Kokeilijoita, alanvaihtajia, etsijöitä ja etenijöitä – Urasiirtymät luokanopettajan työstä muille aloille

Kirjoittajat

Abstrakti

Työurat ovat kehittymässä yhä monimuotoisemmiksi, ja käsitys vakaasta työurasta tavoiteltavana päämääränä on kyseenalaistettu. Luokanopettajan työ on Suomessa tavoiteltu professio, ja perinteisesti sitä on pidetty yhtenä esimerkkinä vakaasta työurasta. Kuitenkin myös osa luokanopettajan koulutuksesta valmistuneista hakeutuu muihin kuin luokanopettajan työtehtäviin. Tarkastelemmekin tutkimuksessamme luokanopettajien urasiirtymiä muille aloille ja kysymme, millaisia ulottuvuuksia urasiirtymistä paljastuu heidän työuransa kannalta. Haastattelimme yhtätoista henkilöä, jotka olivat joko heti valmistuttuaan tai jo luokanopettajana työskenneltyään siirtyneet jollekin muulle alalle. Tulokset kuvaavat haastateltavien uria kahden ulottuvuuden mukaan: 1) olivatko haastateltavat tehneet tietoisen päätöksen muulle alalle hakeutumisesta vai päätyneet muihin työtehtäviin sattuman kautta (tietoinen valinta – ajautuminen), sekä 2) kokivatko haastateltavat luokanopettajaksi palaamisen mahdollisena tulevaisuudessa vai eivät (epävarma – pysyvä). Näiden ulottuvuuksien perusteella muodostimme nelikentän ja seuraavat uranvaihtajatyypit: kokeilijat, alanvaihtajat, etsijät ja etenijät. Tulokset luovat monimuotoisen kuvan luokanopettajien urasiirtymistä ja täydentävät näin aiempaa määrällisesti painottunutta tutkimusta urasiirtymistä. Urasiirtymien tutkiminen auttaa kehittämään koulutusta ja lisää ymmärrystä monimuotoisista työurista.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2022-06-14