Ekonomisti viestijänä: suomalaisten ekonomistien mediasuhteesta
Abstract
Tarkastelen, millainen on suomalaisten ekonomistien suhde mediajulkisuuteen. Kysyn, miksi ekonomisti esiintyy mediassa, miten ekonomistit pyrkivät hankkimaan medianäkyvyyttä ja millaisia eroja erilaisissa tehtävissä toimivien ekonomistien mediasuhteissa on. Empiirisesti artikkeli nojaa 17:n mediajulkisuudessa esiintyvän ekonomistin teemahaastatteluihin. Haastatteluaineiston perusteella mediajulkisuudessa esiintyminen on keskeinen osa eritoten pankki- ja etujärjestöekonomistien toimenkuvaa. Mediajulkisuudessa edistetään politiikkatavoitteita ja hankitaan näkyvyyttä työnantajalle. Ekonomistit työskentelevät tiiviisti organisaatioidensa viestintäammattilaisten kanssa ja pyrkivät vakiinnuttamaan paikkansa talouden rutiinikommentaattoreina, joiden puoleen toimittajien on helppo kääntyä. Yliopistolla tai esimerkiksi ministeriössä työskentelevän ekonomistin mediasuhde on usein pidättyväisempi, kun mediatyön osuus päivittäisestä toimenkuvasta on vaatimattomampi. Medianäkyvyyden tavoittelu on silti keskeinen osa erilaisissa tehtävissä työskentelevien ekonomistien arkea.
Downloads
Published
Versions
- 2024-03-26 (2)
- 2024-03-25 (1)
Issue
Section
License
Copyright (c) 2024 Timo Harjuniemi
This work is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International License.