Virittäjä

Ajan poluilla

2023-01-09T10:34:51+02:00

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan väyläadpositioiden (esimerkiksi läpi, yli, halki, pitkin) käyttöpotentiaalia ajallista liikettä kuvaavissa metaforisissa ilmauksissa. Näkökulma ei ole yksittäisten adpositioiden semantiikassa vaan erilaisten spatiaalisten ja ajallisten väylätyyppien kirjossa ja niiden vastaavuuksissa. Artikkelissa pohditaan, millaisiin spatiaalisiin väylätyyppeihin metaforiset aikaväylät voidaan rinnastaa ja miten tämä riippuu kulloinkin väylään suhteutettavan muuttujan (eli väylällä liikkuvan tai sijaitsevan entiteetin) luonteesta. Tarkastelu on teorialähtöistä, ja sen pohjana ovat aiemman fennistisen kirjallisuuden erottamat spatiaaliset väylätyypit. Aikaväyläilmauksissa vaihtelee se, liikkuuko muuttuja aikaväylällä (Heikki sinnitteli talven läpi; muuttuja lihavoitu), kasvaako muuttujan ala väylällä vaiheittain (Sairauslomaani jatkettiin viikonlopun yli) vai esitetäänkö muuttujan sijaitsevan väylällä pysyvästi (Kesäaikajakso ulottuu pitkälle syyskuun ohi). Muuttuja voi olla konkreettinen olento (Heikki), mutta tyypillisemmin se on ajallinen entiteetti, kuten tilanteen ajallinen ulottuvuus (Kevättä pitkin ilma lämpenee) tai kokonaisuudeksi ymmärretty ajanjakso (Opetusperiodi jatkuu pääsiäisen yli). Kieliopin näkökulmasta kiinnostavaa on, hahmottuuko muuttujaksi yksi tarkoite vai koko verbin kuvaama tilanne kaikkine osallistujineen. Jälkimmäisessä tapauksessa väyläilmaus saa myös aspektuaalisia, tilanteen keston ilmaisemiseen liittyviä tehtäviä.

Paths of time: how path expressions designate motion in space and in time

This article examines the usage potential of Finnish path adpositions (such as läpi ‘through’, yli ‘over’, halki ‘across’, pitkin ‘along’) in metaphorical expressions of temporal motion. The focus is not on the semantics of individual adpositions but on the range of different spatial and temporal path types and their correspondences: are there temporal counterparts for all types of spatial paths? The analysis is theory-driven, and it takes as its starting point an earlier typology of spatial path expressions. In the typology, the main variable is whether the Figure (the entity whose location is in question) moves along the path as a whole, grows along the path until it fulfils the path completely, or merely remains stationary and fulfils the path continuously. The conceptual type of the Figure varies accordingly: it can be an individual in metaphorical motion (‘We went through a hard winter’), an extended period of time (‘The spring semester goes on past Easter’), or the temporal profile of a process (‘I slept through the afternoon’). The nature of the Figure and its relationship to the path correlate with the grammatical function of the path expression, which alternates between a complement of a motion verb and a free modifier.

Ajallisen toistuvuuden tiheyden kuvaukset ja niiden motivaatio

2023-03-02T10:21:22+02:00

Artikkeli käsittelee ajallisen tiheyden tai vain toistumisen kuvauksina käytettävien adverbiaalien tiheästi, tiuhasti, taajasti, useasti, monesti, tiheään, tiuhaan, taajaan, usein, harvaan, harvasti ja harvoin eri merkityksiä ja käyttöjä sekä merkitysten motivaatiota.

Artikkelissa tarkastellaan näiden ilmausten eri merkityksiä 1 044 esimerkkilauseen aineistossa. Merkityksistä esille nousevat spatiaalinen ja temporaalinen tiheys tai harvuus ja toistuminen, mutta myös esimerkiksi kvantiteetin ilmaiseminen sekä yleistäminen ja geneerisyys. Konteksti voi joko nostaa esiin ilmausten temporaalisuutta tai häivyttää sitä. Temporaalinen merkitys jakautuu tarkemmin kahteen merkitykseen, joista toinen on enemmän tapaan limittyvä ja teonlaatumainen, kun taas toinen on selvemmin temporaalista toistumista kuvaava. Artikkelissa pohditaan näiden merkitysvivahteiden keskinäistä eroa.

Aikaisemmin metaforatutkimuksessa on keskitytty etenkin spatiaalisen liikkeen motivoivaan vaikutukseen, mutta kaikki ajan kuvaamisen metaforisuus ja muu kuvallisuus ei synny juuri spatiaalisen, suuntaisen liikkeen mallin mukaan: ajallisen toistuvuuden tiheyden adverbiaaleissa metaforisuuden taustalla ei ole liike, vaan motivaationa on moniaistinen hahmontunnistus, jonka siirtämisessä temporaaliseen kuvaukseen ilmenee sekä metonymiaa että metaforisuutta. Usea- ja moni-pohjaisten ajanilmausten ja muiden merkitysten taustalla näkyy niiden merkitykseen liittyvä moneus. Lisäksi havaittiin, että ajanilmauksilla kuvataan usein myös ei-ajallisia ilmiöitä, kuten geneerisyyttä ja kvantiteettia. Tutkimuksessa käykin ilmi, että ajan kuvauksissa aika ei aina olekaan kovin prominentti, vaan ajallisuus saattaa antaa tilaa myös muulle, kontekstissa tärkeämmäksi nousevalle merkitykselle.

Artikkeli tuo uutta tietoa ajan kuvauksesta ja ajan adverbiaaleista. Se myös kyseenalaistaa ajan metaforiikan universaaleja; ajan kuvauksen taustalla voi olla paljon muutakin kuin liikettä, vaikka liike on yleensä saanut tutkimuksissa päähuomion.

Expressions of temporal recurrence and frequency and their motivation

The article deals with certain Finnish adverbials of frequency and temporal recurrence, tiheästi, tiuhasti, taajasti (respectively, ‘densely; frequently; a lot’); useasti, monesti (‘many times; often’); tiheään, tiuhaan, taajaan (‘densely; frequently; a lot’); usein (‘often’); harvaan, harvasti (‘sparsely; infrequently, rarely; not a lot’) and harvoin (‘rarely, infrequently’), analysing their meaning, uses, and the motivation of their meanings. The meanings of these expressions do not translate to English very well, as the equivalent English adjectives of density or its opposite (e.g. dense, thick; sparse) and pronouns of indefinite plurality (e.g. many; few) do not have the same meanings, uses, and metaphoricity as their Finnish counterparts.

The article examines the different meanings of these expressions using a corpus of 1044 example sentences. The meanings found in this sample are spatial density or sparseness (something is thick or dense or scarce or scattered), temporal frequency and infrequency, as well as temporal recurrence, but meanings of quantity, generalisation and genericity can be seen too. Context can either highlight the temporality of an expression or attenuate it. The temporal meanings found are more closely divided into two meanings. One is more manner-like and is associated with lexical aspect, while the other is indicative of temporal recurrence. The article discusses the difference between these nuances of meaning.

In the past, metaphor research has tended to focus on the motivational effect of spatial motion, but not all metaphoric aspects of describing time are motivated by spatial, directional motion: in the adverbials of frequency and temporal recurrence, the motivation is multisensory pattern recognition, whose transfer to temporal expressions exhibits both metonymy and metaphoricity. The expressions of time and recurrence that are based on the pronouns usea and moni are motivated by the meanings of collective plurality. In addition, the article observes that non-temporal phenomena such as genericity and quantity are also often described by these expressions of time. An interesting observation is that, in descriptions of time, temporal meaning is not always very prominent, but the temporal meaning may also give way to other contextual meanings that assume more significance.

Spatiaalisperäisten ajanilmausten käsitteellisestä perustasta

2023-04-14T11:22:55+03:00

Ajan ilmaisemista perusmerkitykseltään spatiaalisten ilmausten avulla pidetään kognitiivisessa kielentutkimuksessa yhtenä keskeisenä käsitemetaforan muotona. Spatiaalisperäisille ajanilmauksille voidaan kuitenkin ainakin joissakin tapauksessa esittää myös metonyyminen perusta: abstraktin samankaltaisuuden (kuten muutoksen tai välittömään kokemukseen ilmestymisen) sijaan ajanilmaus perustuu paikan ja ajan korrelaatioon. Tässä artikkelissa vertaillaan kognitiivisesta kielentutkimuksesta kumpuavien metafora- ja metonymiaperustaisten mallien vakuuttavuutta spatiaalisperäisten ajanilmausten kannalta. Artikkelissa tarkastellaan kyseisten selitysmallien teoreettista perustaa ja johdonmukaisuutta sekä malleja itseään analysoiden ja soveltaen niitä suomen kielen spatiaalisperäisiin ajan adpositioihin yli, läpi, vastaan, puolivälissä ja lähellä.

Käsitemetaforateoriasta paljastuu sisäistä epäjohdonmukaisuutta, eikä teoria ajanilmausten käsitteellistä perustaa kuvatessaan huomioi riittävästi aikakokemuksen kielestä riippumatonta luonnetta. Kognitiivisen kielentutkimuksen piirissä kehitetty käsitteellisen metonymian malli on perusteltu, mutta korostaa metonymian pragmaattista perustaa: käsitteellisen metonymian määritelmän mukaan spatiaalisen lähdekäsitteen tulee olla kokonaiskäsitteistyksessä jotenkin läsnä.

Dynaamisiin liiketapahtumiin liittyvien väyläadpositioiden kohdalla vaikuttaa kuitenkin uskottavalta, että niiden temporaalinen käyttö perustuu kokonaisuus–osa-metonymiaa muistuttavaan merkityssiirtymään. Tässä merkityssiirtymässä väyläskeeman liiketapahtumaa ajallisesti jäsentävä sivumerkitys etualaistuu ja adpositiosta riippuen vakiintuu jossakin määrin liiketapahtumasta itsenäiseksi ajanilmaukseksi ja joissakin tapauksissa yhdistyy spatiaalisen liikeverbin metaforiseen käyttöön. Artikkeli korostaa metonymian merkitystä vaihtoehtoisena selityksenä metaforisina pidetyille ajanilmauksille mutta havainnollistaa metaforan ja metonymian välisen vuorovaikutuksen monimutkaisuutta, johon on myös aiemassa kognitiivisessa kielentutkimuksessa kiinnitetty huomiota.

On the conceptual foundations of spatial expressions of time

The expression of time in terms of space is a promising candidate for a universal conceptual metaphor. In Cognitive Linguistics in general, and in Conceptual Metaphor Theory in particular, the expression of time by locatives, adpositions and motion verbs is typically explained by a metaphoric mapping between two domains. The approach is justified by the experiential correlation between time and space, and by cognitive economy. The relatively well-structured conceptual domain of space lends its structure to space, which itself is perceptually and conceptually less tangible. In so doing, the spatial metaphor is in some cases even posited as a conceptual precursor of some aspects of time as a conceptual and perceptual domain.

The general weakness of CMT as an account of spatially grounded expressions of time is that it over-emphasises the role of space in the conceptualisation and experience of time. Developmental and ethological evidence shows unambiguously that the experience and conceptualisation of time precedes its linguistic (and metaphorical) expression. Further, temporality can be plausibly associated with the basic structure of consciousness. Experiential semantics of time should therefore explore metonymy as a potential source of space-time mappings. At least for dynamic conceptualisations of space, temporality can be plausibly posited as a secondary semantic component, which is then contextually foregrounded in suitable communicative contexts.

This theoretical study assesses the relative plausibility of CMT and conceptual metonymy as a basis for the explanation of spatial expressions of time. CMT and conceptual metonymy are assessed in terms of their theoretical coherence vis-à-vis a) the psychology of time perception and b) the usage-based grounding of Cognitive Linguistics. Theoretical treatment of the two approaches is fleshed out in an analysis of the Finnish spatial adpositions vastaan (‘against’), läpi (‘through’) and yli (‘over’). The temporal use of these adpositions is plausibly described in terms of internal semantic adjustments, i.e. the foregrounding of the pre-existing temporal elements of these expressions. Such internal adjustment seems to be dependent on a dynamic semantic frame. In other words, while the shift itself resembles a whole-for-part metonymy, it needs to be supported by a wider motion-based conceptualisation. However, the existence of the independent temporal use of some spatial adpositions demonstrates that the dynamicity inherent to the adpositions themselves may suffice as a basis for space-time mapping.

Tulen muistamaan hänet aina. Tulla V-mAAn vääjäämöttömän tulevaisuuden ilmaisukeinona

2023-11-21T10:05:34+02:00

Ikkunoita aikuisten S2-lukutaito-opiskelijoiden kielenoppimiseen

2023-10-06T16:33:59+03:00

Arvioitu teos:

Laura Eilola: Aikuisten luku- ja kirjoitustaitoon tukea tarvitsevien suomenopiskelijoiden vuorovaikutuskompetenssi ja sen kehittyminen luokkahuoneen ja arjen vuorovaikutustilanteissa. Tampereen yliopiston väitoskirjat 762. Tampere: Tampereen yliopisto 2023. 177 s + liitteet + 4 artikkelia. isbn 978-952-03-2807-8.

Johdanto-osa on saatavilla verkossa osoitteessa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2808-5.

Jäämistä ja pysymistä ilmaisevien verbien työnjakoa ja merkitysrakenteita

2024-02-26T00:38:56+02:00

Arvioitu teos:

Gaïdig Dubois: La nature du rester en finnois et en français. Helsinki: Helsingin yliopisto 2023. 362 s. isbn 978-951-51-8854-0. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-8854-0.

Kielitiede tiivistettynä

2023-06-27T14:31:43+03:00

Arvitoitu teos:

Fred Karlsson: Kielitieteen perusta. Ab Edix 2022. 234 s. isbn 97895269940 24.

Monikielinen koulu kaikille tutuksi

2024-03-29T11:49:30+02:00

Arvioitu teos:

Maria Ahlholm, Irina Piippo & Päivi Portaankorva- Koivisto (toim.): Vasta- saapuneet luokkahuoneissa. Ikkunoita valmistavaan opetukseen ja monikieliseen kouluun. Tampere: Vastapaino 2023. 376 s. isbn 9789523970168

Kuinka monta nollaa on nollassa?

2023-10-04T22:50:25+03:00

Arvitoitu teos:

Gréte Dalmi, Egor Tsedryk & Piotr Cegłowski (toim.): Null subjects in Slavic and Finno-Ugric. Licensing, structure and typology. Berlin: De Gruyter Mouton 2022. 379 s. isbn 97815015 20228.

Unohtumaton teos unohtuneista sanoista

2023-09-27T11:20:49+03:00

Arvioitu teos:

Kalevi Koukkunen: Peltoveturi ja notkistelija. Unohdettujen sanojen kirja (toinen painos). Tallinna: Aviador 2023 [2022]. 584 s. isbn 9789523811195.

Suunvuoro

2024-06-16T15:20:30+03:00

Aika on yhtä aikaa jokapäiväinen ja abstrakti kokemuksen ja kuvauksen kohde. Kaikki kokemuksemme kiinnittyvät väistämättä ajallisuuteen – alkamiseen, muutokseen, kehittymiseen, loppumiseen – ja myös kognitiivinen prosessointimme on sidoksissa aikaan. Silti aikaa itseään on mahdoton sellaisenaan havainnoida. Ymmärryksemme ajasta juontuu muutoksen havaitsemisesta ja kiinnittyy tekemiseen ja liikkumiseen, toistuvuuteen ja rytmeihin.

Aika on myös kielessä laaja ilmiö, jota kuvataan kielen eri tasoilla. Puheenalaisten tilanteiden ajallista sijaintia suhteutetaan puhehetkeen tempusten avulla (Olen tehnyt sen, Tein sen, Teen sen). Lauseen aspekti ja verbin teonlaatu puolestaan täsmentävät tekemisen loppuunsaattamista, tuloksellisuutta, hetkellisyyttä, toistuvuutta sekä sisäistä ajallista jäsentymistä (esimerkiksi Heikki leikkasi nurmikkoa vs. Heikki leikkasi nurmikon; Tiina hyppää vs. Tiina hyppelee). Leksikaalisilla ajanilmauksilla (nyt, myöhemmin, pääsiäisenä, kun) voidaan kiinnittää tapahtumia sekä puhehetkeen (Teen sen huomenna) että kuvauksen sisäisiin hetkiin (Laura sanoi tekevänsä sen kohta).

Etenkin kognitiivisessa kielentutkimuksessa on viime vuosikymmeninä kiinnitetty huomiota ajanilmauksille tyypilliseen metaforisuuteen. Aikaa ilmaistaan usein kuvaannollisena liikkeenä, joka on käsitteistettävissä vastakkaisilla tavoilla. Liikkujana voi olla aika itse tai aikaa kokeva ihminen, joka siirtyy kohti tulevaisuutta – Joulu tulee nopeasti tai Pian tullaan jo jouluun. On silmiinpistävää, miten monin tavoin spatiaalisuus ja spatiaalisen tyyppinen liike näkyy tällaisissa ajan kuvauksissa.

Tässä Virittäjän erikoisnumerossa etsitään vastauksia kysymykseen, millaisia ovat ne kielen ja kieliopin keinot, joilla aikaa voidaan kuvata ja ajasta puhua. Entä mitä muita merkityksiä ajan kielellisissä ilmauksissa voi olla luettavissa ajan merkityksen sijaan tai ohella? Tässä numerossa julkaistavat artikkelit testaavat ajan metaforisuutta varsin perusluonteisilla kielenilmiöillä ja samalla myös haastavat sitä. Näitä tekstejä lukiessamme havaitsemme, että hyvin monenlaiset kielen ilmiöt luovat ajallisuutta mutta myös hävittävät sitä tai tuovat ajan kuvaukseen mukaan merkitysvivahteita. Tutkimuksissa otetaan kantaa ajan liikemetaforiikkaan, mutta eri tavoin ja myös sitä kyseenalaistaen tai sen rajoja tutkien. Tarkasteltavana ovat futuuritempus, ajan adverbiaalit, tilalliset suhteet ja aikaa kuvaavat adpositiot sekä metaforisuus yleensä.

Kenties puhtaimmin ajan liikemetaforiikkaa ja ajan metaforiikkaa yleensä käsittelee tässä numerossa Tuomas Huumon artikkeli; hän tutkii sellaisia ilmauksia kuin Karhu nukkuu talven yli ja Kalastelimme siellä läpi kesän, jotka ilmentävät erilaisia aikaväyliä. Mielenkiinnon kohteena on erityisesti se, millaisiin spatiaalisiin väyliin metaforiset aikaväylät rinnastuvat ja millainen on väylällä liikkuvan entiteetin luonne: liikkuuko entiteetti väylää pitkin (Ponnistelin ankaran talven yli), kasvaako se väylällä vaiheittain (Flunssa jatkui viikonlopun yli) vai sijaitseeko se väylällä pysyvämmin (Kesäaikajakso ulottuu pitkälle syyskuun ohi).

Anni Jääskeläinen tutkii artikkelissaan toistuvuutta ja ajallista tiheyttä kuvaavia ajan adverbiaaleja, kuten tiheästi, taajaan, usein, monesti ja harvoin. Kiinnostavaa ilmausten motivaation kannalta on, että toinen osa niistä on syntynyt tiheyttä tai harvuutta ilmaisevista adjektiiveista (tiheä, taaja, tiuha, harva), kun taas toisen osan taustalla ovat indefiniittistä moneutta ilmaisevat pronominit (moni, usea, harva). Jääskeläinen ruotii ilmausten käyttöä konteksteissaan ja tutkii, mitä merkityksiä ja millaista kuvallisuutta ne ilmentävät. Esimerkiksi usein ja harvoin, jotka ovat mitä tyypillisimpiä ajan adverbiaaleja, eivät suinkaan aina kuvaa aikaa, vaan niiden käytössä tulevat esiin myös tavallisuuden ja geneerisyyden merkitykset; paradoksaalisesti ajan ilmaus voi tuottaa myös geneerisyyttä, joka on ajatonta. Jääskeläinen hakee selityksiä näille ajan ilmauksille myös liikemetaforiikan ulkopuolelta, suoremmin aistimaailmasta ja kehollisuudesta.

Tapani Möttönen perkaa artikkelissaan metaforan ja metonymian suhdetta eräiden ajanilmausten selittämisessä. Erityiskäsittelyssä on postpositio vastaan, jonka ajallisen käytön selittäminen metaforan avulla on hankalaa. Möttösen kirjoituksen lähtökohta onkin ajan metaforiikan suhteen myös kyseenalaistava, ja teksti toimii tässä numerossa eräänlaisena paholaisen asianajajana. Teoreettinen kirjoitus purkaa metaforaa ja metonymiaa käsitteinä ja pohtii samalla, kuinka paljon ajanilmausten oletetusta metaforiikasta on metaforista ja kuinka paljon olisi paremmin selitettävissä muuten. Möttönen etsii selityksiä muun muassa metonymiasta. Tältä osin samanlaista lähestymistapaa edustaa myös Jääskeläinen, joka toteaa, että aikaan liittyvää metaforisuutta on löydettävissä muualtakin kuin liikkeestä. Huumo puolestaan täsmentää metaforisuutta eri tason aikakäsityksillä, veridikaaliajalla ja väyläajalla. Kenties erikoisnumeron artikkeleita onkin hedelmällistä lukea Möttösen kirjoitusta vasten. Miten paljon ja mihin tarvitsemme metaforaa selitysmallina, kun puhumme ajanilmauksista kielessä, ja onko selitysmalli toimiva?

Heidi Nivan katsauksessa tarkastellaan tulla-V-mAAn -futuuria. Nivan tutkimuskohde on ajan liikemetaforiikan ytimessä, sillä kyseessä on tempus, joka koostuu suuntaisesta liikeverbistä tulla ja varsinaista tekemistä ilmaisevasta verbistä MA-infinitiivin illatiivissa, joka on suuntainen sijamuoto. Niva tarkastelee futuuria synkronisesti Suomi24-aineiston avulla ja esittää, että futuurisuuden lisäksi rakenne ilmaisee usein tapahtumia, jotka esitetään vääjäämättöminä. Vääjäämättömyyden vaikutelmaan vaikuttaa moni, toisiinsa nivoutuva kontekstipiirre. Miten nämä merkitykset ovat syntyneet – onko taustalla tulla-verbin merkitys vai ruotsin komma att V -rakenteen malli? Niva toteaa, että sen selvittämiseksi, miten vääjäämättömyyden merkitysvivahde on tullut rakenteen merkitykseksi futuurisuuden lisäksi, tarvittaisiin myös diakronista tutkimusta suomen tulla-futuurista. Nivan kirjoitus onkin avaus suomen mahdollisen futuuritempuksen tutkimukseen.

Tuomas Huumo & Anni Jääskeläinen

Samojedikielten tuntemattomista kontaktikielistä

2024-02-29T16:03:40+02:00

Kaisla Kaheisen suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa perjantaina 15. joulukuuta 2023. Vastaväittäjänä toimi saamen kielen professori Ante Aikio Oulun ylipistosta ja kustoksena vanhempi yliopistonlehtori Ekaterina Gruzdeva.

Kaisla Kaheinen: Etymologia ex silentio. Nganasanin äännehistoria ja kielikontaktit. Dissertationes Universitatis Helsingiensis 111. Helsinki: Helsingin yliopisto 2023. Kirja on luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-9567-8

Saamen verbijohdostyyppien piirteitä ja kehityskulkuja

2024-03-02T01:47:56+02:00

Juha Kuokkalan suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa 25. marraskuuta 2023. Vastaväittäjänä toimi professori Johanna Laakso Wienin yliopistosta ja kustoksena professori Ulla-Maija Forsberg.

Juha Kuokkala: Saamelaiskielten verbijohdostyyppien historiasta ja variaatiosta. Helsinki: Helsingin yliopisto 2023. Kirja on luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-9979-9.

Murteen ja murteentutkimuksen olemuksen jäljillä

2023-09-08T17:16:09+03:00

Lotta Aarikan suomen kielen alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin Turun yliopistossa perjantaina 9. kesäkuuta 2023. Vastaväittäjänä toimi suomen kielen dosentti, yleisen kielitieteen emeritusprofessori Fred Karlsson Helsingin yliopistosta ja kustoksena suomen kielen dosentti, yliopistonlehtori Tommi Kurki.

Lotta Aarikka: Murre ja sen tutkimus. Näkökulmia fennistisen murteentutkimuksen historiaan ja kieli-ideologioihin 1871–2017. Annales Universitatis Turkuensis. Sarja B. Osa 626. Humaniora. Turku: Turun yliopisto 2023. Kirja on luettavissa osoitteessa https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9301-7

Sanan kolikko etymologia muotin ja paronymian valossa

2024-01-12T13:40:24+02:00

Rajageminaatio-termistä

2024-03-13T11:14:03+02:00

Kertomus Kotikielen Seuran 148. toimintavuodesta

2024-06-16T15:23:51+03:00