkaisee Tekniikan Historian Seura ry. Lehdessä julkaistaan historiatieteellisiä artikkeleita, jotka käsittelevät tekniikan, teknologian ja teollisuuden historiaa. Tekniikan Waiheita on syksystä 2016 lähtien noudattanut Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan käytäntöjä vertaisarvioiduille julkaisuille. Menettelytavan merkkinä on artikkelikohtainen vertaisarviointitunnus. Käsitellyt aiheet ovat liikkuneet työväenkulttuurista ja teknologian käytön tavoista yksittäisten innovaatioiden tai laajojen teknologiajärjestelmien kehityksen historiaan ja teollisuuslaitosten menneisyyden kuvaukseen. Suuremmat artikkelit ovat pääasiassa olleet alan päätoimisten tutkijoiden tai alan opiskelijoiden kirjoittamia tutkimuksia tai tiedonantoja.</p> <p>Lehdessä julkaistaan artikkelien lisäksi museo-, konferenssi- ja kirjallisuuskatsauksia ja arvosteluita, sekä teknologian historiaa käsitteleviä uutisia. Lehti perustettiin vuonna 1983 levittämään tietoa tekniikan ja teknologian historiasta ja toimimaan teknillisten museoiden äänenkannattajana. Lehti muuttui rakenteeltaan historiatieteelliseksi aikakauslehdeksi vuonna 1994. Osa lehden numeroista on yhtä aihetta käsitteleviä teemanumeroita, joiden sisällöstä vastaavat vierailevat toimittajat. Lehden sivumäärä vaihtelee 52–100:n välillä numeroittain.</p> <p>Lisää tietoja lehdestä löytyy <a href="http://www.ths.fi/fi/tekniikan-waiheita">täältä</a>.</p> </div> https://journal.fi/tekniikanwaiheita/article/view/84894 Sodan ja turvallisuuden teknologiat Suomen historiassa 2019-09-13T09:59:52+03:00 Aaro Sahari aaro.sahari@gmail.com 2019-09-02T00:00:00+03:00 Copyright (c) 2019 Aaro Sahari https://journal.fi/tekniikanwaiheita/article/view/84895 Kuivatun viljan varastoinnin maa 2019-09-13T09:59:24+03:00 Sampsa Hatakka sampsa.hatakka@helsinki.fi <p>Tuoreen ja kostean viljan varastoiminen on aina ollut haasteellista, sillä se pilaantuu helposti. Jos nykyäänkin viljaa halutaan varastoida pitkäaikaisesti, viljan kosteus pitää saada riittävän alhaiseksi. Kuivauksen tarve riippui siitä, kuinka kuivaa vilja on korjattaessa ja miten kuivaksi se voitiin saada pelkästään ulkokuivauksella. Pohjoisissa olosuhteissa ulkokuivaus on haasteellista, minkä vuoksi Suomessa, Baltiassa ja Venäjällä vilja on pyritty kuivaamaan keinotekoisesti riihien avulla jo vuosisatojen ajan. Riihet olivat rakenteeltaan yksinkertaisia hirsirakennuksia, joiden sisällä oli uuni ja parret. Riihen lämmittäminen vaati paljon polttopuuta ja käyttäjiltään taitoa, mitkä tekijät osaltaan rajoittivat tekniikan leviämistä. Vaikka riihikuivauksen tekniikka on ollut pitkään tunnettu, sen laajempaa merkitystä ei tästä huolimatta ole tutkimuksissa juuri käsitelty.</p> <p>Tässä artikkelissa riihikuivausta tarkastellaan kuivatun viljan ja sen varastoinnin näkökulmasta. Ruotsin valtakunnassa kuivattua viljaa hankittiin suuret määrät kruununmakasiineihin, joihin tarvittiin varmuusvarastoja sekä sotien että katojen varalle. Tutkimuksen on selvitetty, miksi varastoon hankittiin nimenomaan riihikuivattua viljaa ja miten paljon sitä määrällisesti oli makasiineissa. Tutkimusajanjaksona on hattujen sodan ja Pommerin sodan välinen rauhan aika (1743–1757). Maantieteellisesti tutkimus kattaa Pommeria lukuun ottamatta koko Ruotsin valtakunnan eli nykyiset Suomen ja Ruotsin alueet.</p> <p>Tutkimuksesta käy ilmi, että suurin osa Ruotsin valtakunnan kruununmakasiineissa olleesta viljasta oli tutkimusajanjaksolla riihikuivattua. Selvimmin tämä näkyi Suomen makasiineissa, joissa oli vain riihikuivattua ruista lukuun ottamatta Ruotsista vuonna 1750 tuotua viljaa. Vaikeudet tämän tuontiviljan varastoimisessa ja hyödyntämisessä osoittavat sen, miten tottumattomia Suomessa oltiin kuivaamattomaan viljan käyttöön. Myös Ruotsin puolella valtakuntaa keskeisimmissä varastoissa, Tukholmassa ja Karlskronassa, pääosa viljasta oli riihikuivattua. Koska Ruotsissa riihikuivausta ei juuri harjoitettu, vilja piti hankkia varastoihin muualta. Riihikuivattua viljaa saatiin Suomesta sekä veroina että ostoina. Erityisesti Pohjanmaalta tuotua laadukasta <em>Vaasan ruista </em>arvostettiin Ruotsissa. Suurin osa Tukholman makasiineihin tuodusta riihikuivatusta viljasta oli kuitenkin peräisin ilmeisesti Baltiasta. Kuivatun viljan varmuusvarastoinnille oli Ruotsin valtakunnassa 1700-luvulla tarvetta, sillä valtakunta oli riippuvainen viljan tuonnista. Usein toistuneet kadot ja sodankäynnin tarpeet edellyttivät, että varastoissa oli jatkuvasti viljaa pahimman varalle.</p> 2019-09-02T00:00:00+03:00 Copyright (c) 2019 Sampsa Hatakka https://journal.fi/tekniikanwaiheita/article/view/84896 Hehkulampuilla vihollista vastaan 2019-09-13T09:58:55+03:00 Timo Vilén Timo.Vilen@staff.uta.fi <p>Ensimmäiseen maailmansotaan kulminoitunut ja sen jälkeen kiivaana jatkunut sotateknologinen kehitys pakotti armeijat kaikkialla maailmassa kiinnittämään huomiota paitsi joukkojen, myös kaupunkien ja teollisuuslaitosten naamiointiin. Tehtaita ja voimalaitoksia ei tietenkään voitu taikoa näkymättömiksi, mutta hyödyntämällä erilaisia naamioimiskeinoja sekä säännöstelemällä valaistusta, voitiin sotatalouden kannalta tärkeät kohteet saada sulautumaan paremmin ympäristöönsä – ja näin tehden vaikeuttaa niiden pommittamista.</p> <p>Artikkelin aiheena on jatkosodan aikana kuuluisuuteen nousseen Alvar Wilskan ”loistava keksintö”: Wilska-valoiksi kutsuttu suojavalaistusjärjestelmä, joka tarjosi Suomen oloihin soveltuneen ja kansainvälisestikin kiinnostavan ratkaisun kokonaisten teollisuusalueiden naamioimiseksi. Yönäkemisen fysiologiaan perustunut järjestelmä vakuutti sodanjohdon hyödyllisyydestään ja asennettiin loppuvuodesta 1943 suojaamaan Suomen Ruhriksikin kutsuttua Vuoksenlaakson aluetta.</p> <p>Artikkelissa suojavalaistusjärjestelmä sidotaan kontekstiinsa, samalla kun pyritään arvioimaan armeijaa ja teollisuutta yhdistäneen naamioimisprojektin tyypillisyyttä. Artikkelista käy ilmi, että raja-aidat tutkijoiden, insinöörien ja upseerien välillä olivat – ainakin tässä tapauksessa – verrattain matalat ja että epäkonventionaalisimpiinkin ideoihin tartuttiin sodan ja resurssipulan johdosta hanakasti. Oman lukunsa artikkelissa saavat myös suojavalaistuksen Saksaan myyntiä koskeneet neuvottelut, joissa suomalaiset saivat poikkeuksellisesti esiintyä merkittävänä pidetyn sotateknologian myyjinä.</p> 2019-09-02T00:00:00+03:00 Copyright (c) 2019 Timo Vilén https://journal.fi/tekniikanwaiheita/article/view/84897 The development of Finnish anti-tank weapons, 1918-1939 2019-09-13T09:58:26+03:00 Michael Halila mikaelhalila@gmail.com <p>Talvisodan syttyessä Suomen maavoimien panssarintorjuntakyky oli riittämätön. Tarkastelen tässä artikkelissa syitä panssarintorjunta-aseiden hankintojen epäonnistumiselle. Keskeisin niistä liittyi jääkäriupseerien käsityksiin suomalaisesta maastosta. Vuoden 1924 “jääkärikapinan” jälkeen maavoimien upseeristoa hallinneiden jääkäriupseerien mielestä Suomen maasto erosi niin radikaalisti Keski-Euroopan maista, ettei Suomessa ollut käytännössä lainkaan mahdollista käyttää panssarivaunuja. Jääkärien valtakaudella panssarintorjunta-aseita ei pidetty tarpeellisina, eikä niitä hankittu.</p> <p>Kun jääkärien rinnalle nousi Kadettikoulussa koulutettuja upseereja, vallitseva käsitys maaston merkityksestä muuttui, ja panssarintorjunnan tarve ymmärrettiin. Hankintoja kuitenkin hidasti ratkaisevasti puolustusvoimien organisaation kaoottisuus; vakiintuneita hankintaprosesseja ei ollut, ja pienille toimikunnilla lastattiin suuria työmääriä. Päätös siitä, millaisia aseita haluttiin, saatiin kuitenkin aikaiseksi jo 1935. Sen jälkeen ongelmaksi muodostui kansallinen teollisuuspolitiikka; panssarintorjuntatykkien hankinta sekaantui erilaisiin poliittisiin hankkeisiin järjestää yhteistyötä ruotsalaisen Boforsin kanssa ja perustaa valtiolle oma tykkitehdas. Myös panssarijoukkojen varustaminen alistettiin teollisuuspolitiikalle, kun Hyökkäysvaunurykmentille hankittaviin englantilaisiin Vickers-panssarivaunuihin haluttiin valmistaa omat tykit. Näihin hankkeisiin kului niin kauan aikaa, että ensimmäiset tykit toimitettiin vasta lokakuussa 1939; Vickersit eivät ehtineet osallistua talvisotaan lainkaan.</p> 2019-09-02T00:00:00+03:00 Copyright (c) 2019 Michael Halila https://journal.fi/tekniikanwaiheita/article/view/84898 Hävitys, teknologia ja yhteisölliset symbolit Armémuseumissa Tukholmassa 2019-09-13T09:57:58+03:00 Aaro Sahari aaro.sahari@gmail.com <p>Ruotsin valtion sotamuseo Armémuseum uudistaa näyttelyitään ja otettaan sodan ja turvallisuuden historiasta. Museo on perustettu Svean tykistörykmentiltä vapautuneisiin tiloihin Tukholman Österlmalmille vuonna 1879. Sen päänäyttelyt uudistettiin viimeksi 1990-luvun lopussa juuri ennen digitaalisen esitysteknologian saapumista museoihin. Museon oma historia kuvastaa osuvasti tätä menneisyyden painolastia. Monien muiden sotamuseoiden tapaan Armémuseumin kokoelmat ovat aihepiiriltään varsin raskaita, minkä takia oivaltavat keinot käsitellä sodan historiaa ovat tarpeen.</p> 2019-09-02T00:00:00+03:00 Copyright (c) 2019 Aaro Sahari https://journal.fi/tekniikanwaiheita/article/view/84899 Taitajien ammattikunta 2019-09-12T20:04:08+03:00 Panu Nykänen panu.nykanen@taf.fi 2019-09-02T00:00:00+03:00 Copyright (c) 2019 Panu Nykänen