Vaikuttava, lohduttava ja myyvä uutinen – väkivalta- ja onnettomuuskuolemien julkinen käsittely 1920–1930-lukujen Suomessa
DOI:
https://doi.org/10.57124/thanatos.178180Abstrakti
Kuoleman julkisuudesta ja median tavoista käsitellä erilaisia kuolemantapauksia on runsaasti tutkimusta. Niissä on pohdittu muun muassa erilaisten kuolemien uutisarvoa – siis sitä miksi kuolema myy ja millainen kuolema myy – sosiaalisen median vaikutusta kuoleman yhteisöllisyyteen sekä esimerkiksi kuolinuutisten vaikutusta omaisiin ja läheisiin. Julkisuudessa esiintyvien merkityksenantotapojen ja kuolemien ritualisoinnin historia on kuitenkin jäänyt tutkimuksessa paitsioon. Mistä julkisuudessa toistuvat tapamme käsitellä kuolemia ovat peräisin? Tähän tarpeeseen vastaa väitöstutkimukseni Sanoin kuviteltu kuolema: Väkivalta ja onnettomuuskuolemien julkinen käsittely Suomessa 1920–1930-luvuilla, jossa tarkastellaan kuoleman julkista käsittelyä paljon julkisuutta saaneiden väkivalta- ja onnettomuuskuolemien eli arvaamattomien ja poikkeuksellisten kuolemien osalta 1920 ja 1930-lukujen Suomessa.
Tiedostolataukset
Julkaistu
Numero
Osasto
Lisenssi
Copyright (c) 2026 Anna Huhtala

Tämä työ on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen Julkinen -lisenssillä.