Ilmatorjunta 1980- ja 1990-luvuilla

Kirjoittajat

• Seppo Lehto Sotakorkeakoulu
• Raimo Lahtiperä Sotakorkeakoulu

Avainsanat:

Ilmatorjunta, 1980- ja 1990-luku

Abstrakti

Johdannon mukaan ilma-aseen kehittyminen ja sen käyttöperiaatteiden muutokset luovat tarpeen ilmatorjunnan kehittämiselle. Kirjoittajat toteavat esimerkkinä, että kun kokemukset olivat osoittaneet ilmatorjunnan ulottuvuuden riittämättömäksi, alkoi voimakas suuren ulottuvuuden omaavan ohjusilmatorjunnan kehitystyö. Sen myötä 1950-luvulla syntyi ensimmäinen alueilmatorjuntaohjuspolvi. Ilmatorjunnan kehittämisen selvä painopiste on johdannon mukaan 1960-luvulta lähtien ollut lähi- ja kohdetorjunnan asejärjestelmien kehitystyössä. Kirjoituksessa tarkastellaan kirjoittajien mukaan katsauksen luonteisesti "nykyistä ilmatorjuntaa ja sen kehitysnäkymiä tavanomaisesta torjunta-aluejaottelusta poiketen eri käyttöalueiden pohjalta. Pyrkimyksenä on tämänhetkiseen asetekniseen tasoon ja ilma-aseen luomaan uhkakuvaan pohjautuvien kehitysnäkymien lisäksi antaa lukijalle kuva myös ilmatorjunnan käyttöperiaatteista. Resurssien erilaisuudesta johtuen tarkasteluun on sisällytetty suurvaltojen ja toisaalta pienten, meihin verrattavissa olevien valtioiden ilmatorjuntajärjestelyt." Artikkelin lähteinä ovat olleet lehdistökirjoitukset ja opintomatkoilla hankittu aineisto.
Aluksi tarkastellaan ilmatorjuntaa kotialueen suojana ja sen kehitysnäkymiä. Seuraavaksi esitellään 1980-luvun tilannetta kenttäarmeijan suojaamisessa, Yhdysvalloissa, Neuvostoliitossa, Ruotsissa ja Sveitsissä sekä tarkastellaan kenttäarmeijan ilmatorjunnan kehitysnäkymiä asejärjestelmien valossa. Lopuksi käsitellään rannikkolinnakkeiden ja merivoimien suojaamista.

ISBN: 951-99579-6-0