Katsaus viestialan viimeaikaiseen kehitykseen

Kirjoittajat

  • Antero J. Soila Puolustusvoimat
  • R. Penttinen Puolustusvoimat

Avainsanat:

Viestiala, kehittyminen, 1960-luku

Abstrakti

Artikkelin johdannossa todetaan, että "Teletekniikan kehitys on kaikilla aloilla nopeaa ja laaja-alaista, joten sen tarkastelussa on rajoituttava vain eräisiin oleellisimpiin ja yleistä mielenkiintoa omaaviin kohteisiin." Ensimmäisessä luvussa "teleteknillinen kehitys ulkomailla" tarkastellaan aluksi viestinsiirtotekniikan osalta radioyhteyksien laadun parantamista todeten, että "HF-alueen ahtauden ja kasvaneen informaatiomäärän takia ollaan vähitellen siirtymässä digitaaliseen viestinsiirtoon." Toisena tarkasteluun on otettu RADA-järjestelmä (Random Access Discreate Address), jossa leveä kaista vartaan monelle käyttäjälle samanaikaisesti. Seuraavana käsitellään elektronisia keskuksia ja yhdistettyjä puhelinverkkoja. "Ensimmäiset elektroniset puhelinkeskukset on jo otettu kokeilumielessä yleiseen liikenteen käyttöön." Uusista viestivälineistä mainitaan muun muassa näköpuhelin ja kuvataan lyhyesti ionosfääritutkimuksen kohteita sekä ydinräjähdysten vaikutusta radioyhteyksiin. Katsauksessa käsitellään seuraavaksi lyhyesti mikroelektroniikan kehittymistä ja laaja-alaisesti tietoliikenteen yleistä kehitystä, tuoden esille muun muassa puhelin- ja telextilastoja maailmanlaajuisesti, puhelinliikenteen automatisoinnin ja valtamerikaapeleiden sekä tietoliikennesatelliittien tilannetta. Lisäksi käsitellään, digitaalisten tietojen kaukosiirtoa, yleisradio- ja televisiotoimintaa sekä yksityiskohtana nk. "kuumaa linjaa". Luvun lopussa tarkastellaan sotilaallisia viestijärjestelmiä, kuten muun muassa USA:n strategista viestiverkkoa sekä eräitä ulkomaisia viestivälineitä.
Luvussa, "Teletekniikan kehitys kotimaassa", käsitellään ensin lyhyesti kehitystä puolustuslaitoksessa todeten esimerkiksi yhtenä uutena välineenä kenttäsuuntaradiot. Seuraavana tarkastellaan siviilisektorin radiotoiminnallisen ja -teknillisen kehityksen puitteissa muun muassa Posti- ja lennätinlaitosta ja Yleisradion toiminnan kattavuutta. Puhelin- ja lennätintoiminnan puitteissa esitellään Posti- ja lennätinhallitus ja muut toimiluvan saaneet puhelinlaitokset. Artikkelin lopuksi tarkastellaan lyhyesti viestialan teollisuuden toimijoita tuotteineen ja totaalista viestitoimintaa todeten yhtenä esimerkkinä, että asetus viestialan neuvottelukunnasta annettiin vuoden 1962 lopussa.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1965-01-01

Viittaaminen

Soila, A. J., & Penttinen, R. (1965). Katsaus viestialan viimeaikaiseen kehitykseen. Tiede ja ase, 23(23), 192–258. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47451

Numero

Osasto

Artikkelit