Taktiikan käsitteestä ja määritelmästä

Kirjoittajat

  • Mika Huttunen Maanpuolustuskorkeakoulu

Avainsanat:

Taktiikka, määrittelyä

Abstrakti

Artikkelin johdannossa todetaan muun muassa, että "Taktisen ajattelun kehittyminen ja ylläpitäminen teknologiakeskeisessä maailmassa vaatii tutkimusta ja keskustelua. Taktiikka ei kehity, jos siitä kirjoitetaan vain ohjesäännöissä tai oppaissa ja taktiikan kehittämisen ehdot sanellaan teknologisen suorituskyvyn mukaisesti. Ennen kuin taktiikasta voidaan käydä syvällistä keskustelua, on ymmärrettävä, mitä taktiikalla tarkoitetaan. Tässä artikkelissa keskitytään tarkastelemaan sotilaallisen taktiikan käsitettä osana sota taitoa ja taistelua."
Sotataidollista käsitehierarkiaa käsittelevässä luvussa käsitellään historiallisen katsauksen jälkeen usean arvostetun sotateoreetikon näkemyksiä sodankäynnin käsitteistöstä. Seuraavassa luvussa käsitellään taktiikan erilaisia määritelmiä tarkastellen muun muassa systemaattisesti eri lähteistä poimittuja taktiikan määritelmiä. Lähteinä on käytetty sanakirjoja, Maanpuolustuskorkeakoulun opetusaineistoa, ohjesääntöjä ja taistelua kuvaavia kirjoituksia. Loppusanoissaan kirjoittaja toteaa muun muassa, että " Tässä kirjoituksessa taktiikan käsitettä tulkittiin olemassa olevien määritelmien kautta. Kirjoituksessa ei käsitelty taktiikan käsitettä kontekstikeskeisesti. Kirjoituksen tarkoitus oli esitellä lukijoille, kuinka taktiikan määritelmät eroavat toisistaan ja mitä samankaltaisuuksia määritelmissä on."
At the end of the book is a summary of the article in English.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2005-01-01

Viittaaminen

Huttunen, M. (2005). Taktiikan käsitteestä ja määritelmästä. Tiede ja ase, 63(63), 69–85. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47897

Numero

Osasto

Artikkelit