Yhteiskuntapolitiikka

Sukupolvipolitiikkaa signaloimassa.

2024-04-16T10:03:21+03:00

Artikkelissa tarkastellaan lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvan sukupolvipoliittisen signaloinnin muutoksia. Tutkimusaineistona on hyödynnetty eduskuntaesityksiä, joista on koottu vuodet 1970–2020 kattava kokonaisaineisto (N=12 005). Eduskuntaesitykset ymmärretään artikkelissa poliittisena signalointina, jolla politiikassa ja kansanedustajien toiminnassa on monitahoinen funktio. Analyysin kohteena ovat esitysten määrien, esitystyyppien ja tematiikkojen muutostrendit, joiden pohjalta hahmotellaan lapsia, nuoria ja lapsiperheitä koskevan sukupolvipoliittisen signaloinnin, yhteiskunnallisen ilmapiirin ja heihin kohdistuvan julkisen intressin muutoksia.

Analyysissa tarkastellaan ensinnäkin lapsia, nuoria ja lapsiperheitä koskevien esitysten kokonaismäärän ja suhteellisen osuuden muutoksia suhteutettuna kaikkiin laadittuihin eduskuntaesityksiin. Toiseksi analysoidaan eduskunnan tuotannollisten ja kontrolloivien tehtävien muutoksia esitystyyppien valossa. Kolmanneksi esityksiä tarkastellaan hallintosektorien jakaumien valossa ja neljänneksi tarkastelua täydennetään esitysten temaattisella tarkastelulla. Temaattisessa tarkastelussa erotetaan toisistaan koko tarkasteluajanjakson kattavat ydinteemat sekä viiden ajallisen periodin hallitsevimmat ja tunnusomaisimmat teemat. Esitysaineistoa analysoidaan määrällisellä sisällönanalyysilla ja tulokset esitetään tulosluvussa suorina frekvenssijakaumina ja ristiintaulukointeina.

Eduskuntaesitysten tarkastelu osoittaa, että lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuva poliittinen signalointi on kohdannut monenlaisia muutoksia viimeisen viiden vuosikymmenen aikana. 1970-luvulla esitysten määrä oli kokonaisuutena vielä vähäinen, esitykset suunnatut sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja esitystyypeistä painottuivat laki- ja toivomusaloitteet. Eduskunnan tuotannolliseen tehtävään painottuneessa esityskokonaisuudessa olivat esillä institutionaalista mallia toteuttavan hyvinvointivaltion rakentamisen tavoitteet. 1980-luvun aikana esitysten määrä kasvoi voimakkaasti. Erityisesti opetuksen ja kulttuuriin suunnatut raha-aloitteet, jotka tähtäsivät resurssien allokointia hyvinvointivaltiollisiin rakenteisiin, lisääntyivät tuntuvasti. Kehityskulku, jota aloitemäärien nopea kasvu signaloi, kulminoitui 1980-luvun loppuun, jolloin Suomi toteutti pohjoismaisen universaalin hyvinvointivaltion tunnusmerkkejä.

1990-luvun alku oli signaloinnin käänteentekevä ajanjakso. Monisuuntaisen yhteiskuntapoliittisen suunnanmuutoksen kontekstissa poliittinen signalointi lisääntyi ja muuttui huolen- ja pelonsekaiseksi reaalimaailman negatiivisten tapahtumakulkujen ruotimiseksi, kriittissävytteiseksi poliittiseksi vastakkainasetteluksi ja poliittisen vastuun osoittamiseksi. Tämä signaloinnin kehityskulku on pienistä vuosittaisista trendinotkahduksista huolimatta jatkunut tendenssiomaisena aina 2020-luvulle saakka. Artikkelin lopussa pohditaan lyhyesti, millaiset tekijät saattavat selittää signaloinnin muutoksia.

”Koska oma varsinainen palkka ei riitä elämiseen” - Pimeän työn osallistumisen muodot, syyt ja seuraukset ravintola-alalla

2024-03-24T12:43:22+02:00

Työn piilottaminen viranomaisilta heikentää valtioiden verokertymää ja julkisen sektorin rahoituspohjaa. Pimeän työn yhteiskunnallisista vaikutuksista huolimatta suomalaisille työmarkkinoille kiinnittyvä tutkimus on ollut vähäistä. Tässä artikkelissa tutkin työntekijöiden kokemuksia ja havaintoja pimeästä työstä Suomen ravintola- ja majoitusalalla. Artikkelissa selvitän, miten ravintola-alan työntekijät osallistuvat pimeään työhön, ilmiön taustalla olevia motiiveja ja vaikutustekijöitä sekä osallistumisen seurauksia työntekijöille. Tutkimuksen empiirinen aineisto perustuu pimeää työtä ja harmaata taloutta koskevaan kyselyyn, joka tavoitti lähes 900 ravintola- ja majoitusalan työntekijää. Aineiston analysoin sisällönanalyysilla.

Tuloksien mukaan pimeän työn ilmiö voidaan jakaa kahteen päätyyppiin: työntekijä- ja työnantajalähtöiseen pimeään työhön. Työntekijälähtöinen pimeä työ perustuu työntekijän omaehtoiseen valintaan. Työtulojen piilottaminen ei ole vain työnantajan vaan myös työntekijän etu, ja työntekijä on usein aloitteellinen pimeästä työstä sopimisessa. Toisaalta kyse on pienimuotoisista keikkatöistä, jotka täydentävät virallisen päätyön riittämättömiä tuloja ja ehkäisevät palkkaköyhyyttä. Toisaalta kyse voi olla myös palveluksien tekemisestä läheisille ja tuttaville, jolloin pimeä työ nähdään pikemminkin yksityisen piiriin kuuluvana toimintana kuin varsinaisena työ- tai toimeksiantosuhteena työn osapuolten välillä.

Työnantajalähtöisen pimeän työn taustalla on työnantajan tahto hyödyntää halvempaa ja joustavampaa työvoimaa. Pimeä työ tarjoaa työnantajalle merkittävän kilpailuedun ravintola-alan haastavassa liiketoimintaympäristössä. Sen hyödyt kasautuvat työnantajalle, eikä työnantaja välttämättä noudata muita työelämän sääntöjä tai yleissitovaa työehtosopimusta. Työntekijöiden osallistuminen perustuu vastentahtoisuuteen, työnantajan saneluun ja/tai tietämättömyyteen työnantajan menettelystä.

Pimeän työn torjunnassa tulisi huomioida pimeän työn laaja kirjo ja niiden taustalla olevat vaikutustekijät. Työmarkkinatoimet, jotka ehkäisevät epäsäännöllisiä pätkätöitä ja vastentahtoista osa-aikatyötä sekä turvaavat riittävät vähimmäispalkat, vähentäisivät pimeän työn houkuttelevuutta työntekijöillä. Toistaiseksi Suomen työmarkkinaosapuolilla on kuitenkin ollut vain vähän tahtoa heikkolaatuisten työsuhteiden sääntelyyn (Sippola ym. 2023), eikä työolosuhteiden kehittäminen ole ollut myöskään osa valtion harmaan talouden torjuntastrategiaa. Vilpillisesti toimivien yritysten varhainen tunnistaminen on tärkeää, jotta pimeä työ ei kärjisty vakavammaksi hyväksikäytöksi.

Valtiopäivien alkoholipoliittiset keskustelut ja tieteen auktoriteetti

2024-08-21T10:28:57+03:00

Artikkelissa analysoidaan valtiopäivien alkoholiaiheisia täysistuntokeskusteluja tieteen episteemisen auktoriteetin viitekehyksessä. Aineistona on 899 tiedeviittauksia sisältävää valtiopäiväpöytäkirjojen tekstikatkelmaa yli puolen vuosikymmenen ajalta. Analyysimetodina on teoriaohjaava sisällönanalyysi, jota täydennetään diskurssianalyyttisellä näkökulmalla.

Tieteen auktoriteettiin vetoaminen alkoholipoliittisissa keskusteluissa alkoi yleistyä vuoden 1968 alkoholilainsäädännön uudistamisen myötä. Tieteeseen viittaamisen retorinen strategia on entisestään vahvistunut erityisesti parin viime vuosikymmenen aikana. Analyysissa havaittiin, että alkoholikeskusteluissa on tieteelliselle tiedolle ominaisen ontologisen auktoriteetin lisäksi vedottu myös tieteen moraaliseen, kapasiteettiin perustuvaan ja karismaattiseen auktoriteettiin. Artikkelissa havainnollistetaan auktoriteetin eri lajien esiintymistä aineistositaattien avulla ja osoitetaan, että eri ajanjaksojen laajemmalla yhteiskunnallisella ja alkoholipoliittisella kontekstilla on ollut vaikutusta auktoriteetin lajien muuttuviin painotuksiin.

Artikkelissa esitetään, että tieteen auktoriteettiin vetoaminen alkoholiasioissa tarkoittaa useimmiten myös tieteen moraalisen auktoriteetin vahvistamista. Tarkasteltaessa tieteen auktoriteettiin viittaamista episteemisen hallinnan laajemmassa viitekehyksessä voidaan kansanedustajien alkoholiin liittyneen retoriikan katsoa vuoden 1968 jälkeen olleen osittain raittiusliikkeen perinteisiä alkoholipoliittisia tavoitteita kulloinkin vallinneisiin olosuhteisiin päivittänyt moraalinen projekti. Päätöksenteon näkökulmasta voidaan tulkita tutkimuksen todentamia alkoholihaittoja korostaneen argumentoinnin ilmentäneen osaltaan pyrkimyksiä jarruttaa suomalaisen alkoholipolitiikan liberalisoinnin etenemistä vuoden 1968 suuren muutoksen jälkeen.

Tutkimuksessa käytetty tieteen episteemisen auktoriteetin viitekehys avaa ajallisten muutosten analyysiin uusia näkökulmia. Samalla viitekehys osoittautuu käyttökelpoiseksi työkaluksi ”historiallisten” ilmiöiden tarkastelussa. Artikkeli laajentaa episteemisen hallinnan teoreettisen viitekehyksen soveltamisen aluetta. Lisäksi artikkeli osallistuu keskusteluun tutkimuksen ja parlamentaaristen päätöksentekoprosessien välisestä suhteesta.

Onko aikuisten lasten velvollisuus huolehtia ikääntyvien vanhempiensa pitkäaikaishoivasta?

2024-01-23T16:07:46+02:00

Ikääntyneiden suomalaisten hoivan tarve on kasvanut ja tulee tulevina vuosina kasvamaan. Tutkimuksessa analysoidaan suomaisten asennoitumista normiin, jonka mukaisesti aikuisten lasten velvollisuutena olisi huolehtia ikääntyvien vanhempiensa pitkäaikaishoidosta. Tutkimuksen aineistona on European Value Survey, Suomen aineisto vuodelta 2017. Tutkimuksen tulosten mukaan suomalaisten asennoituminen tällaista hoivan normia kohtaan on varsin kriittinen. Erityisen kriittisiä ovat keski-ikäset, etenkin naiset. Nämä ovat ryhmiä, joihin hoivavelvollisuus eniten kohdistuisi. Hoivavelvollisuutta koskevaa kritiikkiä selitti myös vastaajien asennoituminen perinteisiin sukupuolirooleihin: kriittisimpiä olivat sukupuolten tasa-arvoa niin kotitalouden kuin työelämänkin piirissä kannattavat vastaajat. Tulosten yhteiskunnallisesta merkityksestä keskustellaan artikkelin lopuksi.

Avainsanat: hoiva, velvollisuus, asenne, aikuiset lapset

Universalismin ja markkinamallin välissä

2024-06-03T10:18:19+03:00

Varhaiskasvatuspalveluiden järjestäminen on Suomessa kuntien lakisääteinen tehtävä. Kunnat voivat päättää tuottavatko ne palvelut itse vai hankkivatko ne niitä yksityiseltä sektorilta. Yksityisten palveluiden hankkimiseksi kunta voi myöntää perheille palvelusetelin tai Kela:n yksityisen hoidon tuen kuntalisää. Monet kunnat ovat tarttuneet tähän mahdollisuuteen, minkä seurauksena yksityisesti tuotettujen varhaiskasvatuspalveluiden osuus on kasvanut merkittävästi 2010-luvulta saakka. Varhaiskasvatuksen tukimallit ja tuottamisen tavat poikkeavat toisistaan. Julkisen varhaiskasvatuksen voidaan nähdä edustavan universalistista palvelujärjestelmää, kun taas palveluseteli ja yksityisen hoidon tuki vievät palveluiden järjestämisen logiikkaa kohti markkinamallia. Tässä rekisteriaineostoja hyödyntävässä tutkimuksessa erilaisten varhaiskasvatuspalveluiden järjestämistapojen väliseen dynamiikkaan paneudutaan tarkastelemalla, kuinka varhaiskasvatuksen palvelusetelin käyttöönotto kunnissa vaikuttaa kunnallisten varhaiskasvatuspalveluiden käyttöön ja tarjontaan sekä yksityisen hoidon tuella kustannettujen varhaiskasvatuspalveluiden käyttöön. Tulosten perusteella palvelusetelin käyttöönotolla on vaikutusta sekä julkisten että yksityisenhoidon tuella tuettujen palveluiden osuuteen, mutta ei yksityisten päiväkotien määrään. Kunnan koko ja lasten ikä näyttäisivät liittyvän havaittuihin vaikutuksiin.

Avainsanat:

Varhaiskasvatus, markkinoistuminen, yksityistyminen, universalismi, julkiset tuet, rekisteriaineisto

Kokemusasiantuntijoiden resurssit sote-palveluissa hyötykäyttöön

2024-06-11T17:36:53+03:00

Kokemusasiantuntijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä on kehitetty sosiaali- ja terveyspalveluissa voimakkaasti viimeisen 15 vuoden aikana. Tässä artikkelissa tarkastelemme kokemusasiantuntijatoiminnan tilaa narratiivisen kirjallisuuskatsauksen keinoin. Ohjaavana tutkimuskysymyksenä on: millaiset ovat kokemusasiantuntijatoiminnan mahdollisuudet ja rajat sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Tulosten mukaan kokemusasiantuntijoiden toimenkuva on monipuolistunut ja eriytynyt vapaaehtoisesta vertaistukitoiminnasta. Kokemusasiantuntijuus on osa laajempaa hyvinvointipalvelujen osallistumisparadigmaa, joka vastaa tarpeeseen kehittää käytännön asiakas- ja potilastyötä, palveluja sekä ammatillista koulutusta. Kokemusasiantuntijat voivat toimia ammattilaisten työparina, itsenäisesti pitämällä asiakasvastaanottoa tai vertaistukiryhmiä tai osallistumalla kehittämistoimintaan hyvinvointialueiden eri palveluissa. Kokemusasiantuntijakoulutus on keskeisessä asemassa kokemustiedon validoimisessa ja työelämäpätevyyden osoittamisessa. Tarjolla on eri pituisia järjestöjen, ammattikorkeakoulujen ja hyvinvointialueiden järjestämiä koulutuksia, joiden yhteisenä teemana on oman kokemustarinan työstäminen ja henkilökohtainen kasvu palvelujen käyttäjästä palveluja tarjoavaksi asiantuntijaksi.

Kokemustiedon erityisyys tulee esiin asiakastyössä, jossa vertaisuus luo pohjan vastavuoroiselle terapeuttiselle suhteelle. Kokemusasiantuntija on asiakkaan rinnalla kulkija ja tulkki asiakkaan ja ammattilaisten välillä. Hänellä on kokemustietoa kuntoutumisesta ja palvelujärjestelmässä toimimisesta. Jako kokemustietoon ja asiantuntijatietoon on kuitenkin yksinkertaistava, koska sekä ammattilaiset että kokemusasiantuntijat käyttävät useita tiedonlajeja. Kokemusasiantuntijoilla on erityisesti asiakkaiden muutoksen tukemisessa tarvittavaa monipuolista osaamista. Työyhteisöissä heidän osaamistaan ei aina tunneta tai arvosteta tai heidän toimenkuvansa voi olla epäselvä. Johtopäätöksenä on, että kokemusasiantuntijuus menestyy työyhteisössä, jossa työskentely perustuu avoimen tai jaetun asiantuntijuuden malleihin, kuten tiimityöhön tai parityöskentelyyn. Kokemusasiantuntijuus voi olla siirtymävaihe kohti koulutettuna ammattilaisena toimimista.

Kokemusasiantuntijatoiminnan juurruttamista palveluihin rajoittavat lakisääteisen velvoitteen puuttuminen, projektiluonteisuus ja puutteellinen integraatio työyhteisöihin. Sitä puolestaan edistävät johdon sitoutuminen, arvostava organisaatiokulttuuri ja toiminnalliset rakenteet, kuten strategia, palkkiojärjestelmä, työtehtävien koordinointi, henkilöstön koulutus ja kokemusasiantuntijoiden tukeminen esimerkiksi kehityskeskustelujen ja työnohjauksen keinoin. Hyvinvointialueiden taloudellisessa ahdingossa kokemusasiantuntijatoiminta uhkaa jäädä pienimuotoiseksi tai satunnaisten hankkeiden varaan, jolloin sen laajamittaiset ja monitahoiset hyödyt menetetään. Kokemusasiantuntijatoiminnan valtavirtaistaminen palveluihin edellyttää poliittista tahtotilaa ja taloudellisia resursseja. Hyvinvointialueiden yhteistyö on toivottavaa valtakunnallisesti yhtenäisten käytäntöjen luomiseksi.

Lastensuojelun sijaishuollon ja lasten- ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkaiden kustannukset

2024-06-14T14:32:39+03:00

Lastensuojelun sijaishuollon asiakkaana olevat nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa oleva asiakasryhmä. Aiempi tutkimus osoittaa riskitekijöiden uhkaavan sijoitettuna olleiden nuorten hyvinvointia myös aikuisuudessa ja heillä on ikätovereitaan suurempi riski moniin hyvinvointia vakavasti uhkaaviin elämänkulkuihin. Erityisenä riskiryhmänä ovat lastensuojelun ja lasten- ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkaat. Yhteisasiakkaat käyttävät paljon erityistason palveluja, kuten laitoshoitoa, osastohoitoa ja hoitokäyntejä erikoissairaanhoidossa. Nämä palvelut ovat kalliita ja niiden tarve on kasvanut viime vuosina.

Jotta pystymme tulevaisuudessa tarkastelemaan erilaisten sosiaalipoliittisten ratkaisujen, palvelumallien ja työtapojen vaikuttavuutta, tarvitaan tietoa nykytilanteen palveluiden kustannuksista ja tuloksellisuudesta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan lastensuojelun sijaishuollon ja lasten- ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkaiden palvelujen kokonaiskustannuksia, työelämäsiirtymään liittyviä etuuksia ja vuosiansioita. Tutkimuksessa kustannustekijöistä huomioitiin sijaishuollon, erikoissairaanhoidon ja etuuksien menot, ja tulotekijöistä ansiotuloverot sekä työeläkemaksut.

Tutkimuksen tulokset tuovat uutta tietoa niin yhteisasiakkaina olevien nuorten aiheuttamista kustannuksista kuin lähtötason yhteisasiakkuudessa olevien palveluiden tutkimukseen. Tulosten perusteella voidaan todeta, että palvelujärjestelmä on epäonnistunut lasten ja nuorten yhteisasiakkaiden kuntoutuksessa korkeista kustannuksista huolimatta. Yhteisasiakkaiden keskimääräiset vuosiansiot ovat 25 ikävuoden kohdalla noin 65 prosenttia pienemmät kuin verrokkiryhmällä. Epäonnistumisesta kertovat myös inhimilliset kustannukset, esimerkiksi yhteisasiakkuudessa olleiden nuorten korkeat itsemurhaluvut, joita ei voi mitata yksistään rahassa. Palvelujen kustannukset eivät rajoitu vain alaikäisyyteen, vaan yhteisasiakkailla on suurempi todennäköisyys tarvita palveluja myös aikuisuudessa. Lisäksi heillä on heikompi työllisyys- ja tulotaso kuin ikätovereillaan, mikä aiheuttaa yhteiskunnalle tulonsiirtoja ja menetettyjä verotuloja. Palvelujen kustannukset elämänkulussa ovat merkittäviä ja niitä tulisi tarkastella kokonaisvaltaisesti.

Kuntoutuksen laatuun ja tuloksiin tulisi kiinnittää huomiota, jotta hyvinvointia saadaan lisättyä ja kustannuksia vähennettyä. Keskeisenä suosituksena nostamme esille tarpeen tehostaa palveluiden seurantaa vaikuttavuutta kuvaavien mittareiden avulla sekä hyödyntää tutkimustietoa palveluiden kehittämisessä asiakaslähtöisemmiksi. Näillä olisi vaikutusta myös palveluissa tehtävien interventioiden vaikuttavuuteen.

Lapsiin kohdistuva taloudellinen väkivalta

2024-04-16T10:25:51+03:00

Lapsiin kohdistuva taloudellinen väkivalta on tutkimuksellinen katvealue niin väkivallan kuin taloudellisen väkivallan tutkimustraditioissa. Lapsiin kohdistuvaa taloudellista väkivaltaa ei ole käsitteellistetty, eikä sen yleisyydestä, ilmenemismuodoista tai seurauksista ole juurikaan saatavilla tutkimustietoa. Myös lasten tuen tarpeet sekä heidän keinonsa ja kykynsä selviytyä taloudellisesta väkivallasta on lähes tutkimaton alue. Tässä analyysissa esittelemme lapsiin kohdistuvan taloudellisen väkivallan muotoja aiempaan tutkimukseen perustuen. Jaamme lapsiin kohdistuvan taloudellisen väkivallan viiteen eri kategoriaan: 1) lapsen perustarpeiden laiminlyönti, 2) vanhemman lapseen kohdistama taloudellinen hyväksikäyttö, 3) vanhemman toistuva huolimattomuus tai laiminlyönti lapsen raha-asioiden hoidossa, 4) lasten eriarvoinen kohtelu perheessä ja 5) perheen ulkopuolisen henkilön lapseen kohdistama taloudellinen hyväksikäyttö. Analyysin perusteella väkivallalla voi olla lapselle vakavia ja pitkäkestoisia seurauksia. Analyysissa kuvatuissa tilanteissa oli kysymys taloudellisen väkivallan aiheuttamista haitallisista seurauksista, kun lapsen taloudellinen asema heikkeni ja hän esimerkiksi velkaantui vanhempiensa väärinkäytösten takia. Taloudellinen väkivalta aiheuttaa lisäksi haavoittavan kokemuksen: sitä tapahtuu erityisesti silloin kun lapselle läheinen henkilö on toiminut väärin ja tehnyt hänelle pahaa.

Lapsiin kohdistuva väkivalta on tarpeen huomioida sosiaali-, terveys- ja oikeudellisten alojen perus- ja jatkokoulutuksessa. Lapsiin kohdistuvasta väkivallasta on käynnistettävä tutkimushankkeita, joiden osana toteutetaan systemaattinen tiedonkeruu lasten kokemasta taloudellisesta väkivallasta, sen seurauksista ja avunsaannista Suomessa. Palvelujärjestelmässä on paikannettava kehittämistarpeet lapsiin kohdistuvan väkivallan tunnistamiseksi ja lasten auttamiseksi.

Katsaus viisivuotiaiden esiopetukseen ja varhaiskasvatukseen laadun rakennetekijöiden näkökulmasta

2024-07-03T13:37:26+03:00

Opetushallitus toteutti vuosina 2021–2024 kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun, jonka aikana noin 15 000 vuosina 2016 ja 2017 syntynyttä lasta aloitti esiopetuksen viisivuotiaina ja noin 20 000 varhaiskasvatukseen osallistuvaa viisivuotiasta osallistui kokeiluun verrokkiryhmissä. Kokeilua seurataan ja arvioidaan monitieteisellä seurantatutkimuksella, jonka toteuttavat Aalto-yliopisto, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, Jyväskylän yliopisto, Helsingin yliopisto ja Turun yliopisto. Tämä analyysi on Jyväskylän yliopiston toteuttama seurannan osatutkimus.

Tässä katsauksessa tarkastelemme varhaiskasvatuksen opettajien raportoimien laadun rakennetekijöiden toteutumista kokeilu- ja verrokkiryhmissä kokeilun toisen ikäkohortin (2017 syntyneet) ensimmäisen esiopetusvuoden (2022–2023) aikana. Tarkasteltuja laadun rakennetekijöitä ovat henkilöstön kelpoisuus, lapsiryhmien henkilöstörakenne, koko ja ikäjakauma. Selvitämme myös, erosivatko rakennetekijät kokeilu- ja verrokkiryhmien välillä. Lisäksi tutkimme, oliko kunnan maantieteellisellä sijainnilla tai kokeilustatuksella (kokeilu- vs. verrokkikunta) yhteyttä laadun rakennetekijöihin. Lopuksi tarkastelemme, erosivatko laadun rakennetekijät kaksivuotisen esiopetuksen kahtena toteutusvuonna. Kyselyyn vastasi ryhmien vastaavat varhaiskasvatuksen opettajat vuosina 2022 (N = 849, lapsiryhmäkohtainen vastausprosentti 47,8 %) ja 2023 (N = 1051, 56,6 %). Aineisto analysoitiin ristiintaulukoinnin ja khiin neliön avulla. Vastausten jakautumisen tarkemmassa tulkinnassa käytettiin sovitettuja standardoituja jäännöksiä. Lisäksi analyysimenetelminä käytettiin t-testiä ja yksisuuntaista varianssianalyysia.

Tulosten perusteella lapsiryhmän kokeilustatus oli yhteydessä opettajien kelpoisuuteen, ryhmän henkilöstörakenteeseen sekä lapsiryhmän ikäjakaumaan, muttei lapsiryhmän kokoon. Kokeiluryhmien opettajat olivat useammin kelpoisia tehtäväänsä kuin verrokkiryhmien opettajat. Kolmen kasvatusvastuullisen työntekijän tiimit koostuivat kokeiluryhmissä useammin kahdesta opettajasta ja yhdestä lastenhoitajasta. Verrokkiryhmät puolestaan yhdestä opettajasta ja kahdesta lastenhoitajasta. Kokeiluryhmät olivat verrokkiryhmiä useammin vain viisivuotiaiden tai viisivuotiaiden ja heitä vanhempien lasten ryhmiä. Verrokkiryhmät puolestaan viisivuotiaiden ja sitä nuorempien lasten sekaryhmiä. Lisäksi havaittiin, että kokeiluryhmien ikäjakauma oli erilainen eri ikäkohorttien välillä. Viisivuotiaiden ja heitä vanhempien lasten ryhmien määrä oli kasvanut toisen ikäkohortin kohdalla verrattuna ensimmäiseen ikäkohorttiin.

Tulosten perusteella kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu näyttäisi muuttaneen viisivuotiaiden varhaiskasvatuksen laadun rakennetekijöitä ja siten lasten sosiaalista kasvuympäristöä. Mikäli kaksivuotinen esiopetus toteutuisi, voisi sillä olla mahdollisesti heijasteita varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palvelukokonaisuuteen, kuten kelpoisen henkilöstön riittävyyteen, lapsiryhmien ikärakenteisiin sekä lasten koulupolun siirtymiin.

Alaikäisten alkoholihankinnat

2024-10-21T13:33:09+03:00

Alaikäisten nuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt Suomessa vuosituhannen vaihteesta asti. Viime vuosina laskeva trendi näyttää kuitenkin hidastuneen ja joiltain osin jopa pysähtyneen. Selitystä muutokselle voidaan hakea alkoholin saatavuudessa mahdollisesti tapahtuneista muutoksista. Tässä analyysissa tarkastellaan 15–16-vuotiaiden suomalaisnuorten alkoholihankintoja eurooppalaisen nuorten päihteiden käyttöä käsittelevän koululaistutkimuksen (ESPAD) aineistolla. Tarkastelemme 1) kuinka helppona nuoret pitävät eri juomalajien hankkimista, sekä 2) mistä nuoret ovat hankkineet edellisellä käyttökerralla juomansa alkoholin. Lisäksi tarkastelemme näissä viime vuosina tapahtuneita muutoksia. Prosenttiosuuksien avulla havainnollistetaan, miten suuri osa nuorista pitää alkoholin hankintaa helppona ja mistä alkoholia on hankittu.

Tarkasteltaessa mietoja alkoholijuomia, alkoholin hankintaa helppona pitävien alaikäisten nuorten osuuksissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kuitenkin väkevien juomien hankintaa helppona pitävien, samoin kuin niitä viimeisen 30 päivän aikana käyttäneiden nuorten osuus, ovat kasvaneet viime vuosina.

Alaikäisillä nuorilla selvästi yleisin tapa hankkia alkoholia on kaikkina tutkimusvuosina ollut kavereiden kautta. Vuonna 2024 kolmannes alkoholia käyttäneistä nuorista oli hankkinut edellisellä kerralla käyttämänsä alkoholin kavereiden kautta. Merkillepantava muutos on kuitenkin se, että nuoret ilmoittavat aiempaa useammin saaneensa edellisellä käyttökerralla juomansa alkoholin vanhemmiltaan: seitsemän prosenttia vastaajista ilmoitti vuonna 2024, että vanhemmat olivat ostaneet, ja 19 prosenttia että he olivat tarjonneet nuoren edellisellä kerralla käyttämän alkoholin. Vanhemmat voivat mieltää suojelevansa lapsiaan hankkiessaan alkoholin itse lapsilleen, jos sitä oletetaan joka tapauksessa käytettävän. Analyysimme tulokset kuitenkin osoittavat, että vanhemmalta saadun alkoholin lisäksi sitä hankitaan samalla käyttökerralla myös muualta: vanhemmilta saadut alkoholijuomat näyttävät tulevan muualta hankittujen lisäksi, ei niiden tilalle.

Uutena hankintakanavana vanhojen rinnalle on noussut internet ja sosiaalisen median alustat. Internetin kautta hankkimista kysyttiin ensimmäisen kerran vuonna 2019, tuolloin sitä kautta alkoholia ilmoitti hankkineensa edellisellä käyttökerralla yksi prosentti vastaajista, vuonna 2024 vastaava osuus oli kymmenen prosenttia. Näillä alustoilla tapahtuvaan alkoholin ja muiden päihteiden myyntiin ja välittämiseen on hankala puuttua. Ehkäisevässä työssä olisikin olennaista kiinnittää huomiota eritoten kysynnän vähentämiseen näissä kanavissa.

Sosiaalisen konstruktionismin kentän kartoittamista

2024-10-16T13:58:10+03:00

Hyvin johdettu perhekeskus yhdistää lasten, nuorten ja perheiden palvelut – esimerkkinä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue

2024-06-13T18:58:58+03:00

Muistisairaat mukaan tutkimukseen

2024-09-10T14:52:46+03:00