Ulkoinen totuus ja sisäinen kokemus taistolaisessa opiskelijaliikkeessä

Kirjoittajat

  • Jukka Relander

Avainsanat:

opiskelijaliikkeet

Abstrakti

Taistolaisten keskuudessa kerrottiin 70-luvulla juttua, että pitäisi järjestää SOL:n liittokokous Ritarihuoneella, jotta arvoisat edustajat voisivat istua sukuvaakunoidensa alla. Vaikka taistolaiset olivat monessakin mielessä tosikkoja, kyky tiettyyn itseironiaan kukoisti ainakin 70-luvun alkupuoliskolla. Myös monien ulkopuolisten aikalaisarvioissa otaksuttiin, että taistolaiset olivat lähinnä herraskakaroita "luokkaretkellä". Todettakoon kuitenkin, että todellisen yläluokan suhteellinen osuus esimerkiksi Akateemisen sosialistiseuran jäsenistä oli vähäinen.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

1997-04-01

Viittaaminen

Relander, J. (1997). Ulkoinen totuus ja sisäinen kokemus taistolaisessa opiskelijaliikkeessä. Tieteessä tapahtuu, 15(4). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/tt/article/view/58733