Työväentutkimus Vuosikirja

Suurpalon jälkeisen Turun työväestö ja huono-osaiset – tutkimatonta historiaa

Kirsi Vainio-Korhonen, Topi Artukka, Taina Saarenpää, Noora Viljamaa — to, 22 joulu 2022 00:00:00 +0200

Maamme kaupunkien asukkaiden enemmistö oli 1800-luvulla köyhää ja huono-osaista. Tämä oli tilanne myös suurpalon syksyllä 1827 kokeneessa Turussa. Kaupungin työväestö oli varsin heterogeeninen ryhmä kisällejä, oppipoikia, ulkotyöläisiä, palvelusväkeä, merimiehiä sekä itsensä elättäviä työläisnaisia. Yhdessä he muodostivat 60 prosenttia kaupungin ruokakunnista vuonna 1835.

Aikakauden lähteiden osalta viranomaisasiakirjat tarjoavat eniten ymmärrystä tuolloisen työväestön elämästä. Köyhimpien väestöryhmien kokemukset Turun suurpalon jälkeisestä ajasta välittyivät varmasti suullisina kertomuksina sukupolvelta toiselle, mutta nämä tarinat ovat unohtuneet vuosien saatossa. Köyhien kaupunkilaisten elämää ja selviytymistä katastrofista voi kuitenkin tutkia paneutumalla rippi- ja henkikirjoihin.

Suurin osa Turun työväestöstä mahtui köyhän määritelmän sisälle, mutta joillekin yhteiskunnalliset muutokset tarjosivat mahdollisuuksia oman sosioekonomisen aseman parantamiseen. Tällainen oli Turun jälleenrakennus 1830-luvulla, jolloin monelle ulkotyöläiselle tarjoutui hyvät työllistymismahdollisuudet. Kymmenen vuotta myöhemmin monet jälleenrakennukseen osallistuneet ja sittemmin työttömäksi jääneet kirvesmiehet olivat kuitenkin ahdingossa.

Lukemista nuorisolle

Niklas Bengtsson — to, 22 joulu 2022 00:00:00 +0200

Artikkeli käsittelee näkemyksiä kansasta ja köyhistä Lukemista Nuorisolle -lehdessä sekä lehden julkaisua edeltäneessä julkisessa keskustelussa. Lukemista Nuorisolle oli ensimmäinen suomenkielinen lastenlehti, ja sitä toimitti satukirjailija Eero Salmelainen (oik. Erik Rudbeck). Kyse ei ollut pelkästään lapsille suunnatusta lehdestä, sillä sekä julkaisua edeltäneessä keskustelussa että itse lehdessä nähtiin sen kohderyhmäksi lasten lisäksi heikkolukutaitoinen kansa yleisemminkin. Lastenlehdellä katsottiin olevan merkitystä kansan ja työväen sivistämisen kannalta.

Uuraan uhmakkaat lastaajat

Martti Kosonen — to, 22 joulu 2022 00:00:00 +0200

Uuras, Viipurin ulkosatama kehittyi suureksi sahatavaran vientisatamaksi 1800-luvulla. Viipurilaisten kauppahuoneiden laivat lastattiin Uuraansalmessa stuuvarien johdolla. Artikkeli kertoo heidän tarinansa.

Kauppahuoneet hoitivat vientilastauksen omalla väellään. Kullakin oli palveluksessaan stuuvariksi kutsuttuja ammattilaisia, joiden opastuksella urakkamiesten muodostamat lastaussakit toimivat. Kauppahuoneet sopivat yhteisestä työn hinnoittelusta, ja stuuvarit toimivat yhteisten pelisääntöjen puitteissa. Uuraan satamaan kehittyi omalaatuinen vientikulttuuri, jossa stuuvari-instituutio oli keskeisessä asemassa ja jossa eri toimijoiden – kauppahuoneiden, stuuvareiden ja lastaussakkien – välillä vallisivat vankat keskinäiset luottamussuhteet.

Kauppahuoneet luopuivat vuonna 1896 lastaustoiminnasta, mutta lastaajat, stuuvarit ja urakkamiehet jatkoivat sitä omatoimisesti perustamansa Uuraan Työväen Yhdistyksen (UTY) nimissä. Wrightiläisin säännöin toiminut UTY muuttui vuonna 1907 sosialidemokraattiseksi, ja lastaustoiminnan organisointi siirtyi lastausammattiosaston tehtäväksi. Valta lastauksen organisoinnissa siirtyi siis kauppahuoneilta ensin UTY:lle ja sitten sen lastausammattiosastolle, stuuvari-instituution perilliselle.

Uuraan stuuvarit ja urakkamiehet kamppailivat kolmesti olemassaolonsa ja toimeentulonsa puolesta, vuosina 1896 ja 1904–1905 kansallista pääomaa edustavia, yksityisiä laivausyrityksiä vastaan ja vuosina 1910–1914 kansainväliseen pääomaan tukeutuvan yrityksen kanssa. Kahdesta ensimmäisestä koitoksesta selvittiin voittajina, ja kolmas päättyi ratkaisemattomana ensimmäisen maailmansodan vuosiin.

Kulttuuria kaikelle kansalle

Tomi Mertanen — to, 22 joulu 2022 00:00:00 +0200

Käsittelen tässä artikkelissa Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) ja Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) kulttuuripolitiikkaa sodanjälkeisistä vuosista kommunismin romahtamiseen saakka. Valotan SKDL:n ja SKP:n kulttuuripolitiikan suuria päämääriä eri aikakausina tarkastelemalla niiden kulttuuripoliittisia linjoja yleisellä tasolla. Artikkeli perustuu SKDL:n ja SKP:n tuottamiin julkaisuihin, liitto- ja edustajakokouspöytäkirjoihin sekä puolue- ja kulttuuriohjelmiin.

Sodan jälkeen perustettu SKDL otti nopeasti keskeisen aseman suomalaisessa kulttuuripolitiikassa. Kansandemokraatit toimivat kulttuurin alalla aktiivisesti, mistä parhaana esimerkkinä on sen vuonna 1947 laatima kulttuuriohjelma – ensimmäinen suomalaisten poliittisten puolueiden laatima kulttuuriohjelma. Sen edistykselliset ja monelta osin muiden puolueiden aatemaailmaa ravistelleet linjaukset synnyttivät laajan kulttuuripoliittisen keskustelun.

SKDL:n ja SKP:n kulttuuripoliittiset tavoitteet pysyivät miltei samoina vuosien 1945–1990 välisenä aikana, eroja syntyi lähinnä painotuksissa. Vuoden 1947 ohjelman kieli oli varsin neutraalia, vuonna 1964 se oli selvästi radikaalimpaa ja 1970-luvun alussa marxilainen retoriikka saavutti huippunsa kielenkäytössä. Vuosikymmenen puolivälin jälkeen sanamuodot lievenivät huomattavasti ja lähenivät sodan jälkeistä aikaa. Näin kävi myös itse tavoitteille. 1960- ja 1970-lukujen yksityiskohtaisista ja ajoittain varsin radikaaleista tavoitteista siirryttiin jälleen laajempiin linjoihin. Ohjelmien keskeisiä vaatimuksia olivat demokratian ja valtiojohtoisuuden lisääminen kulttuurin eri aloilla, taiteilijoiden ja taiteen aseman parantaminen, joukkoviestinten demokratisoiminen sekä työväenkulttuurin aseman kohentaminen. Kaikki esillä pidetyt teemat juonsivat vasemmiston sosialistisesta maailmankatsomuksesta.

Kaikkia ajamiaan kulttuuripoliittisia teemoja SKDL ja SKP eivät saaneet toteutetuksi. Moniin epäkohtiin saatiin muutoksia, mutta ne eivät juuri koskaan vastanneet täysin alkuperäisiä tavoitteita. Vaikka SKDL ja SKP toimivat kulttuuripolitiikassa erittäin aktiivisesti, pystyivät muut puolueet yhdessä estämään kaikkein radikaaleimmat uudistukset. Silti SKDL:n ja SKP:n kulttuuripolitiikkaa voi luonnehtia melko onnistuneeksi aina 1970-luvun lopulle saakka. Tuohon asti ne toimivat kulttuuripolitiikassa lähes poikkeuksetta aloitteentekijöinä ja saivat muut puolueet muuttamaan asenteitaan. SKDL:n ja SKP:n aloittaman ja ylläpitämän keskustelun pohjalta saatiin aikaan monia nykypäivänä itsestään selviltä tuntuvia uudistuksia muun muassa taiteilijoiden asemaan sekä kulttuurihallintoon. Vasta 1980-luvulla SKDL ja SKP ajautuivat syvään kriisiin, joka esti tehokkaan toiminnan niin yleis- kuin kulttuuripolitiikan alalla.

Työväen omista kirjastoista Jämsässä ja Mäntässä

Eija Eskola — to, 22 joulu 2022 00:00:00 +0200

Mäntässä aloitettiin työväenkirjaston perustaminen iltamilla ja yhdellä kirjakaapilla. Työväenyhdistyksen ja ammattijärjestöjen puuhamiehet ja -naiset järjestivät vuonna 1912 varojen keräämiseksi kirjastolle kaksi ohjelmallista iltamaa ja kaksi tanssi-iltamaa. Rahaa saatiin, hommattiin kirjakaappi ja ostettiin kirjoja. Lainausmaksuksi sovittiin viisi penniä lainalta tai kaksi markkaa vuosimaksuna.

Suomessa perustettiin työväenkirjastoja erityisen paljon 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, jolloin rakennettiin innokkaasti työväentaloja. Niissä kirjastokin sai sijansa – vaikkapa talon ravintolan nurkasta. Työväenyhdistykset perustivat kirjastoja jäsentensä virkistymistä ja valistamista ajatellen. Vuonna 1916 työväenkirjastoja oli Suomessa jo yli tuhat.

Toimittaja, kansanedustaja K.H. Wiik selitti kirjakokoelmien kartuttamista. Pitää ostaa paljon hyvää kaunokirjallisuutta, matkakertomuksia ja elämäkertoja, hän muistutti. Lapsia varten tarvitaan kirjoja, jotka heikentävät ”uskonnollisen ja isänmaallisen kansan- ja pyhäkoulukirjallisuuden vaikutusta”, Wiik korosti. Pitää tietysti olla myös tieteellistä ja sosialistista kirjallisuutta.

Oli tapauksia, joissa työväenkirjasto palveli maksutta koko alueensa väestöä, ei vain omaa jäsenkuntaansa. Tällöin se sai valtionavustusta toimintaansa. Näin kävi myös Mäntässä, jossa kirjasto kukoisti 1920-luvulla koko kunnan yhteisenä kirjastona. Jo vuosikymmenen päättyessä työväenkirjasto siirtyi kuitenkin kunnalle. Samalla tavalla hiipuivat muutkin työväenkirjastot. Ne yhdistettiin kuntien kirjastoihin tai kuolivat käyttämättömyyteen.

Sivistystyötä nuoressa Viron tasavallassa

Tero Tuomisto — to, 22 joulu 2022 00:00:00 +0200

Viro julistautui itsenäiseksi helmikuussa 1918. Vapaan kansansivistystyön järjestö Eesti haridusliit (”Viron koulutusliitto”) aloitti vuonna 1925. Se järjesti kursseja ja luentoja, edisti kirjastoasiaa ja seuranäyttämötoimintaa. Opintokerhojakin oli.

Ammattiyhdistysliikkeessä heräsi ajatus työväen sivistystyöstä. Yhtenä kannustajana toimi vuonna 1929 TSL:n opintosihteeri Arvi Hautamäki. Eesti tööliste haridusliit (”työläisten koulutusliitto”) syntyi vuonna 1931, ja toiminta alkoi seuraavana vuonna.

Perustajina olivat ammatillinen keskusjärjestö (6 000 jäsentä) ja työväen urheiluliitto (1 600 jäsentä) sekä Tallinnan Työväen teatteri. Ensimmäisiä tehtäviä olivat luentojen aloittaminen, opintosuunnitelmien laatiminen, opinto-ohjaajien kouluttaminen ja kirjastojen käytön opastaminen. Mallia saatiin etenkin Suomesta. Alkuvaiheessa oli 27 opintokerhoa.

Luennot olivat kaikille avoimia, mutta ne suunnattiin erityisesti ay-väelle. Ensimmäisen vuoden kuulijamääräksi arvioitiin 300 henkilöä. Ensimmäiset opinto-ohjaajakurssit järjestettiin Tallinnassa lokakuussa 1933. Osallistujia oli 45. Kursseja ja opintopäiviä järjestettiin pääasiassa ammatillisten järjestöjen parissa, suuremmissa kaupungeissa ja asutuskeskuksissa. Talvella 1933–1934 toimi yli 50 opintokerhoa.

Vaikeudet alkoivat yhteiskunnallisten olojen muuttuessa keväällä 1934. Viro siirtyi vähitellen autoritääriseen oikeistohallintoon. Toimintaa rajoitettiin, ja syksyllä 1934 oli jäljellä vain muutamia kerhoja. Lopulta Eesti tööliste haridusliit lakkautettiin sisäasiainministerin määräyksellä lokakuussa 1937.

Vapaa kansansivistystyö mahdollistui vasta uuden itsenäistymisen yhteydessä 1990-luvun alussa.

Rauhan töitä sodan vuonna 2022

Erkki Vasara — to, 22 joulu 2022 00:00:00 +0200

Kollektiivisopiminen takaa oikeudenmukaiset työehdot

Karoliina Huovila — to, 22 joulu 2022 00:00:00 +0200

Hajautettu neuvottelujärjestelmä ei johda työehtojen heikentymiseen

Terhi Maczulskij — to, 22 joulu 2022 00:00:00 +0200

Sopimusjärjestelmä testissä

Merja Kauhanen — to, 22 joulu 2022 00:00:00 +0200

Minne matka, Työväen Urheiluliitto?

Hannu Itkonen — to, 22 joulu 2022 00:00:00 +0200