Suomen Sotatieteellisen Seuran julkaisutoiminnasta

Kirjoittajat

  • - Toimituskunta Suomen Sotatieteellinen Seura

Avainsanat:

Suomen Sotatieteellinen Seura, julkaisutoiminta

Abstrakti

Artikkelissa esitellään Suomen Sotatieteellisen seuran julkaisutoiminnan lähtökohtia, tavoitteita ja tuloksia sekä niihin vaikuttaneita tekijöitä pidemmällä aikajänteellä. Yhtenä tarkastelukulmana on julkaistujen Tiede ja ase-vuosikirjan tutkimusten sisältö. "Vuosikirjan vajaan 400 tutkimuksen tai tieteellisen artikkelin joukossa esiintyy aiheita varsin tasapuolisesti koko tutkimuskentän alueelta. Kuitenkin tietty kehitystrendi on olemassa: yleisten turvallisuuspoliittisten ja strategian aiheiden määrä on kasvanut ja sotahistorian jopa korostettu osuus on vähitellen ollut laskemaan päin. Molemmat piirteet ovat perusteltavissa. Sen sijaan on vaikeammin perusteltavissa operatiivisten ja taktillisten tarkastelujen suhteellinen niukkuus, jossa ehkä nyt kuitenkin on nähtävissä kasvua." Artikkelin liitteenä ovat luettelot siihen mennessä ilmestyneistä 12 tutkimuksesta sekä Tiede ja ase-vuosikirjojen n:ot 1-42 sisällysluetteloista.

ISBN: 951-99670-9-5

Tiedostolataukset

Julkaistu

1985-01-01

Viittaaminen

Toimituskunta, .-. (1985). Suomen Sotatieteellisen Seuran julkaisutoiminnasta. Tiede ja ase, 43(43), 157–176. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47671

Numero

Osasto

Artikkelit