Sotilaallisesta tilastolaskennasta

Kirjoittajat

  • L. Kaje Puolustusvoimat

Avainsanat:

Tilastolaskenta, puolustusvoimat

Abstrakti

Kirjoittaja tuo johdannossa esiin, että teknillisissä tehtävissä toimivat upseerit joutuvat ratkomaan tilastotiedettä vaativia ongelmia. "Erikoisesti näyttää olevan tarjona vaara käyttää väärin tilastollisissa laskuissa esiintyviä vakiota ja kertoimia. Tämän kirjoituksen tarkoituksena oli alun perin auttaa ennen kaikkea oikeiden kertoimien löytämisessä, mutta lähemmin tarkasteltuna näytti tarpeelliselta samalla koota suppeassa muodossa yhteen alkeistietoa yleensä todennäköisyyslaskennan ja tilastotieteen perusteista." Ensimmäisessä luvussa, "Tilastolaskennallisia määritelmiä ja suhdelukuja", tarkastellaan matemaattisen mallinnuksen ja taulukoiden avulla keskilukuja ja suhdelukuja. Toisessa luvussa käsitellään todennäköisyyslaskentaa yleisellä tasolla, tarkastellaan kombinaatioteoriaa, todennäköisyyden laskemista ja tavallisimpia todennäköisyyskaavoja.
Seuraavassa luvussa käsitellään tavallisimmat jakaumat, joita ovat hypergeometrinen jakautuma, binomijakautuma, multinominen jakautuma, poissonin jakautuma, normaali jakautuma ja tasainen jakautuma. Viimeisessä luvussa tarkastellaan poikkeamia ja virheitä kuten muun muassa hajonta-alueen pituutta.

Tiedostolataukset

Julkaistu

1962-01-01

Viittaaminen

Kaje, L. (1962). Sotilaallisesta tilastolaskennasta. Tiede ja ase, 20(20), 234–270. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47429

Numero

Osasto

Artikkelit