Tieteen kuva joukkoviestimissä: pelisääntöjä ja sudenkuoppia

Kirjoittajat

  • Lauri Saxén

Avainsanat:

tiede, julkisuus, tutkimus

Abstrakti

Tieteellisten tulosten ja päätelmien välittäminen varsinaisen tiedeyhteisön ulkopuolelle on tänä päivänä välttämätöntä, eikä sen motiiveita enää tarvinne toistaa – ne ovat samat kuin 25 vuotta sitten, jolloin aiheesta käytiin laaja keskustelu (Suomen Kulttuurirahasto 1974). Sensijaan voidaan aina pohtia julkistetun tiedon lähteitä, julkistamisperiaatteita, sanomain vastetta sekä ennen kaikkea jaettavan tiedon laatukontrollia. Tällöin on otettava huomioon, ettei tieteeseen vihkiytymätön mallikkolukija tai -katselija pysty perustietojen puuttuessa kriittisesti arvioimaan hänelle tarjottua tietoa, joka saattaa suurestikin vaikuttaa hänen päivittäisiin ratkaisuihinsa esimerkiksi elintapoja säätelemällä. Keskeisen tärkeätä sen vuoksi onkin, että tieteen popularisoinnilla on selvät pelisäännöt, joita sekä joukkoviestimien että tiedeyhteisön tulisi noudattaa. Näistä poikkeaminen johtaa epätarkoituksenmukaiseen jopa harhaiseen tiedottamiseen.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

1999-01-01

Viittaaminen

Saxén, L. (1999). Tieteen kuva joukkoviestimissä: pelisääntöjä ja sudenkuoppia. Tieteessä tapahtuu, 17(1). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/tt/article/view/58300