@article{Kallatsa_Mikkola_2020, title={”Olimme kaikki osallisia ´kaipuun sakramentista´”. Ehtoollinen ja kirkkoherrojen kokemukset Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa koronakeväänä 2020}, volume={9}, url={https://journal.fi/uskonnontutkija/article/view/100611}, DOI={10.24291/uskonnontutkija.v9i2.100611}, abstractNote={<p><em>Keväällä 2020 Suomi siirtyi poikkeusoloihin COVID-19-epidemian vuoksi. Maailmanlaajuinen pandemia vaikutti myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluselämään. Myös kristikunnan suurinta juhlaa, pääsiäistä, vietettiin poikkeusoloissa. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme ensiksi, missä määrin ja millä tavoin ehtoollisjumalanpalveluksia toteutettiin seurakunnissa keväällä 2020, erityisesti pääsiäisenä. Toiseksi kysymme, millaisin prosessein seurakunnissa päätettiin ehtoollisen viettämisestä tai viettämättä jättämisestä. Kolmanneksi tutkimme, millä tavoin kirkkoherrat (N=141) kokivat pääsiäisajan ehtoollisjumalanpalvelusten viettämisen tai niiden puuttumisen.  </em></p> <p><em>Empiirinen tutkimusaineistomme kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella. Päätutkimusmenetelmämme on aineistolähtöinen induktiivinen sisällönanalyysi. Laadullisen analyysin tukena käytämme määrällistä tutkimusotetta. Tutkimuksemme teoreettisena selkänojana ovat seurakuntien toiminnan digitalisoitumista sekä yhteyden kokemista, osallisuutta ja läsnäoloa tarkastelevat tutkimukset (esim. Joenperä 2013; Berger 2018). </em></p> <p><em>Tutkimuksemme mukaan kevään 2020 poikkeusoloilla oli merkittävät vaikutukset seurakuntien jumalanpalveluselämään, etenkin ehtoollisen viettämiseen. Yli puolessa seurakuntia ehtoollista ei vietetty lainkaan poikkeusolojen aikana, ei edes pääsiäisenä. Ehtoollista pääsiäisenä viettäneet kirkkoherrat kuvailivat kokemuksiaan varioivasti, kun taas ehtoollista viettämättömät sanoittivat tunteitaan ja kokemuksiaan selvästi homogeenisemmin. Erityisesti kaipauksen ja yhteyden teemat korostuivat. Tutkimukseemme osallistuneiden kirkkoherrojen kokemukset ja tunteet eivät ole ainoastaan yksityisiä ja henkilökohtaisia, vaan niihin linkittyy vahva sosiaalinen ulottuvuus. Useimmat kirkkoherrat tahtoivat kulkea yhteisrintamassa koko seurakunnan kanssa, minkä vuoksi pienelle, rajatulle joukolle tarkoitettuja ehtoollisia ei valtaosin haluttu järjestää. Sen sijaan seurakunnat pyrkivät vahvistamaan seurakunnan yhteyttä esimerkiksi panostamalla jumalanpalvelusten striimaamiseen eli suoratoistoon. </em> </p>}, number={2}, journal={Uskonnontutkija - Religionsforskaren}, author={Kallatsa, Laura and Mikkola, Sini}, year={2020}, month={joulu} }