Hyvästijättö vahvalle valtiolle vai valtion arvonpalautus?

Kirjoittajat

  • Aimo Ryynänen

Avainsanat:

Aimo Ryynänen, Hyvästijättö vahvalle valtiolle vai valtion arvonpalautus?, valtio, kansallisvaltio, valtiokeskustelu, perustuslakiuudistus, uusliberalistit, uusmarxilaiset, alueiden Eurooppa, sosiaalinen markkinatalous, kansalainen, subsidiariteetti

Abstrakti

Euroopan unionin jäsenyyden jälkeen yleinen huoli on ollut valtion toimivaltuuksien menetys ylikansallisen päätöksenteon piiriin. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se seikka, että ”valtio” ei enää sisäisissä toimivaltuuksissaankaan suinkaan voi olla entisenkaltainen. Valtion valtuuksia on hajautunut ja on tarpeen edelleen hajauttaa myös valtionsisäisesti. Mitä nämä perinteisen ”valtion” muodonmuutokset sitten edellyttävät varsinaisten toimintatapojen suhteen, on maassamme jäänyt vähäiselle keskustelulle. Seuraavassa nostetaan esille lähinnä mannereurooppalaiseen ajankohtaiseen keskusteluun perustuvia suuntaviittoja omaan valtiota koskevaan keskusteluun peilaten. Hyvän perustelun tälle kysymyksen esillenostolle tarjoavat niin käynnistynyt perustuslain uudistus kuin käsillä oleva talouskriisi.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2009-06-22

Viittaaminen

Ryynänen, A. (2009). Hyvästijättö vahvalle valtiolle vai valtion arvonpalautus?. Tieteessä tapahtuu, 27(4-5). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/tt/article/view/2370