Katsaus toisen maailmansodan ilmapuolustukseen

Kirjoittajat

  • Eino Hirva Pääesikunta

Avainsanat:

Ilmapuolustus, toinen maailmansota

Abstrakti

Artikkelin johdannon mukaan katsauksessa käsitellään ilmapuolustustoimenpiteistä tarkemmin ilmavalvontaa, ilmatorjuntaa ja hävittäjätorjuntaa sekä kokonaisuuden kannalta lyhyesti muita toimia. Ensimmäisessä luvussa käsitellään piirteitä ilmahyökkäystoiminnasta , todeten sen perustuneen aluksi ensimmäisen maailmansodan kokemuksiin. Aluksi käsitellään hyökkäyksellistä lentoasetta sodan alkuvuosina, tarkastellen Saksan, Englannin, USA:n ja Neuvostoliiton ilmavoimien kalustotilannetta ja niiden ominaisuuksia. Seuraavaksi esitetään havaintoja sodan aikana tapahtuneesta lentoaseen kehityksestä eri maissa. Luvun lopussa tuodaan esille piirteitä uusien ilmahyökkäysvälineiden käyttöönotosta. Käsittelyssä ovat muun muassa saksalaisten v-aseet ja japanilaisten itsemurhalentäjien lentokonetta muistuttava pommi. Luvun johtopäätöksissä todetaan länsiliittoutuneiden ilmahyökkäystoiminnan saavuttaneen sodan loppuun mennessä ennennäkemättömän taistelutehon.
Toisessa ja samalla painopisteluvussa käsitellään ilmapuolustuksen eri aloja toisessa maailmansodassa. Ensin käsitellään ilmavalvonnan sotaa edeltänyttä ja sodan aikaista kehitystä. Samalla periaatteella käsitellään seuraavaksi ilmatorjuntaa, tuoden myös esille ilmatorjuntatykistön organisaation piirteitä eri maissa sekä kaluston ominaisuuksia. Luvun lopussa käsitellään hävittäjätorjuntaa, sen järjestelyjä, konekalustoa, suihkuvoiman käyttöönottoa ja kaluston käyttöperiaatteita. Neljännessä luvussa, "Havaintoja ilmapuolustustoimenpiteiden vaikutuksesta ilmahyökkäystoimintaan", käsitellään esimerkkeinä Saksan ja Puolan sotaa 1939, Suomen talvisotaa, Suomen sotaa 1941 - 44, taistelua Englannista 1940 sekä liittoutuneiden ilmahyökkäyksiä Saksan kotialueelle 1943 - 45. Lopuksi käsitellään tutkahäirintää ja tehdään johtopäätöksiä ilmapuolustuksesta ilmahyökkäystoimintaan verrattuna.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1961-01-01

Viittaaminen

Hirva, E. (1961). Katsaus toisen maailmansodan ilmapuolustukseen. Tiede ja ase, 19(19), 216–337. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47422

Numero

Osasto

Artikkelit