Suunvuoro
DOI:
https://doi.org/10.23982/vir.180630Avainsanat:
suunvuoroAbstrakti
Kun Kotikielen Seura täytti 100 vuotta vuonna 1976, Heikki Paunonen kirjoitti Virittäjään yksityiskohtaisen kuvauksen seuran syntyvaiheista. Seuran idean esitti 150 vuotta sitten August Ahlqvist, kun hän ylioppilas Iisakki Puustisen pitämän esitelmän inspiroimana ehdotti sellaisen »seuran perustamista, jonka tarkoituksena olisi keskustella suomen kielen murteellisista ja muista ominaisuuksista, sekä voimiensa mukaan työskennellä suomen kielen alalla». Työn suomen kielen alalla voinee katsoa onnistuneeksi, kun seura täyttää maaliskuussa 2026 150 vuotta, ja seuran aikakauslehti julkaisee 130. vuosikertansa.
Sadassaviidessäkymmenessä vuodessa suomen kielen asema on muuttunut – ja niin on Virittäjäkin: se on yhä Kotikielen Seuran aikakauslehti, mutta samalla nimenomaan kielitieteellinen aikakauslehti. Nyt ilmestyvässä Virittäjässä tutkitaan esimerkiksi Suomi24-keskustelupalstan käyttökelpoisuutta suomen kielen alueellisen variaation tutkimuksessa, eteläsaamen possessiivi- ja suhdemuotoja sekä sitä, millaiseksi kielen ja identiteetin suhde hahmottuu arabia omana äidinkielenä -opetuksessa. Samalla fennistiikan vanhempi perinne näkyy esimerkiksi tieteeenhistoriallisessa katsauksessa, jossa tarkastellaan Paavo Ravilan vaikutusta kielentutkimuksen kehitykseen Suomessa.
Niin seuran kuin lehdenkin pitkä historia on olemassa ennen kaikkea niissä toimivien ihmisten ansiosta; vastuut siirtyvät ketjussa eteenpäin. Virittäjän kirjallisuusosiota toimitti kuuden vuoden ajan Karita Suomalainen, jonka tehtävän on tästä numerosta alkaen ottanut vastaan Saila Järvinen. Kiitos molemmille, jo tehdystä ja tulevasta työstä! Lehden toiminta ei olisi mahdollista myöskään ilman rahoittajia. Tänä vuonna Virittäjä sai arvokasta tukea Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiöltä, mistä lausumme lämpimät kiitoksemme.
Juhlistaakseen 150-vuotiasta Kotikielen Seuraa lehti järjesti syksyllä 2025 opiskelijoille suunnatun kirjoituskilpailun, jonka voittajakirjoitukset julkaistaan tässä numerossa. Kilpailuun lähetettiin runsaasti kirjoituksia eri yliopistoista, ja tekstit arvioi raati, joka koostui Virittäjän toimituksen ohella Kotikielen Seuran edustajista sekä Helsingin yliopiston opiskelijajärjestön Siulan edustajasta. Kilpailuun saapui erinomaisia tekstejä, joita tulemme julkaisemaan myös myöhemmissä numeroissa. Kannustamme samalla opiskelijoita tarjoamaan Virittäjään tutkielmiinsa perustuvia tekstejä myös yleisemmin. Tässä kohden kuitenkin onnittelut kilpailun voittajille: Satu Siiskoselle, Oskari Niskaselle ja Tapani Iivanaiselle!
Virittäjä esittää lämpimät onnittelunsa 150 vuotta täyttävälle seuralle.
Laura Visapää