Kuuliaisuuden pelko. Jesuiitat ja Maan liikkumisen probleemi 1600-luvulla
Avainsanat:
jesuiitat, kuuliaisuus, tähtitiedeAbstrakti
Vuotta 1540 voinee pitää jesuiittajärjestön perustamisvuotena, sillä tuolloin antoi paavi bullan, joka virallisti Ignatius Loyolan johdolla jo muutaman vuoden löyhempänä ryhmittymänä toimineen yhteisön katolisen kirkon organisoiduksi järjestöksi. Samana vuonna 1540 ilmestyi myös Georg Joachim Rheticuksen teos Narratio prima. Siinä hän ensimmäisen kerran esitti julkisesti opettajansa Nikolaus Kopernikuksen opin, jonka keskeinen kohta oli väite Maan kiertämisestä Auringon ympäri. Arviolta 70 vuotta myöhemmin jesuiitat sotkeutuivat itselleen vahingoksi koituvalla tavalla Kopernikuksen teorioihin ja niiden variaatioihin. Oliko kontroverssi yksittäistapaus jostain yleisempääkin merkitystä omaa vasta suhtautumistapojen törmäyksestä?Viittaaminen
Lehti, R. (2006). Kuuliaisuuden pelko. Jesuiitat ja Maan liikkumisen probleemi 1600-luvulla. Tieteessä tapahtuu, 24(6). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/tt/article/view/56687