Tekniikan Waiheita

Cellular: Tekniikan historian kovempaa puolta

Tuomas Pakarinen — Wed, 11 Dec 2024 00:00:00 +0200

Ensimmäiset suomalaiset tekniikan tohtorit

Petri Paju — Wed, 11 Dec 2024 00:00:00 +0200

Petri Pajun katsaus käsittelee ensimmäisiä suomalaisia tekniikan tohtoreita, jotka valmistuivat Saksasta 1900-luvun alussa. Ensimmäinen suomalainen tekniikan tohtori oli Gunnar Heikel, joka väitteli Hannoverin teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1904. Hänen jälkeensä useat muut suomalaiset, kuten Veikko Niiranen ja Verner Neovius, väittelivät kemian alalta Karlsruhen teknillisestä korkeakoulusta. Katsaus tarkastelee myös suomalaisten tohtori-insinöörien unohtuneita vaiheita ja heidän merkitystään tekniikan alan kehityksessä. Lisäksi se käsittelee varhaisten väittelijöiden kohtaamia haasteita ja heidän panostaan suomalaisen teknillisen koulutuksen ja insinöörikunnan historiaan. Gunnar Heikelin traaginen kohtalo espanjantaudin uhrina vuonna 1919 ja hänen perheensä tarina tuodaan myös esille.

Kopioita, korvikkeita ja aidon veroisia?

Mia Haittoniemi — Wed, 11 Dec 2024 00:00:00 +0200

Synteettiset jalokivet ovat ihmisen valmistamia mineraaleja, jotka vastaavat ominaisuuksiltaan lähes täydellisesti luonnossa syntyneitä esikuviaan. Niiden kaupallinen tuotanto jalokivialaa varten alkoi 1900-luvun alussa. Vuosisadan edetessä synteettiset kivet muodostivat jatkuvasti kehittyvän tuoteryhmän, jonka vaiheita jalokivien parissa toimivien täytyi seurata aktiivisesti. Lähilukemalla kultasepänalan ammattioppaita ja jalokivikirjoja artikkeli tutkii, mitä suomalaiset jalokiviasiantuntijat kirjoittivat synteettisistä jalokivistä vuosina 1900–1969. Miten he suhtautuivat jalokiven synteettisyyteen, synteettisten jalokivien kaupalliseen merkitykseen ja mahdollisuuksiin erottaa ihmisen valmistamat jalokivet luonnossa syntyneistä? Miten suhtautuminen muuttui ajan kuluessa?

Tutkimusjakson alussa synteettisiin jalokiviin liittyvä jalokiviasiantuntijuus nojasi silmämääräisiin havaintoihin ja kokemukseen. Niiden merkitys alkoi kuitenkin vähitellen väistyä ja 1960-luvulle tultaessa gemmologisten tutkimuslaitteiden tuottamat, varmoina pidetyt, tutkimustulokset saivat yhä enemmän painoarvoa. Asiantuntijoiden mukaan synteettisillä jalokivillä oli oma paikkansa jalokivikaupassa ja niiden kaupallinen merkitys oli suuri. Tarve tunnistaa synteettisyys ja erotella synteettiset jalokivet aidoista vauhditti uuden toimijaryhmän – gemmologien – muodostumista Suomessa. Samalla gemmologiasta kehittyi erityisala, joka ei enää täysin auennut muille jalokivien parissa toimiville.

Keinotekoisuus, autenttisuus ja arvostus – mitä on aitous ja mitä väliä sillä on?

Olli Turunen — Wed, 11 Dec 2024 00:00:00 +0200

Tässä Tekniikan Waiheiden numerossa sukelletaan keinotekoisuuden maailmaan. Mia Haittoniemen artikkelissa “Kopioita, korvikkeita ja aidon veroisia? Synteettiset jalokivet suomalaisissa kultasepän ammattioppaissa ja jalokivikirjoissa 1900-luvun alusta 1960-luvulle” käsitellään synteettisten jalokivien kehitystä ja hyödyntämistä. Teknologian kehitys ja markkinatalouden monimuotoistuminen ovat usein tehokkuuden etsimistä vaihtoehtoisista materiaaleista ja raaka-aineista. Jos harvinaista, kallisarvoista tai vaikeasti saatavaa materiaalia voidaan korvata keinotekoisesti, avautuvat merkittävät mahdollisuudet.

Tieteen historiassa – ja myös koruihin ja koristautumiseen liittyen – tieteen vallankumous kulki hetken aikaa limittäin keskiajalta periytyvän alkemistisen tradition kanssa. Keinotekoista kultaa ei koskaan syntynyt, mutta synteettisten aineiden ja korvikkeiden kehittäminen jatkuu entistä kiivaampana. Jalokiviä hieman arkisempia kotimaisia esimerkkejä ovat vaikkapa puupohjainen tekstiilikuitu, uusiutuva jätteistä valmistettu diesel tai ihmisaivojen neuroverkkojen rakenteisiin pohjaavat keinoälyn matemaattiset mallit, joiden kouluttamista ja ajamista Kajaanin LUMI – Euroopan nopein supertietokone – tulee paljon tekemään. Samalla etsimme edelleen tuotteista ja tavaroista hankalasti määriteltävää autenttisuutta, vaikka tuotanto olisi teollista. Haittoniemen käsittelemissä jalokivioppaissa juuri jalokivien aitouden määrittäminen oli keskeinen teema synteettisen aikakauden alkaessa.

Petri Paju käsittelee tiiviissä katsauksessaan “Ensimmäiset suomalaiset tekniikan tohtorit: Saksasta valmistui unohdettuja ja muistettuja edelläkävijöitä” ensimmäisiä suomalaisia tekniikan tohtoreita, joista useat väittelivät juuri, kun teknilliset korkeakoulut alkoivat saada oikeuksia tohtorin tutkinnon myöntämiseen 1800-luvun lopulla ja vuosisadan vaihteessa. Pajun aihepiiri kytkeytyy tieteen sisäisiin mutta myös yhteiskunnalliseen arvostukseen liittyviin asetelmiin. Kuten Paolo Rossi (2010) ja Deirdre McCloskey (2011) esittävät, tieteen vallankumouksen aikakauteen liittyy myös tekniikan, kaupan ja käytännön työhön liittyvien alojen arvostuksen merkittävä muutos. Keskiajan perintönä yliopistoissa vaalittiin antiikin mestareilta katolisen kirkon kontekstiin integroitua viisautta, jossa kaikkeen uuteen suhtauduttiin periaatteellisella epäilyllä. Renessanssin myötä alkoi murros, joka kesti vuosisatoja. Samalla tekniikan, kaupan ja käsityön arvostus alkoi muuttua. Antiikin ajattelussa käytännön työt eivät oikein vapaille ihmisille soveltuneet, kun taas vapaiden miesten arvoista oli teoreettisempi ideoiden ja debatin maailma. Vielä 1800-luvulla Wilhelm Roscherin kaltainen klassisen koulutuksen saanut taloustieteilijä saattoi todeta, että reaalikouluilla ja käytännön opetuksella on tärkeä osa, mutta tieteen kannalta perinteisissä yliopistoissa tehtiin tärkein työ. Näin tekniikan alan tohtorintutkintojen syntymisen Euroopassa voi nähdä sekä tieteen historian että yhteiskunnallisen muutoksen vuosisataisen kehityksen tuloksena. Myös Suomessa tekniikan alan tohtorin tutkinnon merkitystä aluksi epäiltiin.

Tuomas Pakarinen arvioi Daniel Garcia-Swartzin ja Martin Campbell-Kellyn teoksen “Cellular: An Economic and Business History of the International Mobile-Phone Industry”, joka tarjoaa kattavan katsauksen kansainvälisen matkapuhelinteollisuuden talous- ja liiketoimintahistoriaan. Kirjassa yhdistyvät solukkotekniikat (radioverkon rakenne, jossa toiminta koostuu useista lähellä toisiaan sijaitsevista lähettimistä tai toistimista), markkinoiden rakenteet ja alan toimijoiden kilpailu eri sukupolvien (1G-4G) standardien kautta. Pakarinen argumentoi, että teos onnistuu luomaan rakenteellisen kokonaiskuvan kännykkäbisneksen historiasta globaalisti, mutta se voisi hyötyä laajemmasta näkökulmasta digitaalitekniikkaan. Kirja tarjoaa arvokasta tietoa teknologisista muutoksista, standardoinnista ja markkinoiden rakenteista, mutta kasuaalimmalle lukijalle se saattaa arvion perusteella tuntua strategian puutteen vuoksi hajanaiselta. Teknologian standardointi ja innovaatiot, geopoliittinen kilpailu, markkinarakenteet ja kilpailu sekä digitalisaation vaikutukset tietysti kiinnostavat riippumatta siitä, missä määrin kotimaiset yritykset langattoman tekniikan saralla operoivat.