Sotatarviketeollisuuden liikekannallepanon valmistelutyöt Saksassa ennen maailmansotaa

Kirjoittajat

  • Y. Haahti Kadettikoulu

Avainsanat:

Sotatarviketeollisuus, liikekannallepano, Saksa

Abstrakti

Artikkelin johdannossa todetaan, että Saksan menestystä ensimmäisessä maailmansodassa vaikeutti erityisesti aseiden ja ampumatarvikkeiden puute. Sotaan oli valmistauduttu sellaisten kulutuslaskelmien puitteissa, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Syitä oli kirjoittajan mukaan kaksi. Ensimmäisen syy oli perustettujen joukkojen oletettua suurempi määrä ja toisena syynä hän toteaa ampumatarvikkeiden ennakkoarvioita merkittävästi suuremman kulutuksen. Artikkelissa etsitään syitä näihin häiriötekijöihin. Artikkelissa selvitetään vuoteen 1912 mennessä tapahtunutta suunnittelua ja toimia huoltovarmuuden takaamiseksi käsitellen muun muassa Lontoossa 1909 pidetyn rauhankonferenssin meriliikenteelle asettamia saartoehtoja. Seuraavaksi käsitellään suunnitelmia ja toimenpiteitä vuosina 1912-1914. Artikkelissa käsitellään sisäministeriön ja sotaministeriön suorittamia valmistelutöitä. Sotaministeriön alainen taisteluvälinevirasto käsitteli taisteluvälineitten valmistusta koskevat asiat sekä valvoi liikekannallepanovarastojen hoitoa. Kummankin viraston valmistelutoimenpiteitä kuvataan melko seikkaperäisesti ja tuodaan esille valmistelujen ongelma-alueet. Loppuyhteenvetona artikkelissa muun muassa todetaan, että sodan puhjetessa sekä sisäasiainministeriön että sotaministeriön sotatarviketeollisuuden liikekannallepanoa koskevat suunnitelmat olivat vielä puolitiessä.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1934-01-01

Viittaaminen

Haahti, Y. (1934). Sotatarviketeollisuuden liikekannallepanon valmistelutyöt Saksassa ennen maailmansotaa. Tiede ja ase, 2(2), 145–161. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47262

Numero

Osasto

Artikkelit