Voimien suuntaaminen ja käyttö IV AK:n hyökkäyksessä v 1941

Kirjoittajat

  • Aapo Savolainen Puolustusvoimat

Avainsanat:

Sotahistoria, IV AK, jatkosota

Abstrakti

Artikkelissa kuvataan kesällä 1941 tapahtunutta IV armeijakunnan hyökkäysoperaatiota ja siihen vaikuttaneita tekijöitä seikkaperäisesti. Tarkastelu aloitetaan lähtökohtien selvittämisellä ja tarkastelemalla maaston sekä vuoden ajan vaikutusta operaatioon. Artikkelissa tarkastellaan omien ja vastustajien joukkojen ryhmitystä, taistelukuntoa sekä voimasuhteita. IV AK:n hyökkäyssuunnitelma ja taistelujen kulku esitetään yksityiskohtaisesti muutamilla piirroksilla havainnollistettuna. Kirjoittaja esittää johtopäätöksiään voimien suuntaamisesta ja käytöstä sekä tulivoiman suuntammisesta ja käytöstä. Hän toteaa lopuksi, että "IV AK:n perussuunnitelma oli selväpiirteinen vastaten sekä maastollisia olosuhteita että vallitsevaa vihollistilannetta." Lisäksi hän luettelee niitä tekijöitä, jotka olivat vaikuttamassa hyökkäyksen onnistumiseen.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1960-01-01

Viittaaminen

Savolainen, A. (1960). Voimien suuntaaminen ja käyttö IV AK:n hyökkäyksessä v 1941. Tiede ja ase, 18(18), 39–77. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47408

Numero

Osasto

Artikkelit