Maaston kulkukelpoisuus

Kirjoittajat

  • L. Kaje Puolustusvoimat

Avainsanat:

Maasto, kulkukelpoisuus, maastoanalyysi

Abstrakti

Johdannossa kuvataan sotien jälkeisen ajan tehostettua maaston kulkukelpoisuuden tutkimusta ja siihen vaikuttavia moninaisia tekijöitä sekä lähtökohtia. "Kulkukelpoisuustekijöille on kokonaisuutena yritetty löytää vähintä mahdollista määrää täsmällisen merkityksen omaavia mittoja, mutta niiden luku tulee varsin suureksi kuitenkaan tyydyttämättä nähtävissä olevia tarpeita." Aluksi tarkastellaan matemaattisesti mallinnettuna hitausvoimia liikkuvuutta lisäämässä. Seuraavissa luvuissa käsitellään vastaavalla tavalla maaston esteitä ja vierintävastusta sekä estevaikutusten yhdistämistä. Seuraavassa, maaperän lujuutta käsittelevässä luvussa, todetaan, että maaperän kantavuusominaisuuksien selvittämiseksi on tehty paljon työtä, "mutta tulokset tuskin vastaavat ponnisteluja, joten sivuutamme kysymyksen sen vuoksi tässä muutamin viittauksin." Ajoneuvon vetokykyä käsitellään myös melko lyhyesti. Korkeusvaihtelujen mitoittamista tarkastellaan matemaattisten laskelmien avulla hivenen perusteellisemmin. Artikkelin loppuosassa tarkastellaan sää- ja ilmastotekijöiden merkitystä, kolonnaliikennettä eli maaperän kantavuutta usean perättäisen ajoneuvon ylityksessä sekä maastotutkimuksia ja maastonluokittelua.
There is summary in English at the end of the article.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1968-01-01

Viittaaminen

Kaje, L. (1968). Maaston kulkukelpoisuus. Tiede ja ase, 26(26), 237–289. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47479

Numero

Osasto

Artikkelit