Miksi tyylillä on merkitystä?
DOI:
https://doi.org/10.33357/ys.179825Abstrakti
Moderni, varsinkin betonielementtitekniikkaan nojautuva ja 1960-luvulla valtavirraksi muodostunut lähiörakentamisen arkkitehtuuri on kohdannut eri puolilla Eurooppaa arvostelua. Kaupunkien asukkaat ovat jääneet kaipaamaan perinteistä, usein keskiaikaiseksi miellettyä, kompaktia kaupunkirakennetta, jossa kadut mutkittelevat ja rakennuskanta on korkeintaan noin neljäkerroksista. Myös rakennusten arkkitehtuurilta on peräänkuulutettu suurempaa vivahteikkuutta.
Kauneus, koettu viihtyisyys ja tyyli ymmärretään yleensä arkikielessä osin samaa tarkoittaviksi ilmaisuiksi. Kauneudelle on kuitenkin jo vuosituhansia sitten luotu objektiivisia, olkoonkin ihmisen kokemukseen perustuvia, teorioita. Kauneus ei siis varsinaisesti ole ”katsojan silmissä”. Koettu viihtyisyys on ensisijaisesti psykologinen ilmiö. Tyylille on ominaista tietoinen pyrkimys edistää kulloinkin tärkeänä pidettyä suuntausta.
