Kasvavat odotukset yliopistoja haastamassa

Kirjoittajat

  • Keijo Virtanen

Avainsanat:

yliopistot, akateemikot

Abstrakti

"Ehkä vanhin ja pinttynein näkemys akateemisista ihmisistä on heidän erikoislaatuisuutensa, suora-nainen outoutensa yliopiston ulkopuolisen maailman silmissä. He elävät omissa sfääreissään, ja heillä on usein tänäkin päivänä sekä leveä että korkea otsa, vanhanaikaiset jalkineet ja kimeä nauru." Näin aloittaa Lontoon yliopistossa työskentelevä tutkija Alain de Botton tänä vuonna il-mestyneen artikkelinsa, jossa hän tarkastelee yliopistojen tehtäviä vuosituhannen vaihtuessa. -de Botton kaipaa selvästikin paluuta aikaan, jolloin kukaan ei asettanut kyseenalaiseksi sitä aka-teemisen yhteisön perusaksioomaa, että tieto oikeuttaa itse itsensä ja että sen tuottamiseen tarvi-taan kiireettömyyttä ja aikaa ajatella. Tosin hän itsekin myöntää, että tämä oppineisuuden kulta-aika lähti alamäkeen jo viime vuosisadan alkupuolella.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

1998-10-01

Viittaaminen

Virtanen, K. (1998). Kasvavat odotukset yliopistoja haastamassa. Tieteessä tapahtuu, 16(7). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/tt/article/view/58618