Erojen yhteiskunta nykysosiaalipolitiikan ongelmana

Kirjoittajat

  • Briitta Koskiaho

Avainsanat:

sosiaalipolitiikka, sosiaaliturva, inklusiivinen yhteiskunta, eksklusiivinen yhteiskunta, osallistuminen, taloudellinen epätasa-arvo, tuloerojen kaventaminen, kansalaisten itseorganisoituminen, kumppanuusajattelu

Abstrakti

Pohjoismaat ovat oiva esimerkki sellaisista taloudelliseen ja sosiaaliseen edistymiseen pyrkivistä yhteiskunnista toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa, jotka ovat olleet suhteellisen homogeenisia. Sosiaalipolitiikkaan sisältyvä sosiaalisten ja tuloerojen vähentämispyrkimys on saanut yleisen hyväksynnän. Viimeistään vuonna 2015 olemme havahtuneet myös Suomessa ymmärtämään sen, että homogeenisuus on vähenemässä, kun yhtäkkiä pakolaiset ovat vaeltamassa myös tähän maahan. Se tulee osaltaan muuttamaan myös tulo- ja omaisuuseroja. Tärkeätä on tarkata, ettei maahan synny eriarvoistavaa kierrettä. Kysymys inklusiivisesta ja eksklusiivisesta eli yhteenkuuluvuuden ja erojen yhteiskunnasta on ajankohtaistunut.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2016-02-18

Viittaaminen

Koskiaho, B. (2016). Erojen yhteiskunta nykysosiaalipolitiikan ongelmana. Tieteessä tapahtuu, 34(1). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/tt/article/view/55431