Työelämävetoisen korkeakoulupolitiikan ja transformatiivisen oppimisen välinen ristiriita
Avainsanat:
transformatiivinen oppiminen, informatiivinen oppiminen, korkeakoulutus, progressio, regressio, korkeakoulupolitiikkaAbstrakti
Tässä symposiumesityksiimme perustuvassa keskustelupuheenvuorossa käsittelemme yliopistokentällä ilmenevää ristiriitaa, joka syntyy joustavia työelämäkompetensseja ja ripeää tutkintoon valmistumista tavoittelevan korkeakoulupolitiikan ja yliopistoissa perinteisesti tavoitellun opiskelijoiden ajattelurakenteiden syvällisen muutoksen välille.
Suomalaisessa korkeakoulupolitiikassa on koko 2000-luvun korostunut kansallisen kilpailukyvyn tavoittelu, vahva teknologia- ja kehitysusko ja työelämän kannalta relevantin tiedon ja valmiuksien tuottaminen. Uhkana näille päämäärille on nähty mm. liian pitkät opiskeluajat ja heterogeeniset opinnot. Opintotuen rajaamisella, valintakoeuudistuksella, osaamisperustaisella modulaarisella opintotarjonnalla ja jatkuvan oppimisen reformilla on pyritty nopeuttamaan opintojen sujuvuutta ja yhdenmukaistamaan niitä. Jatkuvan oppimisen reformin kuvaama ihanneoppija voidaan tiivistää itseriittoiseksi ja rationaaliseksi markkinasubjektiksi, joka pystyy tekemään itsensä kannalta ja tarvitsemansa oppimisen näkökulmasta relevantit valinnat. Oppimisteoreettisesti se perustuu formaaleille koulutuksille tyypilliseen informatiiviseen oppimiseen (Kegan 2000), jossa opittavien tietojen ja taitojen määrä lisääntyy tasaisesti ja yhdenvertaisesti koulutuksen aikana. Tilanteesta voi käyttää metaforaa, jossa yliopisto-opiskelija shoppailee ostoskoriinsa itselleen sopivan tutkinnon valitsemalla itseään kiinnostavia kursseja ja kokonaisuuksia.
Yliopisto-opiskelun perinteisenä tavoitteena on kuitenkin tietojen ja taitojen määrän ohella kehittää myös opiskelijoiden ajattelun tapoja. Tällaista oppimista kutsutaan transformatiiviseksi (Mezirow 1978, 1990, 2000), sillä siinä opiskelijan ajattelun rakenteet ovat muutoksessa - prosessin jälkeen opiskelija ei ajattele samalla tavalla kuin aiemmin. Transformatiivisen oppimisen näkökulmasta työelämävetoinen ja reaktiivisesti muuttuva korkeakoulupolitiikka onkin ongelmallista, sillä ajattelutavat eivät muutu ostoskorimetaforan mukaisesti, nopeasti, helposti tai kivuttomasti. Ongelmaksi tulee myös se, että opiskelija tekee “ostoksia” edellisen ajattelun viitekehyksensä puitteissa, eikä näin välttämättä osaa tehdä valintoja, jotka voisivat ohjata ajattelua uusille urille. Transformatiivinen oppiminen edellyttäisi opiskelua tukevia pysyviä rakenteita, pitkäkestoisia ja syveneviä oppimisprosesseja sekä pirstaloituneen sisältösilpun sijaan huolellisesti punnittuja struktuureja. Oppiminen ymmärretään tässä lähtökohdassa monimuotoisena ja vaativana prosessina, jossa opittu ei vain kumuloidu lineaarisesti, vaan omien ajattelun viitekehysten muuttuminen herättää opiskelijoissa usein myös tiedostamatonta vastustusta. Transformatiivisen oppimisen prosessiin liittyy Thomas Ziehen (1991) termein eteenpäin suuntautuvan progressiivisen elementin ohella oleellisesti myös muutosta ja oppimista vastustava ja siitä vetäytyvä, regressiivinen elementti. Oppimisteorioiden valossa jatkuvan oppimisen reformin oppimiskäsitys näyttäytyykin pinnallisena ja kapeana, mikä paradoksaalisesti voi estää innovaatiodiskursseissa tavoitellun “boksin ulkopuolelta ajattelun”.
Näkemyksemme mukaan vallitseva korkeakoulupolitiikan oppimiskäsitys pohjaa yksipuoliseen kuvaan oppimisesta vain informatiivisena. Transformatiivisen oppimisen kaltaiselle, syvällisemmälle progressiolle on yhä vähemmän tilaa jatkuvan oppimisen mukaisessa koulutuksessa. Mikäli halutaan saavuttaa syvällisiä muutoksia ajattelurakenteissa, tulisi pitkäkestoisille oppimisprosesseille ja regressiointressille antaa niiden vaatima tila.
