Suomi sopeutujana ja toimijana eurooppalaisessa politiikassa
DOI:
https://doi.org/10.55286/vv.162359Avainsanat:
autonomia, suomalaisuusaate, itsenäisyys, eduskuntauudistus, Suomi, VenäjäAbstrakti
"Kansainvälispoliittisen toiminnan perusta on nykyaikana kansainvälisoikeudellinen suvereenisuus. Uusi valtio yleensä syntyy sodan tai sotilaallisen kriisitilanteen tuloksena. Suomi oli ollut rajoiltaan selkeä ja hallinnollisesti ehjä kokonaisuus vuodesta 1809 lähtien. Oliko Suomi Venäjän keisarikuntaan liitettynä suuriruhtinaskuntana sitten valtiomuodostelma eli oliko maallamme autonomisen valtion asema, on jo sinänsä historiallis-juridinen probleema. Oletamme, että näin oli asian laita, vaikka kaikki valtio-opin auktoriteetit eivät tätä Suomen valtio-ominaisuutta tunnustakaan (esim. Georg Jellinek).
Eurooppalaisen politiikan piirissä tuli Suomen kysymys tunnetuksi laajemmalti ns. Krimin sodan (1853-1856) aikana. Silloin Suomessa myös hypoteettisesti keskusteltiin valtiollisesta itsenäisyydestä, kun ns. skandinavistit Tukholmassa saivat huomiota osakseen: piti luotaman personaaliunionissa Ruotsin kanssa elävä itsenäinen ja puolueeton Suomi."
