Puolustusvoimat Suomen valtiokoneiston osana

Kirjoittajat

  • V. Tervasmäki Pääesikunta

Avainsanat:

Puolustusvoimat, Suomi, valtiokoneisto, johtaminen

Abstrakti

Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan kehitystä vapaussodasta nykypäiviin. Aluksi tarkasteluun on otettu vapaussodan ja valtiohoitajien aika. Kaaviollisesti havainnollistettuna tarkastellaan tuon aikakauden tapahtumia ja silloisia johtosuhteita. Tämän jälkeen tarkastelussa on tasavallan presidentti puolustusvoimien sotilaallisen ja hallinnollisen johdon yhdistäjänä vuosina 1919- 1937. Luvun loppuosassa käsitellään ministerivaltaista puolustusvoimien ylintä johtoa vuosina 1938 - 1939 sekä ylipäällikkövaltaista puolustusvoimien ylintä johtoa vuodesta 1939 alkaen. Johtosuhteissa ja niiden muutoksissa tuodaan esille tapahtumien lisäksi muun muassa muutoksen aiheuttaneet syyt sekä havainnollistetaan johtosuhteita piirroksien avulla. Luvun lopussa on piirros "Sotilaskäskyvallan ja sotilashallintovallan haltijain valtasuhteitten muutoksien pääpiirteet 19181953."
Toisessa luvussa, "Minkälainen puolustusvoimain asema valtiokoneiston osana voisi olla", selvitetään aluksi hallitusmuodon ja muiden lakien määräämä perusta. Lopuksi todetaan, että erilaisia järjestelymahdollisuuksia tarkasteltaessa, pidetään perustana, että hallitusmuodon sotilaallisia asioita koskevaan osaan ei tehdä muutoksia. Aluksi tarkastellaan ylipäällikön asemaa sodan aikana sekä puolustusneuvoston asemaa ja kokoonpanoa. Sen jälkeen otetaan tarkasteluun puolustusministeriö ja Pääesikunta puolustusvoimien ja valtiokoneiston yhdistäjänä, esitellen ministerivaltainen ja ylipäällikkövaltainen järjestelmä ensin erikseen ja sitten järjestelmien mahdolliset välimuodot sekä lopuksi nimitysasiat.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1954-01-01

Viittaaminen

Tervasmäki, V. (1954). Puolustusvoimat Suomen valtiokoneiston osana. Tiede ja ase, 12(12), 78–121. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47344

Numero

Osasto

Artikkelit