Tahmelan Vesan miesvoimistelijoita Tampereella vuonna 1927.

Työväentutkimus Vuosikirjan 2019 teemana on Vuosi 1919 – uusi alku. Sata vuotta sitten työväenliike oli toipumassa kevään 1918 sisällissodan katkerasta häviöstä, ja esimerkiksi työväentalojen toiminta alkoi jälleen elpyä. Vuoden 1919 eduskuntavaaleissa sosialidemokraattinen puolue oli aiempien vaalien tapaan suurin puolue. Työväen järjestömaailmassa oli merkittävää muun muassa Työväen Sivistysliiton (TSL) ja Työväen Urheiluliiton (TUL) perustaminen vuonna 1919.

 

Edellä mainittujen järjestöjen satavuotisen taipaleen merkeissä vuosikirjassa ilmestyvät valtiotieteen maisteri Tero Tuomiston artikkeli TSL:n ensimmäisen sihteerin Hjalmar Eklundin vaikutuksesta järjestössä sekä tohtorikoulutettava Elina Hakoniemen artikkeli TSL:n alkuvuosien aatemaailmasta. Professori emeritus Seppo Hentilä hahmottaa puolestaan artikkelissaan TUL:n satavuotisia vaiheita, minkä lisäksi professori Hannu Itkonen sekä tutkijat Pertti Matilainen ja Anna-Katriina Salmikangas kertovat tuoreesta TUL:n seuroja koskevasta tutkimuksesta ja pohtivat työväenurheilun tutkimuksen tilaa.

 

Varsinaisten teemaan liittyvien artikkeleiden lisäksi vuosikirjan tarjontaan kuuluu myös muita artikkeleita. Professori Pauli Kettunen tarkastelee eturistiriitojen ja suunnittelun merkitystä Mauno Koiviston yhteiskuntapolitiikassa ja oikeustieteen tohtori Marianne Vasara-Aaltonen työväenliikkeen ja oikeusaputoiminnan suhteita 1900-luvun alussa. Keskustelua-osion puheenvuoroissaan professorit Anu Lahtinen, Pirjo Markkola ja Hannu Itkonen tarkastelevat työväentutkimuksen uusia haasteita 2020-luvun kynnyksellä.

Julkaistu: 2020-01-24