Piirteitä meritaktiikastamme

Kirjoittajat

  • Sakari Visa Merisotakoulu

Avainsanat:

Suomi, meritaktiikka, merivoimat

Abstrakti

Artikkelin johdannossa todetaan, että "Olosuhteisiimme soveltuvan meritaktiikan vaikuttavimpina määrittäjinä ovat merivoimille asetetut tehtävät, käytössämme oleva kalusto ja organisaatio, toimintaolosuhteemme sekä arviot vihollisen toimintaperiaatteista sekä taktiikasta merialueillamme." Kirjoittajan mukaan esityksessä tarkastellaan alusyksiköittemme taktiikkaan vaikuttavia perusteita. Lisäksi tarkastellaan mahdollisuuksia taktiikan kehittämiseen taistelutilanteissa, joissa laivastovoimien tulta ja liikettä hyödyntäen pyritään vaikuttamaan maihinnoususotatoimen torjuntaan.
Ensimmäisessä luvussa, "Meritaktiikkamme vaikuttavia tekijöitä", tarkastellaan toimintaolosuhteita ja niiden tuntemisen merkitystä. Lisäksi käsitellään merisodan kuvaa, merivoimien organisaatiota ja tehtäviä sekä johtamismahdollisuuksia. Seuraavassa luvussa etsitään merivoimien yksiköiden taktillisia toimintamalleja. Perustaksi eritellään maihinnousijan toimintaa, jonka jälkeen hahmotellaan omien yksiköiden käytön päämääriä ja niiden toiminnan ajoittamista. Lisäksi selvitetään asejärjestelmävertailujen vaikutusta taktiikkaan.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1974-01-01

Viittaaminen

Visa, S. (1974). Piirteitä meritaktiikastamme. Tiede ja ase, 32(32), 211–222. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47545

Numero

Osasto

Artikkelit