Väki Voimakas

Lukijalle

Olli Vehviläinen — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

Teoksen esipuhe

Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura r.y. järjesti vuosina 1987 —1988 muutamia seminaareja ja muita yleisötilaisuuksia, joissa tarkasteltiin 70 vuoden takaisia tapahtumia: vuoden 1917 vallankumouksen vaikutuksia Suomessa, maamme itsenäistymiseen johtanutta kehitystä sekä kansalaissotaa. Eräät näistä tilaisuuksista toteutettiin yhteistyössä Tampereen Lenin-museon kanssa. Näkökulmana oli yhteiskuntahistorian, työväen pyrkimysten ja Suomen ja Neuvosto-Venäjän suhteiden näkökulma. Vuoden 1917 vallankumoustapahtumien tarkastelussa pyrittiin toisalta kansainväliseen vertailuun, toisaalta oli tarkoituksena tavoittaa maaseudun ja kaupunkien paikallinen taso. Suomen itsenäistymisen taustaa pohdittaessa kiinnitettiin huomiota sekä Suomen että Venäjän poliittisten puolueiden ohjelmiin ja tavoitteisiin.

Maaseutu 1917

Viljo Rasila — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Kun puhutaan vuoden 1917 tapahtumista Suomen maaseudulla, ensimmäiseksi tulevat esiin maatalouslakot, joihin on kiinnitetty eri yhteyksissä huomiota. Tokoin senaatin ohjelmassa ei mainittu lainkaan työaikakysymyksiä. Kumminkin Työmies-lehti mainitsi jo 22. päivä maaliskuuta, että Pietarissa vaaditaan jatkuvan vallankumouksen nimissä kahdeksan tunnin työpäivää. Tämä ajatus omaksuttiin nopeasti Suomessa, ja jo 26. päivä syntyi ensimmäinen kahdeksan tunnin työpäivää vaativa lakko. Ammatillinen keskusjärjestö, SAJ, ilmoitti silloin, että asia ei siedä viivytyksiä. Työntekijöitä ei saa katkeroittaa turhaan, mutta kaiken on tapahduttava järjestyksessä ja laillisesti."

Turku 1917

Jaakko Mäkelä — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Turun työväenliikettä sotien välisenä aikana on vaikea ymmärtää ilman vallankumousvuoden 1917 taustaa, joka yleensä unohtuu kansalaissodan ja sen jälkiselvittelyjen vaikutuksen varjoon. Kysymyksessä ei ole niinkään itse tapahtumien suoranainen vaikutus todellisuuden muotoutumiseen kuin niiden vaikutus seudun työväestön ja muidenkin asukkaiden mentaliteettiin, ts. myytit ja moraaliset arvostukset."

Suomen itsenäisyys historiantutkimuksen ongelmana

Viljo Rasila — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Historiantutkijan on helppo todeta, että maailmassa on ollut monia pieniä valtioita, joiden itsenäisyys on jäänyt lyhyemmäksi kuin Suomessa. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että Suomen itsenäisyys olisi mikään erityinen historiantutkijan ongelma. Tunnemme jo erittäin tarkoin sen tapahtumahistorian, joka johti Suomen itsenäistymiseen, ja tunnemme hyvin myös ne tapahtumat, jotka myöhemmin ovat liittyneet Suomen valtiollisen itsenäisyyden säilymiseen.

Toisaalta voidaan kysyä, mihin Suomi oli todella kypsä Venäjän vallankumouksen puhjetessa. Suomihan tempautui ikään kuin sivullisena mukaan Venäjän tapahtumiin, mutta kulki Pietarin läheisyydestä huolimatta aivan omaa tietänsä. Mitkä olivat ne historialliset tekijät, jotka antoivat Suomelle kypsyyden irtaantua itsenäiseksi valtioksi? Mitkä olivat ne tekijät, jotka toisaalta synnyttivät myös Suomessa sosialistisen vallankumouksen, mutta toisaalta sitten taas kumosivat sen ja estivät Suomen liittymisen Neuvosto-Venäjään? Ja mikä lopuksi oli Suomen valmius sopeutua Saksan liittolaiseksi ja mahdolliseksi vasallivallaksi?"

SDP:n itsenäisyyspolitiikka 1917

Eino Ketola — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Sosialidemokraattisen puolueen itsenäisyyspolitiikan kehitys hapuilevista autonomian kehittämisvaatimuksista Suomen täyttä itsenäisyyttä vaativaksi puoluekokouspäätökseksi oli useiden tekijöiden summa. Eräs merkittävä poliittinen käännekohta, Oskari Tokoin eduskuntapuhe 20.4., perustui paljon laajempaan vaikutekenttään kuin tähän asti on esitetty. Sosialidemokraattinen puolue kokonaisuudessaan sai impulsseja ja myös pyrki aktiivisesti hakemaan tukea varsin usealta taholta. Venäjän muiden vähemmistökansallisuuksien, erityisesti Puolan esimerkki muokkasi mielipiteitä SDP:ssä. Tukholman aktivisteilta tihkui ohjeita ja saksalaisperäistä informaatiota. Puolue hankki tukea, kylläkin vajavaisella menestyksellä, Euroopan sosialistisilta puolueilta ja Venäjältäkin se sai ymmärtämystä Pietarin neuvoston johdolta laajemmin kuin tähän asti on tiedetty. Tokoin ja Mäkelinin suorasukainen esiintyminen väliaikaisen hallituksen pääministerin luona toukokuun lopulla on selitettävissä sillä, että he olivat ainakin ymmärtäneet Pietarin neuvoston antavan tukensa SDP:n senhetkisille, Suomen laajaan autonomiaan tähdänneille pyrkimyksille."

Pikkuporvarillisten puolueiden kansallisuusohjelma ja kansallisuuspolitiikka Venäjällä vuonna 1917

E. G. Gimpelson — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Venäjän monikansallisen valtakunnan kipeimpiä ongelmia oli kansallisuusongelma. Poliittisia oikeuksia vailla olevat ei-venäläiset kansat vaativat tasavertaisuutta ja kansallista itsemääräämisoikeutta. Luonnollisestikaan mikään puolue ei voinut välttää ottamasta kantaa asiaan. Mutta kannanotot olivat erilaisia riippuen puolueen yleisestä linjasta.

Pyrin osoittamaan, miten menshevikit ja sosialistivallankumoukselliset (eserrät) ajattelivat ratkaista kansallisuuskysymyksen vallankumousvuonna 1917, jolloin nuo puolueet itsevaltiuden kukistuttua olivat vallassa tai lähellä vallankahvaa."

Venäjän porvarillis-liberaaliset puolueet ja kysymys Suomen valtiollisesta statuksesta

N. G. Dumova — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Kansallisuuskysymys oli Venäjän poliittisen elämän tärkeimpiä kysymyksiä. Niinpä jokaisen maassa toimineen poliittisen puolueen oli pakko ottaa siihen kantaa. Puolaan, Ukrainaan, juutalaisväestöön, Keski-Aasian kansoihin ynnä muihin liittyvät ongelmat olivat todella vaikeita. Näiden ongelmien joukossa oli aivan erityinen asemansa Venäjän suhteilla Suomeen.

Venäjän porvarillis-liberaalisten puolueiden ohjelmissa ja poliittisessa käytännössä kiinnitettiin Suomen valtiollisen statuksen ongelmaan perinteisesti paljon huomiota. Tämä ei johtunut pelkästään kansallisuuskysymyksen periaatteellisesta merkittävyydestä, vaan myös venäläisten liberaalien pyrkimyksestä yhdistää ponnistuksensa Suomen vapautusliikkeen kanssa taistelussa Venäjän valtion perustuslaillisen ja reformistisen uudistamisen puolesta."

Lokakuun vallankumous ja Suomi

Aimo Minkkinen — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Tamperelainen Kansan Lehti julkaisi 6.11.1917 näyttävästi artikkelin "Pula on valmis Venäjällä". Kirjoittaja oli N. Lenin. Julkaisemisajankohta osui naulan kantaan. Kun kirjoittaja totesi "vallankumouksen aaton koittaneen", niin siitä oli kysymys tuolloin sanojen konkreettisimmassa mielessä. Seuraavana päivänä 7.11.1917 oli bolshevikkien vallankumous käynnissä Pietarissa.

Leninin teoksissa "Kriisi on kypsynyt" -otsikolla julkaistussa edellä mainitussa artikkelissa hän kiinnitti sen kolmannessa luvussa huomiota siihen, että kansallisuuskysymyksellä oli erikoisen suuri merkitys Venäjän yleisvaltiollisessa elämässä.

Lenin kirjoitti artikkelin piileskellessään Suomessa ja hän pani siinä merkille sen, että Kerenskin hallitus siirsi Suomesta pois vallankumouksellisia sotilasjoukkoja lujittaakseen Suomen taantumuksellista porvaristoa. Lenin näki myös Suomessa olevien sotajoukkojen ja Itämeren laivaston luopuvan väliaikaisesta hallituksesta. Maanalaisuudessa piileskelevän Leninin takaa-ajajien olisi muuten pitänyt analysoida hänen lehtikirjoituksiaan arvatakseen missä päin hän oleskeli."

Lenin ja Suomen itsenäisyys — kommentteja suomalaiseen keskusteluun

Jorma Kalela — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Neuvostovaltion perustajalla on suomalaisessa historiatietoisuudessa erityislaatuinen asema, jos asiaa tarkastellaan kansainvälisissä puitteissa. Lenin ei pariin vuosikymmeneen enää ole ollut poliittisesti kiistanalainen historian henkilö, vaan Suomen kannalta myönteisen arvovärityksen saava valtiomies. Tämän näkemyksen perustana on ennen muuta, että hänen johtamansa hallitus oli ensimmäinen, joka tunnusti Suomen valtiollisen itsenäisyyden. Mutta Suomessa tiedetään myös, että jo ennen itsenäisyydentunnustusta bolshevikit olivat ainoana Venäjän puolueista hyväksyneet varauksettomasti Suomen oikeuden erota keisarikunnasta.

Vaikka Leninin Suomen itsenäisyyskehitystä tukenut vaikutus yleisesti tunnustetaankin, hänen Suomen-politiikkansa lähtökohdista ja tavoitteista saatetaan vieläkin esittää julkisuudessa harhaanjohtavia tai jopa virheellisiä tulkintoja. Niitä ei korjannut uusin asiaan liittyvä historiallinen tutkimus, Eino Ketolan keväällä 1987 ilmestynyt väitöskirja Kansalliseen kansanvaltaan. Suomen itsenäisyys, sosialidemokraatit ja Venäjän vallankumous 1917. Hänen lehdistölle antamansa lausunnot päinvastoin elvyttivät vanhoja ennakkoluuloja."

Kansanvaltuuskunnan suhteet neuvostohallitukseen

Osmo Rinta-Tassi — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Suomen sosialidemokraattisen puolueen johto kaappasi Suomessa vallan tammikuun 27. päivänä 1918. Seuraavana päivänä asetettiin vallankumoushallitus, jonka puheenjohtajaksi tuli Kullervo Manner, ulkoasiainvaltuutetuksi Yrjö Sirola, valistusasiain valtuutetuksi Otto Ville Kuusinen, elintarvikeasiain valtuutetuksi Oskari Tokoi, sota-asiain valtuutetuiksi Eero Haapalainen ja Adolf Taimi sekä muiksi jäseniksi kahdeksan muuta ammatillisen ja poliittisen työväenliikkeen johtajaa.

Vallankumouksen alkaminen toteutti V.I. Leninin ja neuvostohallituksen lokakuun vallankumouksen jälkeen useaan otteeseen ilmaiseman toiveen vallan siirtymisestä Suomessa työväen käsiin. Lenin oli myös luvannut, että neuvostohallitus antaisi Suomen vallankumoukselle aseellista ja poliittista tukea. Hänen muotoilemansa bolshevikkien kansallisuusohjelma sisälsi niinikään odotuksen Venäjästä irtautuvan kansakunnan liittymisestä neuvostokansojen federaatioon."

Neuvostohallituksen sotilaallinen apu Suomen punaisille

Timo Vihavainen — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Joskus kuulee esitettävän ajatuksen, ettei neuvostohallituksen taholta lainkaan pyritty aseellisesti sekaantumaan Suomen kansalaissotaan vuonna 1918. Tokihan monikymmentuhantinen armeija ja laivasto yhdessä Suomen punakaartin kanssa olisivat kyenneet helposti käsittelemään Suomen valkokaartin, joka oli perin heikosti koulutettu amatööriarmeija ja sangen heikosti, esim. raskaiden aseiden osalta, aseistettukin. Tällaiselle tulkinnalle antaisi tukea myös ulkoasiain kansankomissaari Trotskin heti Suomen kansalaissodan alussa Suomen senaatin puheenjohtajalle, Svinhufvudille lähettämä nootti siitä, etteivät venäläiset sotilasosastot sekaantuisi Suomen sisäisiin asioihin, ja jossa mainittiin suomalaistenkin toverien tiettävästi olevan samalla kannalla.

Tiedetään tietenkin erinomaisesti venäläisten osallistuneen Suomen kansalaissotaan punaisten puolella ja Leninin lausunnon mukaan vieläpä mahdollisimman tehokkaasti. Trotskin nootin taas riittää hyvin selittämään hänen roolinsa Brestin rauhanneuvotteluissa, jossa oli tarpeen korostaa Venäjän puolueettomuutta Suomessa. Tiettyä hämmästystä kuitenkin herättää punaisten saaman miehistöavun pienuus ja tehottomuus, kun kyseessä sentään oli taistelu koulutettujen sotilaiden toimesta sotilaallisesti aika primitiivistä vastustajaa vastaan. Venäläisten avun merkitystä punaisille ei sinänsä sovi väheksyä, koska ilman heiltä saatuja aseita ei mikään sota olisi ollut edes mahdollinen ja myös teknisten aselajien, kuten tykistön, panssarijunien ja lentokoneiden, samoin kuin päällystöavunkin osalta venäläinen panos oli merkittävä. Ongelmana voidaan kuitenkin pitää sitä, miksi miehistöapu jäi niin tehottomaksi, erityisesti kun Suomessa sijaitsevat joukot olivat erityisen bolshevisoituneita ja Lenin vielä ennen vallankumousta oli jopa viitannut niihin ainoina luotettavina joukkoina."

Vesilahti 1918

Seppo Lappi — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Tämän artikkelin lähdeaineistona on käytetty kapinaan liittyvää kirjallisuutta, torppariliikkeestä tehtyjä teoksia ja Vesilahden kirkkoherranviraston sekä kunnan arkistoa: Lähdeaineistoon on liittynyt monta ongelmaa. Kirjallisuus on pääasiallisesti liikkunut koko maan tasolla, joten tiedot ovat olleet kovin hajallaan. Tietoja löytyy kymmenistä teoksista pieninä paloina. Aikalaisten kertomukset lehdissä ja kirjoissa ovat värittyneitä, kokemuksista johtuen, joten todellisia tapahtumia on ollut hankalaa jäljittää ristiriitojen vuoksi. Kirkonkirjojen osalta esimerkiksi taudinmääritykset olivat papin tai omaisten varassa ja yleisin kuolinsyy sen vuoksi olikin v. 1918 "muut taudit". Kunnan arkiston osittainen tuhoutuminen kapinan aikana on tuonut oman suolansa tutkimuksen tekoon.

Laukon kartanon lakot vuonna 1906 ja sen seurauksena toimitetut häädöt pohjustivat Vesilahden vuoden 1918 tapahtumia. Kesällä 1917 Vesilahdessa oli maatalouslakkoja, ja syksyllä alkoi punakaartin järjestäytyminen paikkakunnalla. Loppuvuodesta palasi osa häädetyistä "omiin torppiinsa", häätäen Laukon kartanon tilalle ottamat pois. Tilannetta lievensi kuitenkin suojeluskunnan perustamatta jättäminen, jota yritettiin lokakuussa 1917. Jo edellisen vuoden aikana muuttoliike oli lisääntynyt ulospäin, samanaikaisesti kuolleisuuden kasvaessa, mikä kertoo kiristyvästä elintarviketilanteesta. Vuonna 1917 asukkaita Vesilahdella oli kirkonkirjojen mukaan 7 193 henkeä (liite 1)."

Virkavalta ja muistitieto — punaisten elämäkerralliset muistelmat vuodesta 1918

Ulla-Maija Peltonen — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Eräät historialliset kriisit ovat muovanneet merkittävällä tavalla suomalaisten työläisten maailmankuvaa. Yksi tärkeimmistä tapahtumista on vuoden 1918 kansalaissota. Sosiologi Matti Alestalo on esittänyt, että 1918 sota ja sen seuraukset opettivat Suomen työväenluokalle, mitä on luokkayhteiskunta ja luokkavalta. Keväällä ja kesällä 1918 täällä Suomessa oli kaaosmainen tilanne. Maassa käytiin noin sata päivää aseellista taistelua, jossa vastakkain olivat vallankumoukselliset punaiset ja vastavallankumoukselliset valkoiset. Saksalaisten avustamina valkoiset voittivat vallan. Kesällä 1918 vangittuja punaisia oli Suomen eri vankileireillä n. 80 000, näistä naisia oli noin 5 000. Valkoisen terrorin uhrina kuoli n. 8 400 henkeä ja vankileireillä kuoli nälkään, tauteihin tai ammuttuina n. 12 500 henkeä. Muistelmissa kerrotaan toistuvasti, kuinka naiset kiersivät vankileiriltä toiselle etsimässä omaisiaan tai kuinka ruumisläjistä haettiin tuttavia ja omia.

Sodan seurauksena n. 14 100 lasta jäi orvoksi n. 5 200 perheestä. Punaisella puolella ei juuri ollut sellaista perhettä tai sukua, jonka joku jäsen ei olisi kokenut vankeutta tai kuolemaa. Valtiorikosoikeuksissa langetetut tuomiot koettiin punaisten taholla täysin kohtuuttomina. Vankileirikärsimykset ja punaisten perheiden valkoisten taholta kokema diskriminaatio esim. koulussa, työelämässä tai yhteiskunnassa yleensä, synnytti punaisissa vihan ja katkeruuden tunteita, jotka ovat inhimillisesti ymmärrettäviä ja psykologisesti välttämättömiä."

Punaorpojen huolto — köyhäinapua ja kasvatusta

Mervi Kaarninen — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Lapsuuden historiasta on tullut yksi historiantutkimuksen ja erityisesti sosiaalihistorian osa-alue. Suomen 1900-luvun historiassa lapsen näkökulma on tuotu esiin lähinnä sotien seurauksena. Toisaalta kirjailijat ovat Suomessa ja eri puolilla Eurooppaa kuvanneet lapsia sodan jaloissa. Suomessa on kirjoitettu sekä kaunokirjallisuutta että tieteellisiä tutkimuksia Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista ja heidän myöhemmistä vaiheistaan. Lapsen näkökulma Suomen 1900-luvun historiaan tulee esiin myös yhtenä vuoden 1918 kansalaissodan seurauksena. Sota jätti jälkeensä 14 000-20 000 orpolasta. Kansalaissota jakoi kansakunnan kahtia, ja tämä kahtiajako koski myös lapsia. Suurin osa orvoista oli punaorpoja eli kapinallisten lapsia, mutta myös valkoisten puolelta jäi orpoja. Miten sitten Suomessa huollettiin tämä orpojoukko, ja mitä merkitystä ongelmalla oli myöhemmälle lastensuojelutyölle? Punaorpojen avustustyöhön ottivat osaa valtio, kunnat, yksityiset kansalaiset, hyväntekeväisyysjärjestöt sekä työväenliike.

Keväällä 1918 sodan vielä jatkuessa sosiaaliviranomaiset huomasivat, että sodan jälkeensä jättämät orvot tulisivat pikaisesti tarvitsemaan yhteiskunnan apua. Avustustyön organisointi lähti käyntiin 6.5.1918, jolloin senaatti asetti sosiaalihallituksen esityksestä komitean valmistamaan ehdotusta käydyn sodan seurauksena turvattomiksi jääneiden lasten aineellisen ja henkisen huollon järjestämiseksi. Tässä vaiheessa komitean tehtäväkenttään kuuluivat sekä punaorvot että valkoisten orvot."

Vallankumouskausi 1917-1918 vertailevalta kannalta

Risto Alapuro — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Mitä hyötyä vertailevasta näkökulmasta on Suomen vallankumoustapahtumien tutkimisessa? Se antaa mahdollisuuden eritellä tapahtumiin johtaneita syitä paremmin kuin perspektiivi, joka koskee pelkästään Suomea. Jos on kiinnostunut siitä, miksi sotaan päädyttiin, on oltava laajempi näkökulma kuin vain Suomea koskeva. Jotta voisi nähdä, mitkä kysymykset ovat tärkeitä ja mitkä toissijaisia tai ehkä näennäisiä, Suomen kehitystä on ainakin periaatteessa tarkasteltava suhteessa muihin vastaaviin murroksiin. Kuten Alexis de Tocqueville kerran sanoi: 'Kukaan, joka on tutkinut ja nähnyt pelkästään Ranskaa, ei koskaan ymmärrä mitään . . . Ranskan vallankumouksesta.'"

Helsinki 1917

Tero Tuomisto — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Helsinki oli 1917 sikäli poikkeavassa asemassa kaikkiin muihin Suomen kaupunkeihin nähden, että se oli maan keskus. Pääkaupungissa olivat valtiollisen elämän keskeiset laitokset, senaatti, eduskunta ja esim. kenraalikuvernöörin virasto. Siellä olivat myös puolueiden ja ammattiyhdistysliikkeen toimistot ja talouselämän keskukset.

Jossain määrin onkin vaikeaa eritellä, mikä tapahtumissa vallankumousvuonna oli nimenomaisesti "helsinkiläistä", mikä taas yleistä, "valtakunnallista". Oman värinsä pääkaupungin elämään antoivat monet kamppailut keskeisissä valtiollisissa laitoksissa."

Tampere 1917

Pertti Haapala — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Vuosi 1917 merkitsi tamperelaiselle työväestölle kolmea vallankumousta. Tapahtui valtiollinen vallankumous, paikallinen vallankumous ja mielten vallankumous. Vuoden suurin tapaus oli tsaarivallan kukistuminen Venäjän maaliskuun vallankumouksessa. Se johti vanhan vallan romahtamiseen myös Suomessa ja tamperelaistyöväestön paikalliseen vallanottoon. Mielten vallankumous tarkoittaa tässä sitä, että ihmiset kokivat olevansa mukana vallankumouksessa, tekevänsä sitä. Tämä vallankumoustietoisuus — ajalle ominainen vallankumouksellinen henki — antoi ihmisille tavanomaisesta poikkeavan perspektiivin ja sen mukaisia toimintatapoja. Se, että vuodessa 1917 on jälkeenpäin nähty paljon selittämätöntä tai varsinkin tarvetta selitellä asioita, kertoo että tuolloin elettiin oloissa, joita on vaikea hahmottaa jälkikäteen. Seuraavassa on tamperelaisten vallankumousta lähestytty kahdella tavalla. Ensin tarkastellaan paikallista valtakysymystä ja sen jälkeen vallankumouksellista "mentaliteettia", vallankumouksen kokemista ja käsittämistä."

Sosialidemokraattisen työväenliikkeen itsenäisyyspoliittinen linja

Hannu Soikkanen — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Suhtautumisessa kansalliseen riippumattomuuteen Suomen työväenliikkeessä oli kuten monien muiden maiden ja kansallisuuksien työväenliikkeessä sisäänrakennettuna jännite. Liikkeen ideologia nimittäin korosti yhteenkuuluvuutta yli rajojen niin työväenluokan kuin liikkeenkin välillä ja samalla myös vastaavaa etujen yhteisyyttä porvarillisten kesken. Mutta työväenliike toimi kansallisessa kulttuurissa ja erityisesti Suomessa osaksi sortovuosien vaikutuksesta kansallismielinen asennoituminen oli vahvempaa kuin muualla. Työväenliike — sitä on tutkimuksessa viime aikoina korostettu — rakensi omalta osaltaan kansallisvaltiota, kasvatti jäseniään kansalaisyhteiskuntaan ja sen piirissä viljeltiin kansallista kulttuuria. Suomessa kansallisvaltion rakentaminen tapahtui samaan aikaan, kun työväenliike laajensi vaikutustaan. Monissa maissa, jossa kansallisvaltio oli syntynyt paljon ennen, työväenliike kääntyi alusta pitäen tätä valtiota vastaan. Suomessa se oli sitä selvemmin rakentamassa. Tietysti työväenliike korosti työväenluokan etua ja esitti vaatimuksia, jotka liittyivät työväenluokan kansainvälisiin yhteisiin vaatimuksiin. Samalla kuitenkin näiden vaatimusten toteuttaminen merkitsi myös kansallisen yhteenkuuluvuuden edellytysten vahvistumista."

Suomen itsenäisyyskysymys ja porvarilliset piirit 1917

Juhani Mylly — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Tarkasteluni painottuu ajallisesti kevääseen 1917, jolloin porvarilliset linjat itsenäisyyskysymyksessä muodostuivat. Vaiheella oli konstituoiva merkitys myöhempään kehitykseen nähden. Tämä ei tarkoita, etteivätkö mielipiteet ja jossain määrin näkemyksetkin myöhemmin muuttuneet, mutta olennaista oli, että keväällä 1917 muotoutuneet perusryhmitykset ja -linjat sekä ajatukselliset perusnäkemykset säilyivät. Vielä marraskuussa, ennen Suomen itsenäistymistä, kun bolshevikit olivat kaapanneet vallan Pietarissa, voimme erottaa suomalaisen yhteistyölinjan, itsenäisyyslinjan ja aktivismin tyypillisine lähtökohtineen, käsityksineen, argumentointitapoineen."

Sosialistivallankumoukselliset ja kansallisuuskysymys Venäjällä

Jyrki Iivonen — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Sosialistisen ajattelun juurtuminen Venäjälle kesti lähes vuosisadan ajan. Ensimmäiset sosialistiset opintopiirit, joissa tutkittiin erityisesti Hegelin sekä ranskalaisen utopistisosialistin Charles Fourierin ajatuksia olivat toiminnassa jo 1830- ja 1840-luvuilla. Osanottajat olivat lähinnä opiskelijoita sekä köyhtyneitä aatelisia, esierkkinä mainittakoon nuori Fjodor Dostojevski. Työläisiä oli mukana erittäin vähän ja talonpoikia ei käytännössä ollenkaan.

Samalla kun tietoisuus läntisistä sosialistisista aatteista lisääntyi, erilaisten sosialististen ryhmien lukumäärä kasvoi. Marxin ajatuksiin nojautuva sosialismin suuntaus ei suinkaan ollut ainoa, joka sai Venäjällä kannatusta. Vielä tämän vuosisadan ensi vuosina siellä toimi monia erilaisia sosialistisia ryhmiä, joiden kannat mm. aina ajankohtaisessa kansallisuuskysymyksessä olivat toisistaan poikkeavat."

Venäjän hallituksen ja hallituspuolueiden suhtautuminen kansallisiin vähemmistöihin

Pertti Luntinen — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Kansallisia vähemmistöjä Venäjän valtapiiriin alkoi kertyä Iivana Julman ajoista asti, jolloin Moskovan valta levittäytyi isovenäläisten alueelta itäänpäin. Tsaarin valtakunnassa asui 1800-luvun lopulla suomensukuisia, tataareja, baltteja, valkovenäläisiä, vähävenäläisiä, juutalaisia, suomalaisia, kaukasialaisia sekä Aasian metsäläisiä ja paimentolaisia yhteensä kolmasosa asukasluvusta, tai yli puolet jos vielä valko- ja vähävenäläiset lasketaan eri kansoiksi.

Venäläiset olivat tietenkin hallitseva kansallisuus, mutta muille kansoille tämä ei periaatteessa ollut ongelma, koska valtakunta oli dynastinen ja monarkkinen, niin että hallitsija oli kunkin kansan oma päämies. Tätä vanhaa keisariajatusta Pietari Suuri vartavasten vielä tähdensi omaksuessaan imperaattorin arvon. Ylikansallinen keisarikunnallinen isänmaallisuus tai yhteenkuuluvuuden tunne mahdollisti sen, että keisarin palvelukseen tultiin valtakunnan kaikilta ääriltä, Baltiasta paronit, Kaukasiasta ruhtinaat ja Suomestakin pikkuherrat. Se ilmeni siinäkin että esimerkiksi Krimin sodassa tai Turkin sodassa suomalaiset taistelivat suuriruhtinaansa vihollisia vastaan, ja niinkin myöhään kuin elokuussa 1914 nelisensataa suomalaista nuorukaista lähti vapaaehtoisiksi keisarin armeijaan."

Leninin kansallisuuspolitiikka ja Suomen itsenäisyys

G. A. Trukan — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Neuvostoliiton ja Suomen hyvän naapuruuden voi laskea alkaneen V.I. Leninin joulukuun 31. päivänä 1917 allekirjoittamasta asetuksesta, jolla tunnustettiin Suomen valtiollinen itsenäisyys ja joka konkretisoi Suuren Lokakuun ja itsenäisen Suomen valtion elävän ajallisen ja sisällöllisen yhteyden.

V. I. Lenin eli ja toimi uudella historiankaudella, jonka huomattavin tapahtuma oli Lokakuun voitto. Hän eli ja toimi maassa, jossa yli puolet asukkaista kuului tsaarinvallan sortamiin kansoihin. Siksi bolshevikkien oli kiinnitettävä tavattoman paljon huomiota kansallisuuskysymykseen, jolla oli merkitystä paitsi Venäjälle myös koko maailmalle.

Analysoituaan tieteellisesti uuden aikakauden Lenin kehitti luovasti Karl Marxin ja Friedrich Engelsin näkemyksiä kansallisuuskysymyksestä. Hänen mielestään se oli pääosin ratkaistavissa proletariaatin luokkataistelussa poliittisen vallan hankkimiseksi sekä uuden riistosta vapaan yhteiskunnan luomiseksi. Leninin ohjelma pyrki ratkaisemaan kansallisuuskysymyksen luokka-asenteista, proletariaatin kansainvälisyysaatteen kannalta, sillä se paljastaa työtätekevien ja riistäjien etujen vastakkaisuuden ja sovittamattomuuden sekä ilmentää kaikkien kansojen työläisten yhteisiä etuja ja solidaarisuutta taistelussa yhteiskunnan vallankumouksellisen uudistamisen puolesta."

Suomi sopeutujana ja toimijana eurooppalaisessa politiikassa

Veikko Veilahti — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Kansainvälispoliittisen toiminnan perusta on nykyaikana kansainvälisoikeudellinen suvereenisuus. Uusi valtio yleensä syntyy sodan tai sotilaallisen kriisitilanteen tuloksena. Suomi oli ollut rajoiltaan selkeä ja hallinnollisesti ehjä kokonaisuus vuodesta 1809 lähtien. Oliko Suomi Venäjän keisarikuntaan liitettynä suuriruhtinaskuntana sitten valtiomuodostelma eli oliko maallamme autonomisen valtion asema, on jo sinänsä historiallis-juridinen probleema. Oletamme, että näin oli asian laita, vaikka kaikki valtio-opin auktoriteetit eivät tätä Suomen valtio-ominaisuutta tunnustakaan (esim. Georg Jellinek).

Eurooppalaisen politiikan piirissä tuli Suomen kysymys tunnetuksi laajemmalti ns. Krimin sodan (1853-1856) aikana. Silloin Suomessa myös hypoteettisesti keskusteltiin valtiollisesta itsenäisyydestä, kun ns. skandinavistit Tukholmassa saivat huomiota osakseen: piti luotaman personaaliunionissa Ruotsin kanssa elävä itsenäinen ja puolueeton Suomi."

Lenin, neuvostohallitus ja vallankumoustapahtumat Suomessa

V. V. Zhuravljov — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"V. I. Leninin ja neuvostohallituksen asennoituminen Suomeen ja v. 1918 maassa kehittyneisiin vallankumoustapahtumiin juontui johdonmukaisesti periaatteellisista bolshevikkipuolueen kansallisuusohjelman lähtökohdista ja uskollisuudesta niitä velvoitteita kohtaan, joihin neuvostovalta sitoutui Suomen valtiollisen riippumattomuuden tunnustamisasetuksella joulukuun 31. päivältä 1917, sekä syvästä kunnioituksesta Suomen proletariaatin vallankumouksellista tahdonilmaisua kohtaan ja luokkakantaisesta solidaarisuudesta sitä kohtaan.

VSDTP:n 2. edustajakokouksessa 1903 hyväksytyssä puolueohjelmassa hyväksytystä valtion kokoonpanoon kuuluvien kaikkien kansakuntien itsemääräämisoikeudesta tuli Suomen kansallisen ja valtiollisen itsenäistymisen alkukohta ja ennuste. Lokakuussa 1917 Venäjällä valtaan noussut vallankumouksellinen köyhälistö pystyi neuvostotasavallan ulko- ja sisäpoliittisista vaikeuksista huolimatta suorittamaan heti ja ilman mitään ulkoista painostusta, vitkastelematta ja ilman varauksia ja ennakkoehtoja teon, joka ei tuntenut ennakkotapauksia kansojen ja valtioiden välisissä suhteissa. On ollut tunnusomaista, että neuvostojen yleisvenäläiselle toimeenpanevalle keskuskomitealle riitti neljä päivää tämän hallituksen antaman asetuksen käsittelemiseen ja sen lainvoiman vahvistamiseen 4. päivänä tammikuuta 1918. Sen pienempi merkitys ei ole silläkään, että kaikki käytännön kysymykset liittyen Suomen eroamiseen Venäjästä oli tarkoitus käsitellä, kysymyksen ratkettua lainsäädäntötasolla, erikoisessa toimikunnassa, joka — niin kuin oli sanottu Suomelle luovutetussa mainitun komitean kokouksen pöytäkirjan otteessa — oli määrä perustaa sopimalla Suomen hallituksen ja Suomen työväenluokan edustajien kanssa. Suomen työväenluokan edustajien erityismainintaa on pidettävä periaatteellisen tärkeänä toimeenpanevan keskuskomitean lisäyksenä 31. päivänä joulukuuta 1917 hallituksen antaman asetuksen määräyksiin. Tällä tavalla pantiin toimeen periaatteet, jotka oli kiteytetty Venäjän kansan oikeuksien julistukseen 15. päivältä marraskuuta 1917. Se teki lopun tsaarin hallitukselle ja väliaikaiselle hallitukselle luonteenomaisesta ja sopimattomasta valheen ja epäluottamuksen, saivartelujen ja provokaatioiden politiikasta. Se korvattiin avoimella ja rehellisellä politiikalla, joka johti entisen Venäjän keisarikunnan kansojen täydelliseen keskinäiseen luottamukseen. Tammikuussa 1918 kokoontunut 3. yleisvenäläinen neuvostojen edustajakokous tervehti hyväksymässään "työtätekevän ja riistetyn kansan oikeuksien julistuksessa" Suomen täydellisen riippumattomuuden julistaneen hallituksen politiikkaa."

Kun vankilan portit avautuivat

Jaakko Paavolainen — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Vaikka otsikko herättääkin maalauksellisen näyn suuresta ihmisvirrasta, joka yht'äkkiä tulvii avautuneista porteista, pimeydestä ja ahdistuksesta vapauteen — ja jos ei sentään iloon, niin kuitenkin takaisin elämään, niin historioitsija voi myöntää tällaisen näyn vain synteettisenä kokonaiskuvana, jossa aika on tietoisesti eliminoitu. Luultavasti vangit palailivat leireiltä yksittäisten ihmisten tai pienten ryhmäkuntien virtana, jossa vain silloin tällöin oli jonkinlaisia kollektiivisia ryhmiä. Silti kyseessä kuitenkin oli suuri joukkotapahtuma, se on myönnettävä.

Vaikka tarkoituksena on varsinaisesti pohtia vankien tilannetta ja tuntoja paluunsa jälkeen, on aihetta aluksi omistaa huomiota myös paluun tekniselle puolelle.

Tarkasti ottaen vankeja tietenkin alun alkaen virtasi sekä sisään että ulos, mutta tässä ei voi tähän aiheeseen syventyä. Vankien käsittelyn kokonaiskuvahan oli kuitenkin se, että jokainen tuli tutkia ja tuomita, ja se taas edellytti valtavaa tutkimusorganisaatiota, joka kaikkineen lähti hitaasti liikkeelle. Koko vankilakatastrofi, tuo järkyttävä joukkokuolleisuushan oli tärkeältä osaltaan kiinni juuri siitä, että vankeja ei voitukaan vapauttaa tutkimusten takia, kun äkkiä selveni, että katastrofi oli uhkaamassa. — Toivottavasti tätä ei käsitetä niin, ettei mitään muita tekijöitä ollut vaikuttamassa. Päinvastoin tiedämme erittäin hyvin, että tappion kärsineitä kohtaan tunnettiin vihaa ja pelkoa ja ettei punavangin "hyvinvointi" moniakaan huolestuttanut. Päinvastoin tunnettiin laajasti eräänlaista helpotusta siitä, että tiedettiin näiden nyt olevan piikkilankojen takana. — Kuitenkin on totta, että hallitus kesäkuun lopulla huolestui tilanteesta. Se teki 26.6. päätöksen, että mahdollisimman paljon lievemmin syyllisiä oli heti päästettävä vapauteen. Tavoitteena oli 25 07o silloisesta vankimäärästä eli n. 18-19 000 vankia. Mutta vaikka näitä ns. vankipassilaisia todella alettiin lähettää pois leiristä, asia ei toiminut niin nopeasti, että katastrofi olisi sillä tullut estetyksi: vankien ruokinta oli monesta asiasta kiinni, ja nimenomaan tutkimus- ja tuomitsemistoiminnan vaatimukset viime kädessä olivat hidastamassa kaikkea. Todettakoon kuitenkin että raporttikaudella 4.-7.7. näitä vankipassilaisia oli n. 5 600 ja kuukautta myöhemmin heitä oli 15 600. Melkoinen määrä sinänsä. Heille siis portit avautuivat ennen kuin olivat saaneet tuomion valtiorikostuomioistuimessa. Tämä tapahtuma oli heitä vielä odottamassa samoin kuin se teoreettinen mahdollisuus, että he joutuisivat tuomion saatuaan vielä takaisin leiriin. Mutta kun he joka tapauksessa pelastuivat hyvin uhkaavasta nälkäkuoleman mahdollisuudesta, tuo vapautus oli turva heidän hengelleen."

Malmi-Tapanilan työläisyhteisö 1920-luvun alussa

Raimo Parikka — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

""Kun eräänä heinäkuun päivänä 1918 tulin tänne hiljaiseen ja murheiden painamaan kylään, oli ensi vaikutelmani niin myymälästä
kuin paikkakunnastakin melko kielteinen."

Näin synkäksi muisteli Malmin Osuuskaupan hoitaja Emil Ilola ensimmäistä päiväänsä uudessa toimessaan. Murhe, hiljainen kaipuu ja usein toivoton odotus asustivat useimmassa Malmin-Tapanilan alueen mökissä ja talossa. Lähes 300 miestä ja muutamia naisia oli huhti-toukokuussa viety vankileirille, jotkut ammuttu heti. Monista ei ollut sen jälkeen kuulunut mitään.

Tilanne oli samanlainen kuin monella muullakin työläispaikkakunnalla. Valkoinen terrori riehui aikansa ja jätti vuosikymmenten muistot, haavat, jotka paranivat vain hitaasti. Työläisyhteisöt jakaantuivat punaisiin ja valkoisiin, vallanpitäjiin ja valvottuihin, herroihin ja rahvaaseen, parempiin ihmisiin ja roskaväkeen. Katkeruutta, nälkää, työttömyyttä, orpoja, monenlaista ongelmaa yhteiskunnan vähäosaisille jätti vuosi 1918 jälkeensä. Jäi myös taistelutahtoa, halua rakentaa arkista tulevaisuutta vaikeissakin oloissa. Työväenliike ei lannistunut, vaikka jakaantuikin kahtia. Paikallisesti tätä kaikkea on tutkittu vähänlaisesti muun kuin järjestöjen uudelleen syntymisen kannalta. Työväestön arki asuinalueilla ja työpaikoilla on jäänyt vähemmälle huomiolle."

Keskusjohtoinen työväenmusiikki — työväen soittokunnat

Tarja Hautamäki — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Aluksi tarkastelen työväestön musiikin tutkimusta yleensä. Kaikki työväestöön ja työväenliikkeeseen liittyvä tutkimus on luonnollisesti suhteellisen nuorta; onhan tutkimuskohde ollut olemassa vasta runsaat sata vuotta. Työväestön musiikin ja työväenmusiikin tutkimus on saanut vasta viime vuosikymmeninä huomiota osakseen.

Pekka Gronow aloitti 1960-luvun lopulla järjestelmällisen vanhan työväenliikkeen musiikkiperinteen ja kisällilaulujen tallennustyön haastattelemalla monia keskeisiä työväenmusiikkiin vaikuttaneita henkilöitä. Hänen työnsä tulokset ilmestyivät 1970-luvun vaihteessa äänilevyinä ja Tammen ajankohtaiseen huutomerkkisarjaan painettuna antologiana. Gronowin aloittama työ jatkui vuosina 1975-77 työväenlaulujen keruuprojektina, jonka järjestivät Työväen Sivistysliitto ja Kansan Sivistystyön Liitto. Työväenmusiikki-instituutin perustaminen vuonna 1979 oli suoranainen jatke työväenlaulujen keruutoiminnalle. Sen tärkeimmät projektit ovat olleet Varkauden paikkakuntatutkimus, rauhanlaulujen keräys sekä kisällilaulun kautta ja 1970-luvun laululiikettä koskevat tutkimukset."

Punainvalidit

Veikko Niemi — Thu, 05 Jun 2025 00:00:00 +0300

"Tämän kirjoituksen tarkoituksena on — myöhäisenä kunnianosoituksena — kiinnittää tutkijoiden ja asianharrastajien huomiota v. 1918 kansalaissodan punainvalidien kysymykseen, jota ei tähän mennessä ole kirjallisuudessa paljoakaan käsitelty. Tavoitteena on ollut pääpiirteittäinen yleiskuva, joten kaikkia asiaa valaisevia lähteitä ei ole pyritty löytämään eikä myöskään käyttämään aineistoja loppuun saakka. Eri lähteiden tietoja järjestelmällisesti kokoamalla ja toisiinsa vertaamalla on mahdollista täsmentää ja syventää tässä annettavaa yleiskuvaa. Mielenkiintoinen tutkimusasetelma syntyisi vertaamalla keskenään kahta ryhmää, arvonantoa ja tukea eri muodoin saaneita valkoisen puolen invalideja sekä syrjittyjä, kauan unohdettuja punainvalideja. V. 1918 punainvalidien kysymys odottaa tutkijaansa."