Yhteiskuntapolitiikka

Ruoka-apuun turvautuminen Suomessa asuvien yli 50-vuotiaiden venäjänkielisten keskuudessa

Joakim Zitting — 2024-11-25

Ruoka-apuun turvautumisen taustasyitä tarkastelemalla voidaan selvittää selektiivisen köyhyyspolitiikan sosiaaliturvaan luomia aukkoja. Aiemmissa ruoka-apututkimuksissa on tullut esille, että kasautunut huono-osaisuus on yleistä ruoka-avun hakijoiden joukossa. Ruoka-avun käyttöä on tutkittu vähän maahanmuuttaneiden joukossa. Tämä artikkeli paikkaa osaltaan tätä tutkimusaukkoa. Artikkelissa tarkastellaan logistisen regressioanalyysin avulla mitkä tekijät ovat yhteydessä ruoka-apuun turvautumiseen 50 vuotta täyttäneillä Suomessa asuvilla venäjänkielisillä. Aineistona käytetään vuonna 2019 kerättyä tilastollisesti edustavaa kyselyaineistoa (N=1082). Analyysi paljastaa, että peräti joka neljäs 50 vuotta täyttäneistä venäjänkielisistä oli turvautunut ruoka-apuun kuluneen 12 kuukauden aikana, ja että kasautunut huono-osaisuus on yleistä. Muun muassa toimeentulotuen käyttö, kokemus heikosta terveydestä, eläkkeellä olo ja heikko suomen kielen taito olivat yhteydessä ruoka-avun käyttöön. Ruoka-apuun turvautuminen oli todennäköisempää Etelä-Suomessa asuvilla verrattuna Helsinki-Uudenmaan suuralueella asuviin. Tämä voi juontua siitä, että pääkaupunkiseudulla on tarjolla kolmannen sektorin neuvontapalveluita, joissa opastetaan julkisten palvelujen ja etuuksien hakemisessa, mikä vähentää tarvetta turvautua ruoka-apuun. Aiempien tutkimusten mukaan näihin neuvontapalveluihin turvautuvat etenkin naiset, ja tulostemme mukaan miehet turvautuvat naisia todennäköisemmin ruoka-apuun. Analyysimme osoittaa, että sosiaalisia verkostoja omaavilla oli suurempi todennäköisyys turvautua ruoka-apuun kuin niin heillä, joilla on vähän verkostoja. Tämä voi viitata siihen, että tieto ruoka-avusta kulkee venäjänkielisten keskuudessa tuttavien välityksellä, jolloin heikot sosiaaliset verkostot omaava ei saa tietoa ruoka-avun olemassaolosta. Tulokset kertovat siitä, että etuus- ja palvelujärjestelmää tulisi kehittää nykyistä yksinkertaisemmaksi, ja että järjestelmästä pitää tarjota erilaisille ryhmille kohdennettua selkeää ja helposti ymmärrettävää tietoa useita eri kanavia pitkin. Näin pystytään puuttumaan ruoka-avun tarpeen juurisyihin.

”Me ollaan vahvasti rinnalla kulkijoita”

Eeva Rossi — 2024-11-25

Abstrakti

Vanhuspalvelut on monitoimijainen palvelujärjestelmä, jossa julkisen sektorin rinnalle toimijoiksi ovat yhä vahvemmin tulleet paitsi yritykset ja kolmas sektori, myös seurakunnat ja niiden diakoniatyö. Kullakin toimijalla on omat ajattelu- ja toimintatapansa.

Artikkelissa tarkastelemme kolmannen sektorin, diakonityön sekä julkisen sektorin gerontologisen sosiaalityön toimijoita ja kysymme, millaisia rationaliteetteja ja niiden ulottuvuuksia on havaittavissa vanhuspalvelujen kentällä toimivien toimijoiden kuvauksissa omasta toiminnastaan. Tarkastelemme myös, millaisia yhteneväisyyksiä ja eroja eri toimijoiden rationaliteeteissa on nähtävissä. Tutkimusaineistona on työntekijöiden ryhmähaastattelut, joita analysoimme kehysanalyysin avulla. Kehysten tunnistamisessa ja tulosten tulkinnassa käytimme apuvälineenä hallintateoreettiseen ajatteluun nojautuen rationaliteettien ulottuvuuksia.

Toimijoita yhdistäväksi metakehykseksi jäsentyi sosiaalinen auttaminen, johon sisältyy neljä eri kehystä: byrokratiatyö, mukauttaminen, huolenpito ja tukeva vuorovaikutus. Byrokratiatyön kehyksessä korostuu työtä ohjaava lainsäädäntö ja muut ohjeistukset. Työntekijöiden ja iäkkäiden asiakkaiden tehtävänä on noudattaa näitä ohjeistuksia. Mukauttamisen kehys kuvaa ajattelu- ja toimintatapaa, jossa tavoitteena on ohjata ja suostutella iäkäs asiakas toimimaan kulttuuristen konventioiden mukaisesti. Huolenpidon kehyksessä korostuu konkreettinen auttaminen ja huolenpidon velvollisuuden täyttäminen. Tukevan vuorovaikutuksen kehys puolestaan jäsentyy kannattelevan keskustelun sekä muutoskeskustelun kautta.

Tutkimuksessamme nousi esille myös havainto siitä, että kaikilla tarkastelluilla tahoilla tehtävä auttaminen sisältää sekä tuen että kontrollin ulottuvuudet. Tämä perinteisesti sosiaalityöhön liitetty piirre ei ole siis vieras myöskään kolmannella sektorilla tai diakoniatyössä. Tuen eetos sisältyy keskeisesti auttamiseen ja tätä korostetaan puhumalla rinnalla kulkemisesta. Samaan aikaan mukana auttamisessa on myös kontrolli yhteiskunnan normeihin mukauttamisena ja erilaisten sääntöjen noudattamisena.

Rahaerimielisyydet suomalaisten vanhuuseläkeläisten parisuhteisssa

Anniina Kaittila — 2024-11-25

Raha on yksi yleisimmistä erimielisyyksien aiheista parisuhteissa. Rahaan liittyvät ristiriidat kärjistyvät myös muita riidan aiheita useammin parisuhteen hyvinvointia uhkaaviksi. Aihetta on kuitenkin tutkittu lähinnä työikäisiin pariskuntiin liittyen, eikä eläkeikäisten parien rahaerimielisyyksistä ole juuri tutkimustietoa. Artikkelissa tarkastellaan rahaan liittyvien erimielisyyksien yleisyyttä sekä sitä, mitkä tekijät selittävät parisuhteissa koettuja rahaerimielisyyksiä suomalaisten vanhuuseläkeläisten parisuhteissa. Teoreettisena kehyksenä hyödynnämme Ted Hustonin (2000) sosiaalis-ekologista teoriaa parisuhteista. Tarkastelemme erimielisyyksiä selittäviä tekijöitä yksilön ominaisuuksien, parisuhteen piirteiden sekä ympäristötekijöiden kautta. Tutkimuksessa eläkeläispariskunnaksi kutsutaan pariskuntia, joissa vastaaja on vanhuuseläkkeellä. Tutkimuksen perusteella noin puolet vastaajista kokee joskus rahaerimielisyyksiä parisuhteessaan. Vajaa kymmenen prosenttia kokee erimielisyyksiä kuukausittain ja reilu kolmasosa kerran pari vuodessa. Tulosten perusteella pariskuntien rahaerimielisyyksiä voidaan ymmärtää etenkin taloudellisen ympäristön kautta, mutta myös yksilö- ja parisuhdetasojen huomioiminen on tärkeää konfliktien ymmärtämisessä. Toistuvia raharistiriitoja selittävät nuorempi ikä, sukupuoli, erilliset tilit sekä taloudellinen paine (koettu velanmaksun rasittavuus, pienet tulot, kokemus ettei rahaa jää yli välttämättömien menojen jälkeen). Kaiken kaikkiaan tutkimuksen tulokset osoittavat rahaan liittyvien erimielisyyksien olevan läsnä parisuhteiden arjessa myös vanhuuseläkkeellä olevilla. Siten palvelujärjestelmän kehittämisessä tulisikin huomioida eläkeikäisten tuen tarpeet raha-asioiden hallinnassa sekä rahaan liittyvissä erimielisyyksissä.

Opintojen aikaisen työssäkäynnin yhteys opiskelu-uupumukseen, opintomenestykseen ja opintojen etenemiseen

Tarja Tuononen — 2024-11-25

Opintojen aikainen työssäkäynti on yleistä ja sen vaikutukset yliopisto-opintoihin on yleinen puheenaihe Suomessa. Samaan aikaan opiskelijoiden uupumus on tutkimusten mukaan lisääntynyt. Tässä tutkimuksessa tutkitaan, miten opintojen aikainen työssäkäynti ja sen määrä ja luonne ovat yhteydessä koettuun opiskelu-uupumukseen, opintomenestykseen ja opintojen etenemiseen. Tutkimuksen aineisto (N=480) koostuu bio- ja ympäristötieteellisen, humanistisen ja valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden kyselyvastauksista. Aineisto analysointiin riippumattomien muuttujien t-testillä sekä yksisuuntaisella varianssianalyysilla. Opintomenestystiedot (arvosanat ja opintopistekertymä) saatiin opiskelijarekisteristä. Tulosten mukaan suurin osa opiskelijoista oli tehnyt töitä opintojen aikana, mutta työ ei liittynyt opiskeltavaan alaan. Tulokset osoittivat, että työssäkäynti ei ollut yhteydessä opiskelu-uupumuksen osa-alueisiin (uupumusasteinen väsymys, kyynisyys ja riittämättömyys) eikä työn määrä tai luonne ollut yhteydessä opiskelu-uupumuksen kokemuksiin. Opintomenestyksen suhteen työssäkäyvät ja ei-työssäkäyvät opiskelijat eivät eronneet opintojen etenemisen eikä arvosanojen suhteen. Työn määrä sen sijaan oli yhteydessä opintojen etenemiseen siten, että kuluneen vuoden aikana kokopäivätöitä tehneet opiskelijat etenivät hitaammin opinnoissaan kuin vähemmän töitä tai ei lainkaan töitä tehneet opiskelijat. Sen sijaan se, että tekikö opiskelija oman alan työtä vai muuta työtä, ei ollut yhteydessä opintopisteisiin. Työn määrä ja luonne ei ollut myöskään yhteydessä arvosanoihin. Jatkossa on tärkeä tutkia lisää opiskelijoiden työssäkäynnin ja hyvinvoinnin suhdetta sekä kehittää käytäntöjä, jotka tukevat opiskelun ja työn yhdistämistä.

Voidaanko köyhyyttä vähentämällä parantaa lasten mielenterveyttä?

Aapo Hiilamo — 2024-11-25

Kansainvälisissä tutkimuksissa lapsiperheiden köyhyyttä vähentävät interventiot ovat vähentäneet vanhempien mielenterveysongelmien lisäksi myös hieman lasten mielenterveysongelmia. Lapsiperheköyhyyttä vähentäviä toimia on kuitenkin luontevampaa perustella ensisijaisesti sillä, että köyhyys on lähtökohtaisesti epätoivottavaa.

Luontoretket maahanmuuttajien kotoutumisen työvälineenä

Anja Yli-Viikari — 2024-11-25

Luonnossa liikkuminen on merkittävä osa suomalaista elämäntapaa, mistä saadaan tutkitusti monia terveyttä edistävistä vaikutuksia. Kotoutumisen nykyiset toimintamallit suuntautuvat kuitenkin pitkälti sisätiloissa tapahtuvaan tekemiseen. Tämän artikkelin tutkimusongelmana on selvittää ohjattujen luontoretkien toimivuutta maahanmuuttajien kotoutumisen työvälineenä. Toteutimme maahanmuuttajille 32 erilaista luontoretkeä, joissa oli mukana yli 160 osallistujaa. Toimintamallissa painotettiin luontotiedon tarjontaa sekä hyvinvoinnin, osallisuuden ja arjenhallinnan tavoitteita. Aineistolähtöisen analyysin mukaisesti tarkastelimme sekä määrällisiä että laadullisia tutkimusaineistoja. Selvitimme 1) retkien osanottoa, 2) ohjaajien havaintoja, 3) osallistujien kokemuksia ja 4) psyykkistä elpymistä luontoretken aikana. Parhaiten osallistuminen onnistui vakiintuneiden ryhmien kautta. Ohjaajat kertoivat luontoretkien toimineen psyykkisenä irtiottona arjesta sekä tarjonneen maahanmuuttajille tukea oman luontosuhteen rakentamiseen. Seurantakyselyyn saatiin 34 henkilön vastaukset. Elpymistä mitattiin ROS-mittarilla (Restoration Outcome Scale) ennen ja jälkeen luontoretken. Jo lähtöarvot olivat korkeat, minkä tulkittiin kertovan retkeen liittyvistä myönteisistä odotuksista. Retken aikana elpyminen vahvistui edelleen, jopa talviaikaisilla retkillä ja vaativissa sääolosuhteissa. Osallistujien antama myönteinen palaute oli yhdensuuntaista mitattujen tulosten kanssa. Tulokset osoittavat tarvetta ulkoilun ja luontoyhteyden tarkempaan tunnistamiseen niin maahanmuuttajien kuin monien muiden väestönryhmien hyvinvoinnin näkökulmasta

Eläkettä tutkinnon suorittamisesta: rekisteripohjainen tarkastelu lukumäärästä, kohdentumisesta ja kustannuksista

Ilari Ilmakunnas — 2024-11-25

Vuoden 2005 eläkeuudistuksesta lähtien tutkinnon suorittamisesta on karttunut Suomessa etuutta, joka maksetaan työeläkkeen yhteydessä. Tutkimuksessa viittaamme tähän tutkinnosta karttuvana eläkkeenä. Eläkettä karttuu ammatillisen perustutkinnon tai alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisesta. Tutkinnoista karttuneista eläkkeistä ei ole juuri aiempaa tutkimus- tai tilastotietoa, vaikka aihe on herättänyt julkista keskustelua. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka moni on kartuttanut tutkinnoista eläkettä ja kuinka paljon. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan, miten tutkinnoista karttuva eläke on jakautunut. Tutkimuksessa myös tehdään ennustelaskelmia tutkintoihin liittyvän niin kutsutun VEKL-menon suhteesta työeläkemenoihin ja työtulosummaan. Tutkimus hyödyntää Eläketurvakeskuksen rekisteritietoja vuosilta 2005–2021.

Eläkettä karttuu tutkinnosta noin 80–90 tuhannelle henkilölle vuosittain. Tyypillisesti ensimmäistä kertaa tutkinnosta eläkettä on karttunut vuosittain noin 70 tuhannelle henkilölle. Tästä ryhmästä suurin osa on sellaisia, joille eläkettä on karttunut ammatillisesta perustutkinnosta. Kaiken kaikkiaan jo yli 1 100 000 henkilölle oli karttunut eläkettä tutkinnon suorittamisesta vuoden 2021 loppuun mennessä. Vuonna 2021 tutkinnosta karttunut eläke oli yleisintä henkilöillä, jotka olivat noin 30-vuotiaita. Tutkinnoista karttuva eläke alkaakin vaikuttaa eläkemenoja kasvattavasti muutaman vuosikymmenen päästä, kun ikäluokat, joissa monelle on karttunut tutkinnosta eläkettä, saavuttavat vanhuuseläkeiän. Vuosisadan loppupuolella tutkinnoista karttuvan eläkkeen osuuden koko työeläkemenosta arvioidaan olevan hieman yli kaksi prosenttia.

Korkeammin koulutetut sekä henkilöt, joille on karttunut eniten eläkettä, hyötyvät euromääräisesti eniten tutkinnoista karttuvista eläkkeistä. Tutkinnoista on kuitenkin karttunut eläkettä kaikissa eläketulojakauman osissa. Toisin sanoen myös moni henkilö, jolla on pieni eläkekarttuma, on suorittanut eläkettä kartuttavan tutkinnon. Yleensä tämä on ammatillinen perustutkinto. Tutkinnosta karttuvan eläkkeen suhteellinen vaikutus työeläkkeeseen on keskimäärin hieman suurempi pienimpien eläkkeiden kohdalla. Erot eläketulojakauman eri osien tai koulutusryhmien välillä ovat kuitenkin pieniä.