Sotatekniikan kehitys 1970-luvulla

Kirjoittajat

• Matti Koskimaa Sotakorkeakoulu

Avainsanat:

Sotatekniikka, kehittyminen, 1970-luku

Abstrakti

Johdannon mukaan artikkelissa rajoitutaan maavoimien konventionaalisen aseistuksen ja taisteluvälineiden kehityksen seuraamisen. Päämääränä on "antaa kuva sotatekniikan nykyisestä tasosta ja pyrkiä hahmottelemaan sotatekniikan kehityksen pääsuuntaviivat 1970-luvulla". Suurvaltoihin keskittyvän artikkelin tiedot on kerätty julkisista lähteistä. Ensimmäisessä luvussa, "Konventionaalinen sota ja sotatekniikka", määritellään ensin konventionaalisen sodan käsite ja hahmotellaan sotatekniikan perusteita.
Toisessa luvussa käsitellään maavoimien taisteluvälineitä ja niiden kehitystä. Esittelyssä ovat jalkaväen perusaseistus sekä panssarivaunut ja panssaroidut ajoneuvot, joiden osalta tarkastellaan tulivoimaa, liikkuvuutta, suojaa ja erikoispanssarivaunuja. Lisäksi hahmotellaan panssarivaunujen kehityksen suuntaa. Panssarintorjunta-aseiden osalta käsitellään yleisen kehityksen lisäksi, lähi-, keski- ja kaukotorjunta-aseet sekä niiden tulevaa kehitystä. Kenttätykistöstä käsittelyssä ovat muun muassa konventionaalinen tykkikalusto, raketinheittimet, tykistöohjukset, mittaus- ja paikantamisvälineet, tulenjohtovälineet ja laskimet. Luvussa tarkastellaan vastaavalla tavalla vielä kranaatinheittimistöä, rannikkotykistöä sekä ilmatorjunta-aseistusta ja -välineitä. Seuraavassa luvussa esitellään tiedustelu- ja valvontavälineitä sekä menetelmiä. Johtamis- ja viestivälineistä esittelyssä ovat muun muassa radio- ja puhelinkalustot, kuvansiirtojärjestelmät sekä em. välineiden kehityksen suunta. Taktillisena lentoaseena tarkastellaan maavoimia välittömästi tukevia lentokonetyyppejä (rynnäkkö, pommitus, tiedustelu jne.) ja helikoptereita. Artikkelin johtopäätöksissä todetaan muun muassa, että "Jatkuvasti kiihtyvä sotatekniikan kehitys tulee vaikuttamaan ratkaisevasti neljään taistelun pääelementtiin tulivoimaan, liikkeeseen, tiedusteluun ja johtamismahdollisuuksiin."