Kiinteys taistelussa olevassa jääkärijoukkueessa

Kirjoittajat

  • Olli Harinen Puolustusvoimat

Avainsanat:

Ryhmäkiinteys, jääkärijoukkue

Abstrakti

Johdannon mukaan "Tämä jääkäriryhmän ja joukkueen ryhmäkiinteyttä ja epävirallista organisaatiota koskeva raportti on osa Pääesikunnan koulutusosaston käskystä tehtyä Maanpuolustusopiston, Puolustusvoimien Koulutuksen Kehittämiskeskuksen (PvKK) ja Urheilukoulun yhteistä Taistelun tutkimus-projektia." Elokuussa 1998 tehtyjen kenttäkokeiden päähuomio kohdistui kahden jääkärijoukkueiden ohella kummankin joukkueen ensimmäiseen ryhmään. "Kenttäkokeissa tutkimuskohteena oli ryhmän hyökkäys joukkueen osana. Koeryhmät (kuten koko joukkueet) ja puolustaja oli varustettu kaksipuolisella taistelijan simulaattorilaitteistolla." Kiinteyttä joukkueissa ja ryhmissä selvitettiin johdannon mukaan sosiometrisella mittauksella, kirjallisella kyselyllä ja haastatteluilla.
Toisessa luvussa selvitetään tutkimuskysymykset ja seuraavassa luvussa määritellään ryhmäkiinteyskäsite. Tutkimusmenetelmiä käsittelevässä luvussa selvitetään muun muassa kyselyn järjestelyjä sen pääasiallista sisältöä. Tutkimustuloksia tarkastellaan yksityiskohtaisesti omana lukunaan, selvitellen muun muassa ryhmien sisällä tapahtuneita kaverivalintoja. Lisäksi erikseen käsitellään joukkueissa esiintyneitä ryhmämuodosteita. Tulosten pohdinnassa ja toimenpidesuosituksissa esitetään muun muassa, että " Joukkotuotannon tavoitteeksi tulisi ottaa joukkue, joka on horisontaalisesti ja vertikaalisesti kiinteä paitsi ryhmätasolla myös yli koko joukkueen."
There is summary in English at the end of the article.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2001-01-01

Viittaaminen

Harinen, O. (2001). Kiinteys taistelussa olevassa jääkärijoukkueessa. Tiede ja ase, 59(59), 140–158. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47848

Numero

Osasto

Artikkelit