Äänekäs luokka. Tehdastyöväen menneisyyden ja muistitiedon jäljillä

Kirjoittajat

  • Outi Fingerroos
  • Niina Naarminen
  • Matti Roitto

Abstrakti

Suomessa työväenluokka syntyi noin sata vuotta sitten sosiaaliseksi, poliittiseksi ja kulttuuriseksi ilmiöksi. Uusien työn muotojen lisäksi palkkatyötä tekevät ihmiset ja yhteiskuntaluokat ovat yhä olemassa. Yhteiskunta myös toisintaa molempia jatkuvasti. Mutta vähälle huomiolle on jäänyt, millaisia ääniä, jälkiä ja tulkintoja työväenluokka on jättänyt menneisyydestään. Tehdastyöläisiä pidetään tässä artikkelissa tietyn luokan edustajina, joilla on vankka kuva itsestään ja menneisyydestään. Luokka-asema toisin sanoen on artikkelissa despriptiivinen eli eletty, koettu ja moniääninen. Se ei siis ole vain tutkijoiden määrittelemä tai luokkatutkimuksen mukainen käsite. Tekstissä sen sijaan eksplikoidaan, miten tutkimustietoa teollisuustyöntekijöiden omista menneisyyden ja nykyisyyden kokemuksista voidaan kerätä ja tulkita, kun työläisille itselleen annetaan tila käyttää ”ääntään”. Esimerkkinä tästä käytetään oral history -metodologiaa ja sen sisällä sisäpiiriläisyyttä mahdollistajana ja huumoria kokemuksen välittäjänä.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2019-11-05