Tutkimuksen osuus puolustusvalmiuden kehittämisessä

Kirjoittajat

  • P. Junttila Pääesikunta

Avainsanat:

Tutkimus, puolustusvalmius

Abstrakti

Artikkeli on kenraaliluutnantti P. Junttilan Suomen Sotatieteellisen Seuran 50-vuotisjuhlassa pitämä juhlaesitelmä. Puheensa alussa esitelmöitsijä tarkastelee puolustusvalmiuden osatekijöitä ja sille asetettavia vaatimuksia. Yhteenvetona hän toteaa, että "Näistä vaatimuksista aiheutuu, että puolustusvalmius on käsitteellisesti
niin laaja ja monitahoinen, että siihen sisältyvä tutkimustoiminta ulottuu lähes kaikille käytännön elämän aloille ja peittää kaikki sotilaalliset toiminnat." Lisäksi hän tarkastelee puheessaan sotatieteellisen tutkimuksen keskeisiä kohteita kuten esimerkiksi toimintajärjestelmät, organisaatiot ja henkilöstön koulutustaso. Samoin puolustusvoimien tutkimuksen johtamista ja rahoitusta ovat tarkastelun kohteina, jossa yhteydessä käsitellään muun muassa maanpuolustuksen tieteellisen neuvottelukunnan merkitystä. Puheen lopussa arvioidaan myös Suomen Sotatieteellisen Seuran ja sen jäsenien merkitystä sotatieteellisen tutkimuksen kehittämisessä.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1978-01-01

Viittaaminen

Junttila, P. (1978). Tutkimuksen osuus puolustusvalmiuden kehittämisessä. Tiede ja ase, 36(36), 17–23. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47581

Numero

Osasto

Artikkelit