Satelliittikuvaus ja sen sotilaallinen merkitys

Kirjoittajat

  • Jyri Paulaharju Pääesikunta

Avainsanat:

Satelliittikuvaus, sotilaskäyttö

Abstrakti

Artikkelin alussa käsitellään lyhyesti satelliittien ja satelliittikuvauksen kehityskulkua. Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan tiedustelukuvaussatelliittien kiertoratojen ominaisuuksia. Seuraavassa luvussa, "Kuvauksen perustekijät", käsitellään tekokuun liiketilan aiheuttamia häiriöitä sekä kuvausmenetelmiä ja -laitteistoja sekä laitteiston vaatimuksia kuvantulkinnan onnistumista ajatellen.
Tämän jälkeen tarkastellaan ilmakehän ja pilvisyyden vaikutuksia sekä kokonaiserotuskykyä ja kontrastia. Kuvattujen filmien palautusta sekä kuvanvälitystä tarkasteltaessa, todetaan valokuvauksen olevan vielä laadukkaamman ja tarkemman kuin televisiotekniikan perustuvan kuvan. Lisäksi artikkelissa esitellään Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton tiedustelusatelliittiohjelmia. Viimeisessä luvussa tarkastellaan satelliittikuvauksen sotilaallista merkitystä, jonka todetaan olevan kiistaton. "Satelliittikuvaus on tullut ja mullistanut tiedustelujärjestelmiä."

Tiedostolataukset

Julkaistu

1973-01-01

Viittaaminen

Paulaharju, J. (1973). Satelliittikuvaus ja sen sotilaallinen merkitys. Tiede ja ase, 31(31), 211–252. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47532

Numero

Osasto

Artikkelit