Suurvaltojen strategiset doktriinit

Kirjoittajat

• Kalevi Ruhala Puolustusvoimat
• Matti Lappalainen Puolustusvoimat

Avainsanat:

Suurvallat, strateginen doktriini

Abstrakti

"Valtion ja liittoutuman strategisella doktriinilla voidaan katsoa tarkoitettavan niitä periaatteita ja suuntaviivoja, joille aseellisen voiman kehittäminen ja käyttösuunnitelmat lähinnä perustuvat." Artikkelissa pyritään luomaan lyhyt katsaus Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton sotilaallisiin doktriineihin, koska kyseiset suurvallat ovat kirjoittajien mukaan turvallisuuspolitiikassa keskeisiä toimijoita nykymaailmassa. Heidän mukaansa "Kansainvälisen yleistilanteen muutosten ja asetekniikan kehityksen myötä doktriinit ovat toisen maailmansodan jälkeisenä aikana kehittyneet. Niissä on ollut havaittavissa eroavuuksia, mutta on ilmeistä, että suuntaus on ollut kohti tiettyjä yhdenmukaisiakin piirteitä."
Ensimmäisessä luvussa käsitellään Yhdysvaltojen doktriinia. Doktriinin kehitystä käsiteltäessä, tarkastellaan ensin ulkopoliittista taustaa ja sitten Trumanin oppia, massiivisen kostoiskun doktriinia ja McNamaran doktriinia. Ajankohtaisen doktriinin puitteissa tarkastellaan Nixonin oppia ja realistista pelotetta, ydinasedoktriinia ml. taktiset ydinaseet sekä tavanomaisia voimia koskeva doktriini, esitellen muun muassa asevoimat ennen ja jälkeen Vietnamin. Seuraavassa luvussa otetaan tarkasteluun Neuvostoliitto, käsitellen ensin politiikan, strategisen doktriinin ja sotaopin yhteyksiä. Tämän jälkeen esitellään "konventionaalista" doktriinia ja Hrutevin strategista oppia. Lopuksi tarkastellaan ajankohtaista doktriinia todeten muun muassa, että "Neuvostoliiton nykyisen asevoimien kehittämisen voidaan katsoa osoittavan pyrkimystä turvalliseen ylivoimaan USA:han nähden."