Lenin, neuvostohallitus ja vallankumoustapahtumat Suomessa
DOI:
https://doi.org/10.55286/vv.162362Avainsanat:
Vladimir Iljitš Lenin, Suomen itsenäisyys, kansallisuuspolitiikka, väliaikainen hallitus, kansojen itsemääräämisoikeus, Suomen sisällissotaAbstrakti
"V. I. Leninin ja neuvostohallituksen asennoituminen Suomeen ja v. 1918 maassa kehittyneisiin vallankumoustapahtumiin juontui johdonmukaisesti periaatteellisista bolshevikkipuolueen kansallisuusohjelman lähtökohdista ja uskollisuudesta niitä velvoitteita kohtaan, joihin neuvostovalta sitoutui Suomen valtiollisen riippumattomuuden tunnustamisasetuksella joulukuun 31. päivältä 1917, sekä syvästä kunnioituksesta Suomen proletariaatin vallankumouksellista tahdonilmaisua kohtaan ja luokkakantaisesta solidaarisuudesta sitä kohtaan.
VSDTP:n 2. edustajakokouksessa 1903 hyväksytyssä puolueohjelmassa hyväksytystä valtion kokoonpanoon kuuluvien kaikkien kansakuntien itsemääräämisoikeudesta tuli Suomen kansallisen ja valtiollisen itsenäistymisen alkukohta ja ennuste. Lokakuussa 1917 Venäjällä valtaan noussut vallankumouksellinen köyhälistö pystyi neuvostotasavallan ulko- ja sisäpoliittisista vaikeuksista huolimatta suorittamaan heti ja ilman mitään ulkoista painostusta, vitkastelematta ja ilman varauksia ja ennakkoehtoja teon, joka ei tuntenut ennakkotapauksia kansojen ja valtioiden välisissä suhteissa. On ollut tunnusomaista, että neuvostojen yleisvenäläiselle toimeenpanevalle keskuskomitealle riitti neljä päivää tämän hallituksen antaman asetuksen käsittelemiseen ja sen lainvoiman vahvistamiseen 4. päivänä tammikuuta 1918. Sen pienempi merkitys ei ole silläkään, että kaikki käytännön kysymykset liittyen Suomen eroamiseen Venäjästä oli tarkoitus käsitellä, kysymyksen ratkettua lainsäädäntötasolla, erikoisessa toimikunnassa, joka — niin kuin oli sanottu Suomelle luovutetussa mainitun komitean kokouksen pöytäkirjan otteessa — oli määrä perustaa sopimalla Suomen hallituksen ja Suomen työväenluokan edustajien kanssa. Suomen työväenluokan edustajien erityismainintaa on pidettävä periaatteellisen tärkeänä toimeenpanevan keskuskomitean lisäyksenä 31. päivänä joulukuuta 1917 hallituksen antaman asetuksen määräyksiin. Tällä tavalla pantiin toimeen periaatteet, jotka oli kiteytetty Venäjän kansan oikeuksien julistukseen 15. päivältä marraskuuta 1917. Se teki lopun tsaarin hallitukselle ja väliaikaiselle hallitukselle luonteenomaisesta ja sopimattomasta valheen ja epäluottamuksen, saivartelujen ja provokaatioiden politiikasta. Se korvattiin avoimella ja rehellisellä politiikalla, joka johti entisen Venäjän keisarikunnan kansojen täydelliseen keskinäiseen luottamukseen. Tammikuussa 1918 kokoontunut 3. yleisvenäläinen neuvostojen edustajakokous tervehti hyväksymässään "työtätekevän ja riistetyn kansan oikeuksien julistuksessa" Suomen täydellisen riippumattomuuden julistaneen hallituksen politiikkaa."
