Asettuminen avoimeen dialogiin – tilan antaminen uudelle ammattiryhmälle ja moniammatillisuuden rakentumiselle

Kirjoittajat

  • Heli Makkonen Karelia-ammattikorkeakoulu
  • Karoliina Nikula Laurea-ammattikorkeakoulu ja Turun yliopisto
  • Saila Nevanen Metropolia Ammattikorkeakoulu
  • Johanna Holmikari Laurea-ammattikorkeakoulu ja Helsingin yliopisto

Abstrakti

Pohdimme puheenvuorossamme, miten varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteen uudistus ja varhaiskasvatuksen sosionomien ammattiryhmän tuleminen osaksi varhaiskasvatuksen työtiimiä muuttaa varhaiskasvatuksen jo vakiintuneita ammatillisia rakenteita ja millaista dialogia tämä edellyttää eri ammattiryhmien välillä. Yhtenä tämän päivän työelämän haasteena on nähty eri ammattialojen edustajien keskinäisen vuoropuhelun vähäisyys ja yksipuolisuus. Toisaalta työelämä monipuolistuu jatkuvasti, jolloin tarvetta keskinäiselle vuoropuhelulle on entistä enemmän. Esitämme, että 1) ammatillisuuden rakentuminen edellyttää kriittistä, erilaisia näkökulmia kunnioittavaa vuoropuhelua, 2) erillisistä ammattirooleista tulisi edetä kohti monialaista oppivaa yhteisöä niin varhaiskasvatuksen kentällä kuin koulutuksissakin ja 3) kriittinen vuoropuhelu sekä tukee että haastaa eettistä toimijuutta. Ehdotamme, että varhaiskasvatuksen sosionomin uuden ammattinimikkeen ja ammatillisuuden rakentumisen äärellä tulisi systemaattisesti pyrkiä kohti perustelevaa eli argumentatiivista dialogia. Työelämän tutkimuksen kannalta tämä voisi tarkoittaa tarvetta moninäkökulmaiselle tutkimukselle, jossa monitieteinen lähestymistapa nostaisi varhaiskasvatuksen opettajan näkökulman rinnalle varhaiskasvatuksen sosionomin ja lastenhoitajan näkökulmat. Tällöin tutkimus rakentaisi yhteistyötä ja loisi perustaa aidosti moniammatilliselle yhteistyölle.

Osasto
Puheenvuoroja ja keskustelua

Julkaistu

2025-04-04