Tiedepolitiikka

Korkeakoulututkimus 2020-luvulla

2021-10-11T13:54:04+03:00

Bolognan prosessi: tutkintorakenteista osaamiseen

2021-05-05T15:43:10+03:00

Eurooppalainen korkeakoulutusalue ja korkeakoulututkinnot ovat viimeisten vuosikymmenten aikana olleet mittavien uudistusten kohteina. Vuonna 1998 alkoi Bolognan prosessi, jonka tavoitteena on rakentaa yhtenäinen Eurooppalainen korkeakoulutusalue. Bolognan prosessi perustuu noin kahden vuoden välein järjestettäviin ministerikokouksiin.

Bolognan prosessin keskeisenä tavoitteena on opiskelijoiden ja työvoiman liikkuvuuden edistäminen. Se edellyttää tutkintojen vertailtavuutta sekä tutkintorakenteiden että osaamisen kuvaamisen ja laadun näkökulmasta. Artikkelin tarkoituksena on analysoida, miten osaamisperustaisuus rakentuu Bolognan prosessin julkilausumissa. Kysymme, millaisia muotoja osaamisperustaisuus saa ja miten ajattelun muutokset näkyvät prosessin edetessä Bolognan prosessin julkilausumissa.

Läheltä vai kaukaa?

2021-04-23T20:59:15+03:00

Suomalaisen korkeakouluverkon rakentumiseen kansainvälisesti vertaillen kattavaksi ovat vaikuttaneet alueelliset lähtökohdat. Korkeakoulupolitiikan tavoitteena 1950-luvulta lähtien on ollut ohjailla opiskelijavirtoja, parantaa koulutuksen saavutettavuutta ja vahvistaa aluekehitystä.

Ensimmäisessä vaiheessa korkeakouluverkko tarkoitti yliopistoja, mutta 1990-luvulta lähtien myös ammattikorkeakouluja. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen alueellinen rooli eriytyi 2010-luvulla. Yliopistoilla on edelleen velvollisuus ”toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa”, mutta niiden rooli alueidensa taloudellisen kehityksen moottoreina on aiempaa pienempi. Nyt ”alueen elinkeinorakennetta uudistava” toiminta kuuluu lähtökohtaisesti ammattikorkeakouluille.

Artikkelissamme paneudumme ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden alueelliseen taustaan 2010-luvulla. Analysoimme, mistä yliopistot ja ammattikorkeakoulut rekrytoivat opiskelijansa, ja onko koulutussektorien välillä eroja rekrytoinnissa. Kokonaiskuvan lisäksi keskitymme kolmeen isoon ja yliopistoille sekä ammattikorkeakouluille yhteiseen lohkoon; terveyteen ja hyvinvointiin, tekniikkaan sekä kaupan alaan. Pääosin kvantitatiivinen tarkastelu pohjautuu Tilastokeskuksen erikseen tuottamiin ja avoimiin tietokantoihin sekä Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusen tietoihin. Kytkemme tuloksemme aikaisempaan opiskelijoiden valikoitumista ja korkeakoulupolitiikkaa käsittelevään tutkimukseen.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijarekrytoinnin erot ovat merkittäviä kokonaiskuvassa ja alakohtaisesti. Yliopistojen rekrytointi on laajempaa, ammattikorkeakoulujen maakunnallisempaa. Opiskelijoiden liikkuvuus on vahvempaa yliopistojen osalta ja se tapahtuu pääosin etelästä pohjoiseen, mutta vain vähän länsi-itä -akselilla. Havaintoja selittävät ammattikorkeakouluverkon tiheys ja aloituspaikkojen tasaisempi jakautuminen, erot koulutusalojen statuksessa sekä korkeakouluikäluokkien koko eri alueilla. Myös opiskelijoiden sosiaalinen tausta erottaa yliopistoja ja ammattikorkeakouluja.

Tulokset paranevat – miten käy laadun?

2021-04-23T15:23:13+03:00

Vuonna 2014 otettiin käyttöön tulosperusteinen rahoitusmalli, jossa ammattikorkeakoulujen rahoituksen määräytymisperusteeksi tulivat toiminnan tulokset. Väitöskirjatutkimukseni osoittaa, että tulosperusteisella rahoitusmallilla on ollut merkittävä vaikutus korkeakoulujen toimintaan ja johtamiseen. Kaikki ammattikorkeakoulun toimijaryhmät kokivat koulutuksen tuloksellisuuden parantuneen. Eniten tehokkuutta oli parantanut sisäisen tuloskulttuurin kehittyminen ja prosessilaadun parantaminen. Vaikuttavuuden osalta kokemus oli päinvastainen. Kielteinen kehitys yhdistettiin rahoitusleikkauksiin sekä kehitystyön kohdentumiseen pääasiassa koulutuksen tehokkuuden parantamiseen. Rahoitusohjauksessa tapahtuneilla muutoksilla koettiin olleen pääsääntöisesti kielteinen vaikutus koulutuksen systeemi-, tuote- ja asiakaslaatuun. Laadun osa-alueista vain prosessilaadun kehitys koettiin enimmäkseen myönteiseksi.

Exploiting the exploitable: The financialisation of students in English universities

2021-04-26T13:54:32+03:00

Funding sought by England’s universities from the private and unregulated capital market has produced significant change in the nature and functioning of their borrowing as they adapt to look attractive to and meet the requirements of their financiers. We suggest that the unregulated finance sector, part of the burgeoning number of financial intermediaries worldwide, is a de factomajor actor in the development of higher education in England – an influence iatrogenically enabled by government higher education policy. We focus on the complex interplay between government policy, universities, and financial intermediaries to reveal how processes of financialisation are now impacting university communities. Of particular concern are students, whose fees now constitute a securitised income stream for universities, from which they plan to repay their borrowings. As such, students have become securitised assets, their interests subservient to the need to ensure a steady income stream to satisfy private financiers. It follows that the public benefit mission and ethos of universities has also been undermined, possibly fatally.

Työelämävetoisen korkeakoulupolitiikan ja transformatiivisen oppimisen välinen ristiriita

2021-04-06T17:09:36+03:00

Tässä symposiumesityksiimme perustuvassa keskustelupuheenvuorossa käsittelemme yliopistokentällä ilmenevää ristiriitaa, joka syntyy joustavia työelämäkompetensseja ja ripeää tutkintoon valmistumista tavoittelevan korkeakoulupolitiikan ja yliopistoissa perinteisesti tavoitellun opiskelijoiden ajattelurakenteiden syvällisen muutoksen välille.

Suomalaisessa korkeakoulupolitiikassa on koko 2000-luvun korostunut kansallisen kilpailukyvyn tavoittelu, vahva teknologia- ja kehitysusko ja työelämän kannalta relevantin tiedon ja valmiuksien tuottaminen. Uhkana näille päämäärille on nähty mm. liian pitkät opiskeluajat ja heterogeeniset opinnot. Opintotuen rajaamisella, valintakoeuudistuksella, osaamisperustaisella modulaarisella opintotarjonnalla ja jatkuvan oppimisen reformilla on pyritty nopeuttamaan opintojen sujuvuutta ja yhdenmukaistamaan niitä. Jatkuvan oppimisen reformin kuvaama ihanneoppija voidaan tiivistää itseriittoiseksi ja rationaaliseksi markkinasubjektiksi, joka pystyy tekemään itsensä kannalta ja tarvitsemansa oppimisen näkökulmasta relevantit valinnat. Oppimisteoreettisesti se perustuu formaaleille koulutuksille tyypilliseen informatiiviseen oppimiseen (Kegan 2000), jossa opittavien tietojen ja taitojen määrä lisääntyy tasaisesti ja yhdenvertaisesti koulutuksen aikana. Tilanteesta voi käyttää metaforaa, jossa yliopisto-opiskelija shoppailee ostoskoriinsa itselleen sopivan tutkinnon valitsemalla itseään kiinnostavia kursseja ja kokonaisuuksia.

Yliopisto-opiskelun perinteisenä tavoitteena on kuitenkin tietojen ja taitojen määrän ohella kehittää myös opiskelijoiden ajattelun tapoja. Tällaista oppimista kutsutaan transformatiiviseksi (Mezirow 1978, 1990, 2000), sillä siinä opiskelijan ajattelun rakenteet ovat muutoksessa - prosessin jälkeen opiskelija ei ajattele samalla tavalla kuin aiemmin. Transformatiivisen oppimisen näkökulmasta työelämävetoinen ja reaktiivisesti muuttuva korkeakoulupolitiikka onkin ongelmallista, sillä ajattelutavat eivät muutu ostoskorimetaforan mukaisesti, nopeasti, helposti tai kivuttomasti. Ongelmaksi tulee myös se, että opiskelija tekee “ostoksia” edellisen ajattelun viitekehyksensä puitteissa, eikä näin välttämättä osaa tehdä valintoja, jotka voisivat ohjata ajattelua uusille urille. Transformatiivinen oppiminen edellyttäisi opiskelua tukevia pysyviä rakenteita, pitkäkestoisia ja syveneviä oppimisprosesseja sekä pirstaloituneen sisältösilpun sijaan huolellisesti punnittuja struktuureja. Oppiminen ymmärretään tässä lähtökohdassa monimuotoisena ja vaativana prosessina, jossa opittu ei vain kumuloidu lineaarisesti, vaan omien ajattelun viitekehysten muuttuminen herättää opiskelijoissa usein myös tiedostamatonta vastustusta. Transformatiivisen oppimisen prosessiin liittyy Thomas Ziehen (1991) termein eteenpäin suuntautuvan progressiivisen elementin ohella oleellisesti myös muutosta ja oppimista vastustava ja siitä vetäytyvä, regressiivinen elementti. Oppimisteorioiden valossa jatkuvan oppimisen reformin oppimiskäsitys näyttäytyykin pinnallisena ja kapeana, mikä paradoksaalisesti voi estää innovaatiodiskursseissa tavoitellun “boksin ulkopuolelta ajattelun”.

Näkemyksemme mukaan vallitseva korkeakoulupolitiikan oppimiskäsitys pohjaa yksipuoliseen kuvaan oppimisesta vain informatiivisena. Transformatiivisen oppimisen kaltaiselle, syvällisemmälle progressiolle on yhä vähemmän tilaa jatkuvan oppimisen mukaisessa koulutuksessa. Mikäli halutaan saavuttaa syvällisiä muutoksia ajattelurakenteissa, tulisi pitkäkestoisille oppimisprosesseille ja regressiointressille antaa niiden vaatima tila.

Lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyö – voidaanko nuorten koulutusvalintoihin vaikuttaa?

2021-04-22T13:03:30+03:00

Lukiolaki uudistettiin vuonna 2018. Sen myötä lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyö tuli entistä velvoittavammaksi. Uudistuksen tavoitteena on ennen kaikkea sujuvoittaa siirtymistä toiselta asteelta korkeakolutukseen. Tarkastelen artikkelissa yhtäältä sitä, miten uudistus yhteistyövelvoitteen osalta hallituksen esityksessä perustellaan, onko yhteistyön lisäämisestä tehty vaikuttavuusarviointia, sekä missä määrin esitysten taustalta löytyy tutkittua tietoa. Toiseksi arvioin, käyttäen aikaisempaa tutkimustietoa sekä Vipusen hakijatilastoja, missä määrin yhteistyöllä voitaisiin vaikuttaa esitettyjen politiikkatavoitteiden saavuttamisessa.

Some Reflections about Performance-Based Funding and its effects in European Higher Education

2021-10-11T12:19:25+03:00