Ajatuksia linnoitusalan tehtäväkentästä ja alalla tapahtuvasta kehitystyöstä
Keywords:
Linnoitusala, pioneeritoiminta, kehittäminenAbstract
Kirjoittaja määrittelee johdannossa käsitteen linnoitusala, jonka hän toteaa olevan linnoittamiseen liittyvä yläkäsite. "Toimialan piiriin kuuluu Linnoittamisen lisäksi sellaiset passiivisen suojaamisen muodot kuin maastouttaminen ja valerakenteet." Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan suojaamisen periaatteita, käsitellen passiivisen suojaamisen menetelmiä kuten liikkuvuutta, hajauttamista ja maastouttamista. Toinen luku käsittelee linnoitusalaa ja sen tehtäväkenttää. Esittelyssä ovat kehitysvaiheet ja linnoitusalan osa-alueet.Kolmas luku, "Vaatimukset linnoitusalan tehtävien toteuttamiselle", tarkastelee vaatimusten muodostumista sekä tiedustelutekniikan ja asevaikutuksen asettamia vaatimuksia. Asejärjestelmistä esittelyssä ovat mukana muun muassa monikärkiprojektiilit ja aerosolipommit. Seuraavassa luvussa käsitellään linnoitusalan osuutta passiivisen suojaamisen toteuttamisessa. Ensimmäisenä tarkastelussa on linnoittaminen vaiheineen ja rakenteellisine suojan osatekijöineen, kuten paine-, kaasun-, tärinä- ja EMP-suojaus. Lisäksi käsitellään rakenteiden suunnittelua, maastouttamista, valelaitteita ja koulutusta. Viimeisessä luvussa käsitellään kehitystyöhön vaikuttavia tekijöitä, kuten teknisen kehitystyön tarvetta ja koulutuksen sekä organisaation kehittämistä.
Downloads
Published
1978-01-01
How to Cite
Hietanen, H. (1978). Ajatuksia linnoitusalan tehtäväkentästä ja alalla tapahtuvasta kehitystyöstä. Science and Weapon, 36(36), 186–230. Retrieved from https://journal.fi/ta/article/view/47586
Issue
Section
Articles