Selkeästi tieteentutkimuksesta

Kirjoittajat

  • Juha Tuunainen

Avainsanat:

tieteentutkimus, tieteenfilosofia

Abstrakti

Mika Kiikeri ja Petri Ylikoski: Tiede tutkimuskohteena: filosofinen johdatus tieteentutkimukseen. Gaudeamus, Helsinki 2004. 247 sivua. Tieteentutkimus on nopeasti kehittyvä ja monitieteinen tutkimusala, joka on viime aikoina saanut yhä vahvempaa jalansijaa myös Suomessa. Opetusministeriön aloitteesta maahamme on perustettu kaksi tieteen- ja teknologiantutkimuksen yksikköä. Tämän lisäksi Suomessa on jo jonkin aikaa toiminut tieteen- ja teknologiantutkimuksen tohtorikoulu ja alan tieteellinen yhdistys Suomen tieteen- ja teknologiantutkimuksen seura, joka on jo lähes kahden vuosikymmenen ajan julkaissut kansainvälistä Science Studies -lehteä. On siksi luontevaa, että kaksi tieteentutkimusta Helsingin ja Tampereen yliopistoissa opettanutta filosofia on ottanut tehtäväkseen alan ensimmäisen suomenkielisen oppikirjan laatimisen. Näin syntynyt teos Tiede tutkimuskohteena: filosofinen johdatus tieteentutkimukseen palvelee tieteentutkimuksen vahvistumassa olevaa perusopetusta ja esittelee alaa laajemmallekin tieteestä kiinnostuneelle lukijakunnalle.
Osasto
Kirjoja

Julkaistu

2005-04-01

Viittaaminen

Tuunainen, J. (2005). Selkeästi tieteentutkimuksesta. Tieteessä tapahtuu, 23(4). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/tt/article/view/56740