Liikalihavuus, työttömyys ja ansiotaso

Kirjoittajat

  • Juho Härkönen
  • Pekka Räsänen

Abstrakti

Artikkelissa tarkastellaan liikalihavuuden vaikutusta suomalaisten miesten ja naisten työttömyyteen ja ansiotuloihin. Keskitymme tarkastelussa liikalihavuuteen koko painoindeksiskaalan käytön sijaan, koska liikalihavuutta voidaan pitää esimerkiksi lievää ylipainoa yksiselitteisempänä signaalina normaalipainosta poikkeavuudelle. Artikkelin empiirinen osio perustuu European Community Household Panelin (ECHP) Suomen osa-aineistoon vuosilta 1998–2001. Liikalihavien naisten työttömyysriski on yli kaksinkertainen myös koulutustason, iän, ja muiden keskeisten tekijöiden vakioinnin jälkeen. Lisäksi liikalihavat naiset ansaitsevat samojen tekijöiden vakioinnin jälkeen viisi prosenttia muita vähemmän, osittain heidän heikommasta ammattiasemastaan ja työmarkkinakiinnittymisestään johtuen. Liikalihavat naiset ovat muita suuremmassa vaarassa ajautua työelämän ulkopuolelle ja ajautua taloudellisesti ja ammatillisesti heikompiin asemiin. Miesten kohdalla vastaavia vaikutuksia ei löydetty. Tulokset viittaavat näin ollen työmarkkinoilla esiintyvään sukupuolisyrjintään. Johtopäätöksissä keskustellaan ylipainon vaikutuksesta työmarkkinoilla menestymiseen ja sen merkityksestä työelämän ulkopuolelle ajautumista edistävänä riskitekijänä. Ilmiötä pohditaan myös sellaisena sosiaalisen epätasa-arvon muotona, jonka merkitys luultavasti korostuu tulevaisuudessa.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2008-01-01